Falun Gongin harjoittaja vakavassa tilassa vankeudessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ke Zhengji Maomingista kärsi selkärankareumasta monien vuosien ajan ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän pystyi kuitenkin pitämään sairautensa kurissa ilman lääkkeitä aloitettuaan Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1997. Hänen terveytensä koheni siinä määrin, että hän pystyi tekemään töitä hedelmäpuutarhassaan.

Ke Zhengji ennen pidätystään

Ke Zhengji viimeisimmän pidätyksensä jälkeen

Ke Zhengji ei milloinkaan horjunut vakaumuksessaan Falun Gongiin Kiinan kommunistihallinnon aloitettua Falun Gongin vainon heinäkuussa 1999. Hänet tuomittiin 7 vuodeksi vankeuteen 21. lokakuuta 2002, koska hän kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan. Paineen alla hänen vaimonsa otti avioeron. Kun Ke vapautettiin 9. tammikuuta 2009, hänen hedelmäpuutarhastaan oli tullut joutomaata.

Ke teki rikosilmoituksen entisestä Kiinan diktaattorista, Jiang Zeministä, heinäkuussa 2015, mikä johti pitkään vankeuteen.

Ke’n asianajaja kävi hänen luonaan 1. helmikuuta 2016 ja huomasi hänen terveytensä heikentyneen. Ke sanoi, että hänellä oli selkärankareuma ja hydronefroosi, koska hän ei voinut tehdä Falun Gong -harjoituksia.

Asianajaja pyysi välittömästi, että Ke vapautettaisiin ehdonalaiseen lääketieteellisistä syistä, mutta hänelle sanottiin, että Ke'n tapaus oli poliittinen ja että vapautusta ehdonalaiseen ei myönnettäisi.

Ke’n oikeudenkäynti pidettiin 13. syyskuuta 2016, ja tuomari Li Zhiqiang Maonanin käräjäoikeudesta tuomitsi hänet kuudeksi vuodeksi vankeuteen 29. syyskuuta.

Tuomari Luo Wen Maomingin välituomioistuimesta puolusti tuomiota pitämättä julkista kuulemista pyynnöstä huolimatta. Ke vietiin Sihui’n vankilaan 6. joulukuuta 2016.

Ke’n perhe sai puhelun vankilasta huhtikuun puolivälissä 2018, ja heille sanottiin, että Ke on sairaalahoidossa munuaisongelmien, korkean verenpaineen ja selkäongelmien vuoksi. Heitä pyydettiin käymään vankilan sairaalassa.

Perheen vierailun yksityiskohdat ovat edelleen epätarkkoja. Ke’n läheiset kuitenkin vaativat hänen välitöntä vapauttamistaan.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/4/23/169460.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.