Arvokkaita kultivointimahdollisuuksia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


Kunnioitettu Mestari, hyvät harjoittajat

Nimeni on Marja-Leena ja olen asunut Ruotsissa vuodesta 1971. Alun perin tulin Suomesta. Olen matkustanut ja työskennellyt monissa maissa keskittyessäni kielten opiskeluun, jota hyödynsin myös työssäni ja aloitettuani Falun Gongin harjoittamisen 1997.

Olin matkoillani etsinyt todellista tietoa. Luin paljon ja kokeilin erilaisia menetelmiä neljän vuoden aikana, kunnes marraskuussa 1997 olin päässyt etsimiseni loppuun enkä löytänyt mitään muuta. Ajattelin, että nyt olen tehnyt kaiken voitavani. Vuosien etsinnän aikana olin tavannut useita samanhenkisiä ihmisiä. Eräänä päivänä, jolloin ajattelin haluavani tehdä jotain hyvää maailmankaikkeudelle ja itselleni, eräs näistä ihmisistä soitti ja kertoi, että hän oli ollut tapahtumassa, jossa Falun Gongin harjoittaja oli esitellyt qigongia ja suunnitteli matkaa Kiinaan joulukuussa 1997. Tietääkseni en ollut koskaan kuullut Falun Gongista, mutta Kiinaan voisin matkustaa nähdäkseni Kiinan muurin. Matka kulkisi Pekingiin, ja tarkistin kartalta, olisiko muuri lähellä Pekingiä, ja se oli. Matkustin Falun Gongin harjoittajien kanssa Pekingiin. Sain Zhuan Falun -kirjan luettavakseni ennen matkaa, mutta siinä oli paljon kiinalaisia sanoja, joten ehdin lukea vain kolme luentoa.

Kiinassa oli tapahtunut monia asioita, ja Kiinan muuri näytti olevan melko merkityksetön. Katsoimme yhdeksän päivän luennot, tapasimme kiinalaisia harjoittajia ja teimme harjoituksia puistossa. Luentojen jälkeen ajattelin, että Falun Gong sopii minulle, koska harjoituksia tehdessä saattoi parantaa luonnettaan. Tämä menetelmä oli todella hyvä universumille ja minulle, jos kultivoisin oikein.

Kotona aloin tehdä harjoituksia päivittäin ja lukea Zhuan Falun -kirjaa. Siinä oli asioita, joihin olin tutustunut erilaisten menetelmien kautta. Alussa minulla oli vaikeaa, koska sain paljon puhdistukseen liittyviä oireita. Mielestäni ruumiini puhdistettiin, koska olin tehnyt niin monia muita asioita, joten heräsin joka aamu hiestä märkänä. Kolmen kuukauden jälkeen ajattelin, että näin voimakas hikoilu ei ollut normaalia, joten suunnittelin lopettavani Falun Gongin harjoittamisen. Päivä sen jälkeen, kun olin ajatellut näin, eräs vanhempi ruotsalainen harjoittaja soitti minulle ja kertoi pääsiäisen tapaamisesta, mikä oli järjestetty myös vuonna 1998 Göteborgissa. Minua pyydettiin tulemaan mukaan. Olin ainoa harjoittaja paikkakunnallani, joten ajattelin mennä tavatakseni muita. Siellä sain kiinalaiselta Falun Gong -kirjan, ja luin sen sinä viikonloppuna. Kirjasta selvisi, että oli normaalia kokea sellainen puhdistuminen. Tämä lukee myös Zhuan Falunissa, mutta en ollut huomannut sitä. Ajattelin jatkaa harjoittamista ja kultivointia normaaliin tapaan.

