Katufestivaali Chinatownissa ‒ lähes 100 eroaa kommunistisesta puolueesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajat osallistuivat vuosittaiseen katufestivaaliin Pohjois-Kaliforniassa, Oaklandin kiinalaiskorttelissa, elokuun 26. - 27. päivinä 2017. Tämän kaltainen tapahtuma on suurin Oaklandissa. Festivaaleilla kävi tuhansia ihmisiä tutustumassa aasialaiseen kulttuuriin.

Monet saivat tietää Falun Gongista ja osoittivat tukensa harjoittajille, joita vainotaan Kiinassa.

Tapahtuman aikana lähes 100 kiinalaista otti kantaa Kiinan hallinnon julmuuksia vastaan perumalla jäsenyytensä kommunistisissa järjestöissä, joihin he olivat aikoinaan liittyneet.

 
Harjoittajat kertovat Falun Gongista katufestivaalin aikana kiinalaiskorttelissa.

Kiinalais-amerikkalainen herra Chen oli liikuttunut kuultuaan, että Falun Gongin periaatteet ovat totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys. Hän sanoi: ”Nämä ovat niitä elämän periaatteita, joita olen etsinyt!” Hän halusi tietää, mistä voisi ostaa Zhuan Falun -kirjan, joka on Falun Gongin opetusten pääteos.

 
Ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen, jossa vaaditaan lopettamaan elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa.

Monet olivat järkyttyneitä saadessaan tietää Kiinan kommunistihallinnon hyväksymistä elinryöstöistä Falun Gongin harjoittajilta. Ihmiset tuomitsivat viranomaisten rikoksen ja allekirjoittivat vetoomuksen, jossa vaaditaan vainon lopettamista. Allekirjoituksia kerättiin yli 600.

Järkyttyneenä vanhempi kiinalaismies sanoi: ”Kommunistinen puolue on todellinen paha kultti! Se on vainonnut niin monia viattomia ihmisiä. Sen päivät ovat luetut!” Hän päätti erota kommunistisesta nuorisoliitosta ja nuorista pioneereista. Hän lisäsi: ”Tiedän, että Falun Gongin harjoittajat ovat ystävällisiä ihmisiä. Olette Kiinan toivo!”

Eräällä kiinalaisella miehellä oli väärinkäsityksiä Falun Gongista Kiinan viranomaisten propagandan vuoksi. Harjoittaja selvensi hänelle tosiasiat Falun Gongin vainosta. Tämän seurauksena hän ymmärsi, että kommunistipuolue on valehdellut kansalle. Hän päätti erota kommunistijärjestöistä, joihin hän oli liittynyt.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/9/1/165253.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.