Jotkut Fa-opiskeluryhmämme jäsenet jakoivat kultivointikokemuksiaan alkuvuodesta 2017.
Heidän joukossaan on iäkäs harjoittaja Zhang, joka sai Fa'n vuonna 2002. Hän sanoi, ettei aluksi tiennyt miten kultivoida, ja siksi hän enemmänkin seurasi muita harjoittajia kuin Fa'ta.
Hän kertoi, kuinka hän oli alkanut katsoa sisäänpäin, ja sen jälkeen havainnut puutteensa. Hän pyysi anteeksi muilta harjoittajilta, koska oli aikaisemmin aina valittanut muista. Kun harjoittajat kuulivat tämän, he kaikki hymyilivät ja rohkaisivat häntä.
Eräs vanhempi harjoittaja kertoi siitä, kun hän oli kiinnittämässä tosiasioista kertovaa tarraa. Poliisi näki hänet, ja hänet vietiin poliisiasemalle. Kun häntä pyydettiin allekirjoittamaan kuulusteluasiakirja, hän kirjoitti: "Falun Dafa on hyvä."
Poliisi kysyi: "Mitä sinä teet? Miksi kirjoitit tämän?" Hän sanoi tehneensä niin, koska oli Falun Gongin harjoittaja eikä hän osannut kirjoittaa muuta.
Hän ajatteli itsekseen: Jos he pyytävät uudelleen minua allekirjoittamaan, teen samoin. Kävikin niin, että poliisi ei pyytänyt häntä allekirjoittamaan uudelleen ‒ sen sijaan, he kehottivat häntä menemään kotiin seuraavana päivänä.
Eräs harjoittaja kertoi, kuinka hän teki läpimurron kyettyään soittamaan ihmisille auttaakseen heitä kertomalla Falun Gongista. Hän kertoi, että kun hän näki muiden harjoittajien soittavan, hän halusi olla osa tätä toimintaa, mutta tunsi aina jonkin estävän häntä. Heti kun hän halusi soittaa, hän hermostui.
Hän kuvaili, kuinka eräs harjoittaja valitsi numeron ja ojensi hänelle puhelimen. Mutta hän ei pystynyt puhumaan, koska hänen äänensä ja kätensä vapisivat niin paljon. Harjoittaja kuitenkin kannusti häntä soittamaan toiseen numeroon. Hän soitti, ja puhelun aikana vastaanottaja päätti erota kommunistipuolueesta.
Hän tunsi, että opettaja oli kannustamassa häntä, mikä sai hänen olonsa luottavaisemmaksi. Mitä enemmän puheluita hän soitti, sitä paremmalta hänestä tuntui, ja yhä enemmän ihmisiä päätti erota puolueesta. Hän sanoi myös pystyneensä välittämään myötätuntoa soittaessaan.
Siitä lähtien hän on soittanut ihmisille päivittäin. Hän tuntee itsensä hyvin onnelliseksi ja on saanut todella tuntea iloa auttaessaan ihmisiä.
Eräs harjoittaja kertoi tilanteesta, jolloin hänen ystävänsä, pariskunta, tuli hänen kotiinsa illalliselle. Hän sanoi puhuneensa heille Falun Dafasta ja auttoi heitä eroamaan puolueesta.
Kun tämä aviopari saapui, miehen kasvot olivat punaiset ja turvonneet. Kuunneltuaan harjoittajaa ja ymmärrettyään Falun Gongin hyvyyden hänen kasvojensa väri tasaantui, ja turvotus katosi.
Muutamaa päivää myöhemmin miehen vaimo soitti kertoakseen, että hänen miehensä oli muuttunut paljon heidän vierailunsa jälkeen. Mies alkoi pitää parempaa huolta hänestä ja lopetti ihmisille kiroilemisen. Hänen aikaisempi vatsaongelmansa katosi myös, minkä ansiosta hän saattoi syödä hyvin ja tehdä raskasta työtä kotonaan.
Vaimo kiitti vuolaasti harjoittajaa. Harjoittaja sanoi: "Jos haluat kiittää jotakuta, niin kiitä Opettajaani Li Hongzhi'tä. Osaksesi tullut hyvä onni johtuu siitä, että tulit tietämään totuuden."