Asun pienessä kaupungissa ja halusin levittää tietoa siitä, kuinka hyvä Falun Gong on. Tapasin muita harjoittajia ja sain rohkeutta käynnistää uuden ryhmän kaupungissani vuonna 1998. Monet halusivat harjoittaa Falun Gongia, mutta vainon alkaessa Kiinassa seuraavana vuonna, koko ryhmäni katosi. Se oli kova isku, ja ajattelin, etten ole tarpeeksi hyvä Falun Gongissa. Sitten näin unen, jossa eräs henkilö, jonka kasvoja en nähnyt, osoittautui olevan Mestarini. Hän antoi minulle jotain arvokasta, jota minun piti antaa toisille. Unessa otin epäröimättä valkoisen kirjan kehostani ja halusin jakaa sitä muille. Heräsin ja ymmärsin asian myöhemmin, kun jaoimme ihmisille esitelehtisiä harjoitusmenetelmästä ja vainosta. Näin myös Mestarini kokonaisuutena vuorella eräässä talossa, jossa Hän näyttäytyi minulle patsaana.

Huone, jossa olimme harjoittaneet, ei ollut käytettävissä, ja aloin etsiä uutta paikkaa. Sain yhteydenoton erään yhdistyksen naiselta, joka halusi itse harjoittaa. Hänellä oli käytössään hyvä paikka, joka oli tarkoitettu kaikkien asukkaiden käyttöön eri tarkoituksiin. Siispä vuonna 2000 aloitimme Falun Gongin harjoitukset siellä. Vuosien varrella on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat harjoittaneet sekä sisätiloissa että ulkona puistossa. Suurin osa heistä ei jatkanut harjoittamista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kaupungissamme asuva kiinalainen harjoittaja on menestyksekkäästi esitellyt Falun Gongia kollegoilleen sekä harjoituksien kautta että näyttämällä elokuvaesityksiä vainosta. Hän on myös kutsunut heitä kotiinsa esittääkseen elokuvia Falun Gongista.

Kun jatkoin harjoittamista ja kultivointia, kohtasin monia koettelemuksia sekä työssäni että yksityiselämässäni. Minulla oli työ, jossa sovelsin erilaisia lakeja riippuen siitä, mitä etuisuuksia ihmiset olivat hakeneet. Oli tärkeää soveltaa lakia oikein, jotta ihmiset saivat päätöksen ja heille kuuluvat rahakorvaukset. Työssäni tapasin ihmisiä eri yhteiskuntaluokista. Laissa heitä kohdeltiin tasavertaisina valtion organisaatiossa.

Dafa on maailmankaikkeuden suuri laki, ja meidän kaikkien on päästävä eroon kiintymyksistämme ja huonoista asioista.

Uskoin myös, että minulla oli myötätuntoa ja kärsivällisyyttä, koska oli sopeuduttava kaikkiin ihmisiin, joita kohtasin työssäni. Mutta huomasin, että minulla oli monia ominaisuuksia, jotka eivät olleet sopusoinnussa Dafan kanssa. Kärsivällisyyttäni (Ren) testattiin useimmiten monien harjoittajien kautta, jotka käyttäytyivät täysin järjettömästi minua kohtaan, ja oli vaikea olla hermostumatta tai vihainen tällaiselle henkilölle. Ymmärsin, että joka kerta, kun luonteenlaatuni heikkeni, tämä järjetön ihminen sai minulta hyvettä, ja xinxingini putosi. Alussa en ollut kovin tarkkaavainen käyttäytymiseni vaikutuksista, mutta mitä enemmän olin opiskellut Fa’ta, sitä paremmin tajusin tehneeni virheen. Kun olin uudestaan enemmän tekemisissä näiden henkilöiden kanssa, kontrollointini katosi.

