Latvia: Zhen, Shan, Ren -taidenäyttely Rezeknen teknisessä akatemiassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

“Zhen, Shan, Ren”, (Totuudenmukaisuus, Myötätunto, Kärsivällisyys) kansainvälinen taidenäyttely avattiin 3. syyskuuta 2018 Rezeknen teknisessä akatemiassa.

Näyttelyn teokset ovat kaikki taiteilijoilta, jotka harjoittavat Falun Gongia, ja ne kuvaavat Falun Gong -kultivointimenetelmän kauneutta ja Kiinan traagisia ihmisoikeusrikkomuksia niitä vastaan, jotka kieltäytyvät luopumasta vakaumuksestaan. Valitettavasti Kiinan kommunistinen hallinto on vainonnut Falun Gongia vuodesta 1999 lähtien.

Avajaisiin osallistui Rezeknen kaupunginvaltuuston, lääninhallituksen ja keskuskirjaston edustajia sekä muita kaupungin viranomaisia. Vierailijoiden joukossa oli Latvian parlamentin jäsen, näyttelyn tukijoita ja sponsoreita Rezeknestä, Latgalen, alueellisen television, edustajia ja paikalliset sanomalehdet "Rezeknes Vestis" ja "Panorama Rezekne" sekä Rezeknen teknisen akatemian hallintoa, luennoitsijoita ja opiskelijoita.

Apulaisrehtori Gunars Strodsin sanoi avauspuheenvuorossaan näyttelyn avajaisissa: "Toivon, että tästä eivät hyödy ainoastaan opiskelijat vaan koko kaupunki ja koko yhteiskunta. Täällä esitettävän taiteen kautta olemme tietoisia tapahtumista, jotka eivät koske meitä päivittäin, mutta jotka vaikuttavat meihin. "Hän totesi, että teokset, jotka tuovat ilmi kommunistisen puolueen Falun Gongin vainoa", saavat meidät täällä Latviassa muistamaan omaa historiaamme."

Akatemian rehtori Edmunds Teirumnieks sanoi, että tämän näyttelyn pitäminen osoittautui haasteeksi kokonsa vuoksi. He tiedostivat kuitenkin näyttelyn syvällisen merkityksen ja arvon, joten he ehdottomasti suosivat sitä. "Se ei ole salaisuus. Nytkin, jos katsoo mitä Kiinassa tapahtuu. Voi puhua toisaalta positiivisesta johtamisesta ja toisaalta siitä, mitä kuulee tämän hallinnon vainoamisesta. Tämän näyttelyn voi analysoida itse ja arvioida sitä erityisesti siksi, että teemme yhteistyötä kiinalaisten yliopistojen kanssa. Toisaalta tämän näyttelyn kautta voi saada tietoa myös heidän politiikastaan", hän sanoi.

Näyttelyn kuraattori Lauris Fisers esitteli lyhyesti esityksen taustalla olevat ideat, taideteosten teemat ja taiteilijat. Hän totesi, että totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys ovat universaaleja periaatteita, jotka ylittävät ajan, avaruuden, uskonnon ja politiikan. Päätaiteilija, kiinalainen kuvanveistäjä professori Zhang Kunlun, sanoi: "Dynastiat ja kansat muistetaan enimmäkseen taiteen saavutuksista. Muinaisen Aasian taide kunnioitti jumalallista." Lauris lisäsi, että taideteokset kuvaavat harmoniaa, surua, rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta, ja että taiteilijat ovat yrittäneet korostaa ihmisten parhaita ominaisuuksia. Ne kuvaavat myös vahinkoa, jota voivat aiheuttaa ihmiset, jotka vapaasti ilmentävät huonoja ominaisuuksiaan.

Rezeknen opetusviraston johtaja Guntars Skudra sanoi: "Olemme iloisia nähdessämme tämän maailmanluokan näyttelyn täällä. Kiitos tästä näyttelystä ja hyvyydestä, jota tuotte kaupunkiin."

Guntars Skudra, Rezeknen opetusviraston johtaja (oikealla)

Rezeknen kaupunginvaltuuston PR-osaston johtaja Karlis Poznakovs totesi, että nähdessään taideteoksissa harmoniaa, rauhaa ja hyvyyttä harjoittajien ollessa vainon alla ja joutuessa tällaiseen kurjuuteen ja aggressioon, hän koki "surrealistisen tunteen". Hän totesi myös, että tärkeimmän Falun Gongin opetuksen, Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys, pitäisi olla johtava periaate yhteiskunnassamme ja elämässämme.

