Kolme norjalaista Falun Gongin harjoittajaa kertovat Falun Gongin rikastuttaneen heidän elämäänsä.
He halusivat ilmaista kiitollisuutensa Mestari Li Hongzhi'lle kiinalaisen uudenvuoden aikana. Samalla he ajattelivat mennyttä aikaa ja siunauksia, ja päättivät tehdä paremmin kultivointipolullaan.
Heilwig sanoi aistivansa Falun Gongin todellisen kauneuden
Lähes 80-vuotias Heilwig sai ensimmäisen kerran tuntumaa Falun Gongiin kolme vuotta sitten pidetyssä "Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys" -taidenäyttelyssä Oslossa.
"Olin hyvin kiinnostunut taideteoksien sisällöstä, joka ohjasi minut Falun Gongiin", Heilwig sanoi.
Vaikka kultivointipolku ei ole helppo, Heilwig on tunnistanut usein onnen ja kauneuden päästäessään irti kiintymyksisään.
"Falun Gong toi mukanaan yllättäviä muutoksia", hän sanoi. "Erityisesti se on auttanut minua pääsemään eroon kilpailun mentaliteetistä."
Heilwigillä oli polviongelma, ja hänelle suunniteltiin leikkausta. Eräänä päivänä hän huomasi, että polviongelma todennäköisesti oli peräisin hänen kilpailun kiintymyksestään, koska hän aina halusi olla paras.
"Kun tajusin kiintymykseni, ihme tapahtui ja kipu polvessa katosi. Röntgenkuva osoitti, että en tarvitse leikkausta. Mestari Li puhdisti kehoni, kun luovuin kilpailun kiintymyksestäni."
Heilwig on usein mennyt mukaan Kiinan suurlähetystön edustalla pidettyyn mielenilmaisuun, jossa vaaditaan vainon loppumista Kiinassa. Hän käy usein Oslon keskustassa puhumassa ihmisille vainosta ja toivoo heidän apuaan sen lopettamisessa.
"Kiitän Mestari Li'tä mahdollisuudestani kultivointiin, jossa aistin todellisen kauneuden. Uskon, että oikeus voittaa ja Falun Gongin maine palautetaan", hän sanoi.
Ola, Elise ja heidän lapsensa |
26-vuotias Ola aloitti Falun Gongin harjoittamisen kahdeksan vuotta sitten. Hänen vaimonsa Elise sai tietää Falun Gongista hänen kauttaan, ja alkoi kultivoimaan muutama vuosi sitten.
Elisen mukaan Falun Gong on muuttanut heidän elämää. ”Kaoottinen elämämme on muuttunut selkeäksi ja rauhalliseksi. Löysin vastaukset moniin kysymyksiin elämästä, ja olen saanut viisautta Falun Gongista. Se avasi silmäni, ja rikastutti elämämme", hän sanoi.
Ola näkee kultivoinnin osana elämää - ilman sitä hän ei voisi elää.
"Kun ihmiset ymmärtävät, kuinka arvokas Falun Gong on, he haluavat vaalia sitä", hän sanoi.
"Olemme kultivointiperhe. Uutena vuotena autamme jokaista, ja kannustamme toisia voittamaan kaikki esteet. Meistä tulee epäitsekkäämpiä ja nöyriä, ja edistymme joka päivä", Ola sanoi.
Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/2/12/155547.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.