Kun katsoin sisäänpäin omaa käyttäytymistäni tai kun menetin kärsivällisyyteni, näin useita kiintymyksiä, jotka olin kehittänyt vuosien varrella, mukaan lukien työni ja koulutukseni. Olin melko omahyväinen ja katsoin alaspäin näitä järjettömästi käyttäytyviä harjoittajia ja suutuin. Harjoittajana minun oli yhtäkkiä pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita en edes lähestyisi normaalioloissa. Elämämme suunnitellaan karmaamme perustuen, Mestari sanoo Zhuan Falunissa, ja Mestari järjesti kaiken niin, että voisin päästä eroon karmastani ja kiintymyksistäni. Sen vuoksi harjoittajat tulivat ympäristööni, jotta he testaisivat kaikki kiintymykseni. Olin tietoinen siitä, että minun pitäisi ensisijaisesti katsoa omaa käyttäytymistäni ja katsoa sisäänpäin nähdäkseni kiintymykseni ja syyn sille, miksi reagoin sillä tavalla. Kyllästyin myös vihaisuuteeni, joten ymmärsin, että minun täytyy päästää irti toisten ihmisten kontrolloimisesta, heidän käyttäytymistavoistaan ja toiminnastaan. He eivät muutu, vaan minun on muutettava omaa käytöstäni. He ovat sellaisia kuin ovat, enkä voi tehdä sille mitään, mutta voin muuttaa käyttäytymistäni ja hillitä itseni.

Harjoittajien kanssa olemme järjestäneet paikkakunnallani tapahtumia, joissa ihmiset saavat tietoa Falun Gongista, ja olemme myös menneet auttamaan muiden alueiden harjoittajia, kun he järjestävät vastaavia tapahtumia. Erityisesti Tukholmassa ja suurimmissa kaupungeissa sekä New Yorkissa, missä olen ollut melkein joka vuosi. Matkustimme kertomaan vainosta myös eri maihin, joissa ei ollut paljon harjoittajia.

Olen saanut kultivoida yhteistyötä ja suvaitsevaisuutta eri projekteissa. Mestari tietää, ketkä tulisin tapaamaan ja keiden kanssa tulisin työskentelemään, jotta pääsisin irti kiintymyksistäni. Olen saanut paljon kritiikkiä eri projekteissa ja ajattelin lopettaa työskentelyn sellaisten ihmisten kanssa, mutta Mestari viisaudessaan osoitti, että kritiikki oli oikeutettua, ja että olin kostonhimoinen, mikä johtui tunteista ja itsesäälistä. Säälin usein itseäni, kun minua arvosteltiin, mutta lopulta tajusin, että minun piti ajatella niitä poloisia, jotka joutuivat kritisoimaan minua. Heti, kun huomasin taipumukseni pahastua, sanoin itselleni "poista itsesääli" ja "lähetä oikeamielisiä ajatuksia". Viimein ajattelin, että kestin varsin hyvin saamani kritiikin, ja näin hullusta ajatuksesta sain todellisen koettelemuksen uudelta harjoittajalta.

Harjoituspaikallemme saapui uusi harjoittaja, joka harjoitti myös muita menetelmiä, mutta vasta-alkajana hän alussa teki testiä Falun Gongin ja muun menetelmän välillä. Hän alkoi opiskella Fa’ta kanssamme ja lainasi Zhuan Falunin. Eräänä iltana hän tuli harjoituksiin eikä halunnut sopeutua pitkään meditaatioharjoitukseen. Hänen mielestään meditaation pitäisi tuntua mukavalta, ja kun se tuntuu epämiellyttävältä, jalat otetaan alas ja lopetetaan harjoitus. Selitin, että hän voisi lopettaa harjoituksen vaikka muut meditoisivat pitempään. Hän sai myös tietää, että karmaa poistetaan meditaation aikana, joten harjoitus ei voi koko ajan tuntua mukavalta, mutta on hyvä istua pitempään. Hän reagoi tähän hyvin voimakkaasti ja väitti, että minun täytyy olla väärässä. En ollut iloinen ja ajattelin, että hän, joka oli lukenut vain muutaman luvun Zhuan Falunista, väitti että minä, joka olin opiskellut Fa’ta 18 vuotta, olin väärässä.

Hänen arvostelunsa ei koskettanut minua paljon, koska hän oli uusi harjoittaja. Ajattelin, että energiamme vaikutti häneen voimakkaasti ja sai hänet ärsyyntyneeksi. Pyysin häntä jatkamaan harjoituksien tekemistä kanssamme, mutta hän ja hänen tyttöystävänsä eivät enää tulleet harjoituksiin tai Fa-opiskeluun. He pitivät kuitenkin kirjan.