Chen kertoi siitä, kuinka hän meni läheiseen piirikuntaan selventämään tosiasioita ja jakamaan Falun Dafa -kalentereita. Kun ihmiset kuulivat tosiasiat Falun Dafasta, he päättivät kaikki erota puolueesta. Jotkut heistä jopa käyttivät omia nimiään.
Kun hän oli jakanut kaikki kalenterinsa, paikalle jäi vielä joitakin ihmisiä, jotka olisivat halunneet saada omansa, niinpä hän päätti lähteä kotiin hakemaan niitä lisää. Kun hän tuli takaisin, ihmiset sanoivat, että heti kun hän oli lähtenyt, muutamia poliiseja oli tullut paikalle, mutta olivat juuri poistuneet.
Eräs vanhempi harjoittaja kertoi, että hänen miehensä vastusti voimakkaasti hänen Falun Dafan harjoittamistaan. Mies käytti usein väkivaltaa yrittäessään pakottaa hänet luopumaan kultivoinnista. Välillä hänellä oli veitsi kädessä ja hän uhkasi avioerolla ja taas välillä hän polvillaan aneli häntä, mutta mikään ei muuttanut harjoittajan mieltä.
Hän kertoi, kuinka hänellä oli kerran korkea kuume, ja että hän parani, koska uskoi Falun Dafaan. Hänen miehensä asenne muuttui sen jälkeen.
Wang kertoi joutuneensa auto-onnettomuuteen, jossa hänen kasvonsa vahingoittuivat ja muutamia hampaita löystyi. Kuljettaja jäykistyi kauhusta ja pyysi saada viedä hänet sairaalaan.
Wang kuitenkin kieltäytyi lähtemästä ja sanoi kuljettajalle: "Olen Falun Dafan harjoittaja, joten olen kunnossa. Älä ole huolissasi minusta." Kuljettaja antoi hänen miehelleen 1000 yuania kattamaan osan kuluista, joita saattaa tulla myöhemmin.
Kun hän sai tietää rahoista seuraavana päivänä, hän halusi palauttaa ne heti. Kuljettaja oli hyvin liikuttunut ja sanoi: "Tapasin erittäin ystävällisen ihmisen."
Wang piti tätä tilaisuutena selventää tosiasiat miehelleen ja perheelleen. Muutamassa päivässä hänen kasvonsa paranivat. Tämä todisti hänen perheelleen Dafan ihmeellisyydestä.
Liu kertoi Falun Dafa -opiskelusta vanhempien harjoittajien kanssa ja miten hän tunsi olonsa joskus hyvin epämiellyttäväksi, koska hän ajatteli, että heidän valaistumiskykynsä ei ollut kovin korkea, ja he juttelivat usein arkipäiväisistä asioista.
Ajan kuluessa Liu alkoi panna merkille harjoittajien hyvät puolet. Heillä oli vähemmän inhimillisiä käsitteitä, he olivat avomielisiä ja lisäksi he tekivät myös erittäin hyvää yhteistyötä. Hän sanoi, että heidän auttamisensa kokemustenjakoartikkeleiden editoinnissa kosketti häntä erittäin paljon, ja tämän myötä hän saattoi nähdä heidän hyvät puolensa. Hän muutti täysin ajattelutapaansa. Siitä lähtien aina, kun hän näki näitä harjoittajia, hän koki heidät hyvin läheisiksi. Hän sanoi, että Opettaja poisti hänen negatiiviset ajatuksensa.
Nyt Fa-opiskeluryhmämme harjoittajat opettelevat ja lausuvat ulkoa Zhuan Falunia aina Fa-opiskelun jälkeen päivittäin. Jokainen lausuu yhden kappaleen. Tämän ansiosta harjoittajat ovat edistyneet kultivoinnissaan huomattavasti.
He kokivat, että heidän ajatuskarmansa pieneni, niin että he voivat paremmin keskittyä Fa-opiskeluun, tuntevat vähemmän väsymystä ja kykenevät paremmin lähettämään oikeamielisiä ajatuksia.
Kaikki nämä kultivointitarinat olivat hyvin liikuttavia. Lopuksi harjoittajat keskustelivat siitä, mitä he tekisivät tulevan vuoden aikana. Heillä oli ajatuksia muun muassa kolmen asian tekemisestä hyvin, sisäänpäin katsomisesta ehdoitta konfliktien aikana, ahkerasta kultivoinnista ja useampien tuntevien olentojen pelastamisesta.
Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/2/6/162092.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.