Sveitsi: Lainsäätäjät kiirehtivät YK:n ihmisoikeusvaltuutettua auttamaan Jiang Zeminin oikeuteen saattamisessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kolmekymmentäkuusi Sveitsin lainsäätäjää allekirjoitti kirjeen, joka on osoitettu YK:n ihmisoikeusvaltuutetulle Zeid Ra'ad Al Husseinille. Kirjeessä kehotetaan häntä auttamaan Jiang Zeminiä vastaan nostettujen oikeusjuttujen eteenpäin viemisessä hänen roolistaan 17 vuotta jatkuneeseen vainoon.

Kiinan kommunistipuolueen entinen johtaja Jiang Zemin käynnisti Falun Gongin vainon 1999 ja henkilökohtaisesti ohjasi tätä julmaa kampanjaa. Toukokuusta 2015 lähtien yli 200 000 Falun Gongin harjoittajaa kaikkialta maailmasta ovat nostaneet oikeusjuttuja Jiangia vastaan Kiinan korkeimpaan oikeuteen. Samaan aikaan useat miljoonat ihmiset useista maista, mukaanlukien Kiinasta, ovat allekirjoittaneet tukivetoomuksen, jossa kehotetaan Kiinan oikeusjärjestelmää tutkimaan Jiangin rikokset.

Ennen kirjeen allekirjoittamista, Henry Rappaz, Geneven neuvoston jäsen, muistutti, etteivät ihmiset unohtaisi, miten maailma kiinnitti huomion natsien rikoksiin vasta sitten, kun useat miljoonat juutalaiset olivat menettäneet henkensä. Hän uskoo, että nyt on aika ryhtyä toimiin ja pelastaa Kiinassa olevat Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat kärsineet räikeistä ihmisoikeusloukkauksista.

Kirjeessä kiiteltiin Kiinan nykyistä korruption vastaista kampanjaa, joka koski syksyllä useita korkea-arvoisia hallituksen virkamiehiä. Sveitsin lainsäätäjät uskovat, että kampanja on merkki siirtymisestä parempaan oikeusjärjestelmään Kiinassa.

Kirjeessä todetaan, että Jiang Zeminin aloittama vaino vuonna 1999 on ollut äärimmäisen julma, varsinkin valtion hyväksymät elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta. Kirjeessä myös todetaan, että monet organisaatiot, kuten YK, EU:n parlamentti, ja muut ihmisoikeusaktivistit ovat vaatineet elinryöstörikosten loppumista, vetoomuksien allekirjoituksia on noin kaksi miljoonaa.

Lisäksi kirjeessä pyydetään Husseinia kannustamaan Kiinaa tutkimaan Jiangia koskevat rikokset, ottaen huomioon, että yli 200 000 rikosilmoitusta on jätetty häntä vastaan.

Lainsäätäjät korostivat, että koko maailma seuraa oikeusjuttujen etenemistä, ja kaikki ovat sen todistajia. He haluavat puhua siitä, jotta historiassa nähtäisiin toimenpiteet näiden rikosten lopettamiseksi.

Kymmenen Sveitsin lainsäätäjää lähetti samanlaisen kirjeen viime elokuussa suoraan Kiinan presidentille, kehottaen häntä edistämään oikeusjuttuja Jiangia vastaan.

 

Kansanedustajat: Daniel Brelat, Dominique De Buma, Balthasar Glättli, Beat Jans, Liliane Maury-Pasquier, Lisa Mazzone, Carlo Sommaruga, Francine John, Andrea Geissbühler, Giovanni Merlini, Entinen Meppi: Ueli Leuenberger, Grand neuvoston jäsen Canton of Geneva: Didier Berberat, entinen Grand valtuusto jäsen: David Hiler, Geneve neuvoston jäsen: Mathias Buschbeck, Marc Falquet, Jean Luc Forni, Henry Rappaz, Jean-Charles Rielle, Eric Stauffer, Andre Pfeffer, Bernhard Riedweg, Thomas Blasi, Christian Flury, Christian Grobet, Christian Zaugg, Daniele Magnin, Florian Gander, Francois Baertschi, Jean-François Girardet, Jean-Marie Voumard, Patrick Dimier, Patrick Lussi, Sandra Golay, Sarah Klopmann, Stephane Florey, Thomas Wenger.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/6/30/157626.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.