Aloitin jo varhaisessa vaiheessa työskentelyn ruotsinkielisessä Epoch Times -lehdessä, ja oli itsestään selvää, että minulla tulisi olemaan kaikenlaisia koettelemuksia. Alussa tunsin pari harjoittajaa projektissa, ja heitä pyydettiin auttamaan julkaisemisessa, jota minä voisin tehdä kotona. Muut olivat Göteborgissa, ja koska lehti oli verkkolehti, sen toimittamista saattoi tehdä etätyönä. Jonkin ajan kuluttua aloin referoida eri lähteistä saatuja uutisia ja aloin myös kääntää uutisia maailmalta englanninkielisestä Epoch Timesista. Olen pysynyt Epoch Timesissa huolimatta yhteistyövaikeuksista joidenkin työntekijöiden kanssa. Kun tilanne tuli kestämättömäksi, vaihdoin muihin tehtäviin lehdessä. Aivan äskettäin Epoch Times muuttui siten, että se ei enää sisältänyt TT:n uutisia (TT News Agency on Ruotsin kansallinen uutistoimisto vuodesta 1921), mikä merkitsi sitä, että useimmilta loppuivat työtehtävät.

Olin mukana The Art of Zhen Shan Ren 2004 -projektissamme Ruotsissa ja myös Suomessa. Teokset puhuivat puolestaan Falun Gongin vainosta. Suomen ensimmäisessä näyttelyssä TV-asema kuvasi näyttelyn. EU:n varapuheenjohtaja sattui silloin olemaan Suomessa. Hän oli kuullut näyttelystä ja tuli katsomaan sitä. Vieraskirjaan hän kirjoitti: "Tämä näyttely osoittaa, miten julma, mielivaltainen ja vainoharhainen Kiinan hallinto on."

Viime vuosina taidenäyttelyjen määrä on kasvanut Ruotsissa, koska se on erittäin hyvä tapa kertoa vainosta, ja ihmiset näkevät teoksissa kuvatun vainon. Kaikki taideprojektissa olevat harjoittajat ovat pyrkineet tekemään yhteistyötä parhaansa mukaan, ja uskoakseni olemme onnistuneet hyvin. Kaikki mukana olevat ovat kultivoineet melko pitkään, joten ehkä olemme päässeet eroon pahimmista kiintymyksistämme tai niitä on vähemmän. Pyrimme kaikki ottamaan vastuuta kertoaksemme näyttelyvieraille Kiinassa tapahtuvasta vainosta ja elinryöstötoiminnasta. Eräs vierailija sanoi, että jos ei tiedä teoksen taustalla olevaa aihetta, katsoo pelkästään taulua. Tausta antaa uuden ulottuvuuden vainon ymmärtämiseen.

Ruotsissa on ollut Shen Yun -esitys seitsemän kertaa, ja osallistuin promotoimiseen jokaisella kerralla eri tavoin. Siitä saatu opetus on, että meidän on tehtävä yhteistyötä sataprosenttisesti saadaksemme salit täyteen, jotta Shen Yun voisi toteuttaa oman tehtävänsä ihmisten hyväksi. Joitakin vuosia jatkunut ongelma sopivan teatterin löytämiseksi on saanut meidät ikävöimään Shen Yunia, mutta uskon, että voimme jälleen toivottaa Shen Yunin tervetulleeksi Ruotsiin.

Kun aloitin kultivoinnin, luin Minghuilta, kuinka Kiinassa monet harjoittajat tulivat ihmeellisesti terveiksi tavattuaan Mestarin. He olivat saattaneet olla vuodepotilaina vuosikymmeniä, ja kun Mestari saapui kaupunkiin, sukulaiset veivät heidät Mestarin läheisyyteen. Tämä tapahtui sen vuoksi, että Mestari armeliaisuudesta hoiti heitä, ja sairaat paranivat. Usein mietin, miten tämä saattoi tapahtua Kiinassa, mutta ei länsimaissa. Myöhemmin kuulin, että Mestari käsitteli myös muutamia länsimaalaisia, mutta he eivät päässeet sairauksistaan. Sain ymmärryksen omalla tasollani, kun Mestari kysyi heiltä, "voitko kävellä" tai "voitko nähdä." Kiinassa uskotaan vahvasti siihen, että voi kävellä tai nähdä, koska Hän poisti sairauskarman. On kyse luottamuksesta, että Mestari voi antaa meille elämämme takaisin.

