Suomi: Falun Gong kiinnosti Tampereen terveysmessuilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomen Falun Dafa-yhdistys sai kutsun osallistua Vire -terveysmessuille, jotka järjestettiin Tampereella nyt toisen kerran 12. – 13.1.2019. Terveellistä ja eettistä elämäntapaa juhlistaneessa tapahtumakokonaisuudessa oli mukana useita näytteilleasettajia sekä seminaareja, workshopeja ja ohjattuja tunteja.

Falun Gongista ja vainosta tiedottaminen

Vaikka Falun Gongin osasto oli taka-alalla, aika kaukana sisäänkäynnistä, kiinnostuneita vierailijoita riitti molempina päivinä.

Vainosta kertominen järkytti monia, sillä oli vaikea ymmärtää, miksi rauhallista, meditatiivista harjoitusmenetelmää, jonka perusperiaatteet ovat totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys, vainotaan Kiinassa.

Eräs pariskunta pysähtyi harjoittajien osastolle, ja kuultuaan vainosta rouva totesi, että ei lainkaan ihmettele asiaa, sillä hän on asunut Kiinassa viisi vuotta ja tietää tilanteesta. He allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamisen puolesta. Myös moni muu allekirjoitti vetoomuksen voidakseen tehdä jotakin tilanteen hyväksi.

Eräs nuori mies oli harrastanut qi gongia aikaisemmin ja kiinnostui nyt Falun Gongista. Harjoittajan kanssa käydyn syvällisen keskustelun jälkeen hän halusi ostaa Zhuan Falun -kirjan, joka on menetelmän pääteos.

Eräs pariskunta pysähtyi paikalle pienen lapsensa kanssa. He myös kiinnostuivat harjoituksesta, ja heille oli tärkeää, että myös lapsi opettelisi harjoitusliikkeet. He ottivat mukaansa menetelmästä kertovaa materiaalia sekä kauniit, paperista taitellut lootuskukat.

Aslak kiinnostui menetelmästä

Aslak pysähtyi pitkäksi aikaa keskustelemaan harjoittajan kanssa. Hän oli jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut sisäisen rauhan löytämisestä. Hän kertoi opettaneensa taistelulajeja, joten harjoitusliikkeiden oppiminen ja tekeminen oli hänelle helppoa. Hän kiinnostui myös Falun Gongista ja halusi perehtyä siihen syvemmin ostamalla Zhuan Falun -kirjan.

Harjoitusliikkeiden esittely

Harjoittajien non-stopina tekemät harjoitusliikkeet saivat ihmiset pysähtymään, ja samalla he saivat tietoa Falun Gongista sekä vainosta. Moni halusi tietää paikallisista harjoituspaikoista, ja heille annettiin yhteystiedot sekä materiaalia mukaan.

Messuvierailla oli mahdollisuus oppia harjoitusliikkeet ohjatuilla tunneilla.

Ohjaaja sai nuoren harjoittajan apulaisekseen

Falun Gongin ohjatut tunnit kiinnostivat monia. Harjoitusliikkeiden oppiminen tuntui helpolta, ja niiden tuottaman voimakkaan energian saattoi aistia.

Harjoitusliikkeiden opettelua

Harjoituksia oli mahdollista oppia myös esittelypaikalla. Kaikilla halukkailla ei ollut mahdollisuutta osallistua ohjatuille tunneille, joten menetelmää opetettiin myös osastolla.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.