Karlis Poznakovs, Rezeknen kaupunginvaltuuston PR-osaston johtaja (vasemmalla) ja vararehtori Gunars Strods (oikealla)

Latvian parlamentin jäsen Juris Vilums puhui yleisölle ja huomautti, että Latvian parlamentin jäsenet olivat kuulleet Kanadan edustajilta Kiinan kommunistisen puolueen hirmuteoista Kiinassa ja puhuivat tämän näyttelyn mahdollisesti tuomista ongelmista. Hän sanoi, että vaikka kaikki näyttää olevan kaukana meistä, meidän ei pitäisi olla häiriintymättä, koska emme voi koskaan tietää, milloin se kääntyy meille. "Olkaa siis varovaisia, suvaitsevaisia ja ystävällisiä, mutta samalla myös poliittisesti vastuullisia".

Latvian parlamentin jäsen Juris Vilums

Professori Vladislavs Paurs, kuuluisa taiteilija Rezeknessä, vaikuttui syvästi teosten puhtaudesta ja tekniikasta sekä niiden syvemmästä merkityksestä. Hän sanoi, että Kiinan vainosta huolimatta näyttely tuo toivoa. Hän totesi: "Tämä näyttely on todella kiehtova eikä jätä ketään välinpitämättömäksi."

Rezeknen teknisen akatemian professori Vladislavs Paurs

Professori Irena Silinevica sanoi: "Tämä oli minulle löytö. Tämän henkisen liikkeen usko ja miten hallinto yrittää tuhota sen. Se kosketti minua erittäin syvästi. Olen iloinen voidessani olla täällä ja nähdä sen ja saada tämän kautta syvempää tietoa. Haluan kiittää näyttelyn järjestäjiä siitä, että he tiedottavat asiasta ympäri maailmaa taiteen kautta."

Rezeknen teknisen akatemian professori Irena Silinevica

Vararehtori oli samaa mieltä siitä, että näyttely ei jättäisi ketään välinpitämättömäksi ja että se oli emotionaalisesti vaikuttava. Hänen oma suosikkinsa oli maalaus "Kosmoksen oikaiseminen". Hän sanoi, että aina kun hän katsoi sitä, hän löysi lisää yksityiskohtia. Haastattelussa hän sanoi, että hän oli kuullut aiemmin vainosta, ja kuinka Falun Gongin harjoittajat ympäri maailmaa yrittävät lopettaa vainon Kiinassa. Hän toivoi, että tämä traaginen vaino loppuisi ja toivotti harjoittajille Kiinassa voimaa ja kestävyyttä.

Rezeknen teknisen akatemian vararehtori Gunars Strods

Jurgas Vilums, Latgalen sosiaalinen aktivisti (Latgale on yksi Latvian neljästä historiallisesta ja kulttuurisesta alueesta) ja parlamentin jäsen, sanoi haastattelussa, että hän oli jo kuullut Falun Gongista, ja siksi hänellä oli jo ajatus siitä, mitä näytettäisiin. Vilums totesi, että maalaukset, jotka kuvaavat Kiinassa tapahtuvia julmuuksia sekä ne, jotka osoittavat hyvän voittavan pahan, vaikuttivat suuresti häneen. Hän toivoi, että yhä useammat ihmiset lännestä puhuisivat siitä ja silloin olisi toivoa, että koko maailma voisi auttaa niitä, jotka kärsivät tästä pahuudesta.

"Rezeknes Vestis" -sanomalehden toimittaja sanoi, että hän on käynyt monissa tapahtumissa ja näyttelyissä, mutta tämä oli ensimmäinen, joka liikutti häntä niin syvältä. Hän halusi myös saada lisätietoa Falun Gongista. Hän sanoi, että näyttelyn järjestäjät – Falun gongin harjoittajat – olivat "valaisemassa tietä" ja toivotti heille onnea ja menestystä.

Näyttely Rezeknen teknisessä akatemiassa on avoinna 6. lokakuuta 2018 saakka.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/9/12/171860.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.