Luulen, että törmäsin kaikkiin niihin asioihin, joista Mestari on luennoinut Zhuan Falunissa. Olen tähän saakka lukenut melkein joka päivä Mestarin luentoja Zhuan Falunissa ja /tai katsellut hänen luentojaan videolta. Minulla oli jonkin aikaa tilanne, että tein vain meditaatioharjoituksen päivittäin, mutta en seisomaharjoituksia. Aloin kuulla ääniä seisomaharjoituksia tehdessäni, mutta siitä huolimatta sain suljettua äänet pois ja jatkoin meditaatioharjoituksella. Se saattoi myös johtua laiskuudesta, koska oli helppo istua alas ja tehdä meditaatioharjoitus aamulla. Tiedän, että on tärkeää tehdä kaikki harjoitukset, ja yritän tehdä ne päivittäin. Ne ovat saaneet minut myös pirteämmäksi.

On tärkeää, että yritämme katsoa sisäänpäin ja sen kautta näemme kiintymyksemme ja siten voimme muuttaa käyttäytymistämme ja kultivoida pois kiintymyksiä. Tajusin, kuinka tärkeää oli päästä eroon kiintymyksistä, kun pohdin erään harjoittajan kuolemaa, vaikka hän ilmeisesti oli kultivoinut hyvin. Kun eräänä yönä ajattelin häntä paljon, näin unen, jossa tämä harjoittaja käveli kapeasta ovesta. Hänellä oli paljon neliskulmaisia paketteja kiinnittyneenä itseensä, ja ne estivät häntä kulkemasta ovesta. Hänellä oli sydämessään kultainen loiste, jota ei esiintynyt kaikissa näissä paketeissa, ja jotka tulkitsin hänen kiintymyksikseen. Dafa loisti kuin kulta hänen sydämessään, mutta se oli piilotettu kaikkiin kiintymyksiin.

Tiedän, että minulla on vielä paljon kultivoitavaa. Tiedän, että Mestari auttaa heti, kun on vilpitön toive kehittyä kultivoinnissa ja harjoitusten tekemisessä. Hän on tehnyt niin paljon puolestani, ettei sitä voida laskea. Unessa olen usein nähnyt, etten kultivoi niin hyvin. Vuoden 1998 alussa näin unta, kuinka tyytyväisiä harjoittajat olivat valon ympäröiminä pyramidin huipulla, kun taas minä olin melkein puolivälissä ja aloin kulkea oikealle pimeyteen. Silloin ymmärsin, etten kultivoinut niin hyvin, ja alussa minulla ei ollut niin hyvää ymmärrystä sisäänpäin katsomisesta, ja siitä, mitä tein väärin.

Joskus Hän myös rohkaisee, ja sain kokea sen muun muassa Pietarissa vuonna 1999. Luin kokemuskertomustani harjoittajien konferenssissa ja istuin lähellä palkintokoroketta, jossa edessäni oli suuri Falun. Sitten näin Mestarin istuvan lootusasennossa Falun-tunnuksen keskellä. Se tuntui erittäin pyhältä konferenssissa, kun ajattelin, että Mestari oli siellä ja kuunteli.

Ajattelen joskus, että Dafaa oli helpompi kultivoida alussa. Nyt on paljon esteitä, jotka on voitettava jäljellä olevien kiintymysten vuoksi. Minulla on kuitenkin vahva usko Mestariin ja Dafaan, jotka voivat opastaa minua ja auttaa minua pääsemään eroon kiintymyksistäni.

Olkaa hyvä ja osoittakaa, jos jokin on sopimatonta, koska nämä ovat vain oman tasoni ymmärryksiä.

Kiitos Mestari, kiitos kanssaharjoittajat

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.