Falun Gongin vaino 17 vuotta - kärsimys jatkuu edelleen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuussa 1999 Kiinan kommunistipuolueen johto kielsi Falun Gongin ja aloitti kansallisen vaino- ja propagandakampanjan, jonka tavoitteena oli hävittää menetelmä. Syinä olivat Falun Gongin harjoittajien valtava määrä, menetelmän riippumattomuus Kiinan valtiosta sekä hengelliset opetukset. Vuonna 1999 harjoittajia oli New York Timesin lainaamien arvioiden mukaan yli 70 miljoonaa, mikä ylitti Kiinan kommunistipuolueen kokonaisjäsenmäärän. Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat, että Kiinassa Falun Gongin harjoittajat joutuvat kärsimään monenlaisista ihmisoikeusloukkauksista; satojatuhansia arvioidaan vangitun ilman oikeudenkäyntiä, ja vankeudessa olevat harjoittajat alistetaan pakkotyölle, psykiatrisille pahoinpitelyille, ankaralle kidutukselle, aivopesulle ja jopa sisäelinryöstöille Kiinan viranomaisten käsissä.

Falun Gongin harjoittajien vainosta huolimatta satojen tuhansien ihmisten on arveltu harjoittavan Falun Gongia Kiinan ulkopuolella noin 70 maassa. Sen harjoittamista ei ole kielletty, rajoitettu tai säädelty missään muualla kuin manner-Kiinassa.

Useissa maissa, joissa on Falun Gongin harjoittajia, harjoittajat järjestävät aktiviteetteja Kiinan suurlähetystöillä ja kaupunkien keskustoissa tiedottaakseen 17 vuotta jatkuneesta vainosta ja siihen liittyvistä elinryöstöistä.

 

Helsingissä harjoittajat järjestivät 20.7. tapahtuman Kiinan suurlähetystöllä ja kaupungin keskustassa. Lähetystöllä kerrottiin äänentoistolaitteen kautta Falun Gongin historiasta; sen suuresta suosiosta Kiinassa sen julkisen esittelyn jälkeen vuonna 1992, ja vuonna 1999 alkaneesta vainosta, jonka käynnisti entinen presidentti Jiang Zemin. Puheessa kerrottiin myös elinryöstöistä, joiden kohteena ovat mielipidevangit. Heistä suurin ryhmä on Falun Gongin harjoittajia. Tapahtumassa myös vedottiin kiinalaisiin, niin suurlähetystön henkilökuntaan kuin siellä asioiviin, että he ymmärtäisivät vainon vakavuuden, eivätkä osallistuisi siihen.

Lähetystöllä asioinut iäkkäämpi mies sanoi tietävänsä elinryöstöistä Kiinassa. Hänen mukaansa sitä ei pidä missään tapauksessa hyväksyä. Pois lähtiessä hän halusi mukaansa elinryöstöihin liittyvää materiaalia. Myös nuorempi mieshenkilö oli kiitollinen saamastaan tiedosta ja materiaalista kuultuaan Kiinan kommunistisen puolueen hyväksymistä elinryöstöistä,

 
Harjoittajien rauhallinen kynttilämuistotilaisuus

 

 
 

Harjoittajien järjestämässä kynttilämuistotilaisuudessa Pohjois-Esplanadin jalkakäytävällä ohikulkijat pysähtyivät lukemaan banderolleja ja ottivat valokuvia tapahtumasta. Elinryöstöt järkyttivät ihmisiä, ja monet halusivat osoittaa tukensa allekirjoittamalla vetoomuksen. Uuden tutkimusraportin mukaan jopa 1,5 miljoonaa ihmistä on joutunut elinryöstön uhriksi Kiinassa, ja heistä suurin osa on Falun Gongin harjoittajia.

Eräs nainen jäi katsomaan banderolleja järkyttyneenä ja halusi tietää, miksi ihmeessä Falun Gongin harjoittajia vainotaan. Vainossa menehtyneen harjoittajan valokuvaa kannatellut harjoittaja kertoi hänelle, että harjoitusmenetelmä oli levinnyt Kiinassa nopeasti ja kasvanut Kiinan suosituimmaksi qigong-menetelmäksi. Kiinan silloinen presidentti Jiang Zemin piti harjoittajien suurta määrää uhkana vallalleen ja aloitti verisen vainon. Harjoittaja kertoi myös, että maailmalla ollaan heräämässä tilanteeseen, ja esimerkiksi USA:n kongressi ja Euroopan parlamentti ovat hyväksyneet päätöslauselman elinryöstöjen lopettamiseksi. Naisen mielestä elinryöstöasia oli kauhistuttava, ja hän halusi tehdä jotain tukeakseen sen lopettamista. Harjoittaja kertoi vetoomuksesta, jonka voi allekirjoittaa paikan päällä, ja nainen meni allekirjoittamaan. Ennen sitä hän sanoi vielä: "Olette hyvällä asialla".


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.