Miksi haastan Jiang Zeminin oikeuteen - Falun Gongin vaino lapsen silmin

Olin onnekas tyttö. Synnyin onnelliseen perheeseen. Vanhempani ovat molemmat koulutettuja, ja perheeni vietti rikasta hengellistä elämää. Olin aktiivinen, iloinen ja tottelevainen. Minulla oli aina ollut hyviä arvosanoja koulussa. Ihmiset ihailivat minun rehellistä hymyä ja epäitsekästä sydäntä.

Mutta jotain tuskallista on ahdistanut minua viimeiset 16 vuotta, se on kuin jatkuva painajainen; Falun Gongin vaino, jonka Kiinan entinen johtaja Jiang Zemin käynnisti vuonna 1999.

Äitini aloitti Falun Gongin harjoittamisen kun olin kolme vuotias. Menetelmä antoi hänelle hyvän terveyden ja henkisen polun. Lukiessaan Falun Gongin kirjoja hän laittoi minut istumaan vierelleen. Voisin lyhyessä ajassa lausua monia kohtia niistä kirjoista, ja olen oppinut paljon niistä opetuksista mitä kirjoissa on.

Olen myös hyötynyt menetelmästä. Minulla on aina ollut erinomainen terveys. En ole koskaan tarvinnut lääkkeitä. Falun Gong myös auttoi minua elämäni monilla alueilla. Päiväkodissa Tianjinissa sain ensimmäisen palkinnon tanssikilpailussa, ja ensimmäisellä luokalla minut nimitettiin luokan presidentiksi.

Minun aurinkoinen maailmani pimenee

Ajattelin, että elämäni olisi onnellinen ja huoleton ikuisesti. Mutta kaikki muuttui sinä yönä 19. heinäkuuta 1999, jolloin poliisi kidnappasi äitini ja vei hänet hotellissa olevaan mustaan vankilaan. Kukaan ei kertonut minulle miksi hänet oli siepattu tai milloin hän voisi tulla kotiin. Olin tuolloin seitsemän vuotta vanha.

Kaksi päivää myöhemmin televisioasemat alkoivat lähettämään propakandaohjelmia Falun Gongia vastaan. Äitini kertoi minulle myöhemmin, että kyseiset ohjelmat ovat kokonaan tekaistuja. Hänen tiukka asenne suututti monia kunnan virkamiehiä. Hänen työyksikön työntekijöitä yrittivät kovasti suostutella häntä luopumaan Falun Gongin vakaumuksesta.

Eräänä päivänä setäni, äitini ja nuorempi veljeni veivät minut katsomaan äitiä mustaan vankilaan. Minulle kerrottiin, että minun piti pyytää äitiäni luopumaan vakaumuksestaan, koska jos hän ei tekisi sitä, poliisi veisi hänet pois, ja hän ei koskaan voisi tullut kotiin.

Olin hyvin peloissani enkä ymmärtänyt mitään setäni sanoista. Mutta vaikka hotelli oli kaaottinen ja meluisa, äitini oli hyvin rauhallinen. Hän pyysi minua olemaan rehellinen, koska ei ollut mitään väärää olla hyvä ihminen ja seurata periaatteita Totuudenmukaisuu–Laupeus-Kärsivällisyys. Hän sanoi, että meidän ei pitäisi luovuttaa, koska meidän täytyy antaa hallituksen tietää tosiasiat ja meidän tulee selvittää väärinkäsitykset.

Vaikka olin hyvin nuori, äitini rauhallisuus ja luottamus sai minut vakuuttuneeksi. Mutta en silti voinut ymmärtää miksi yhtäkkiä niin suosittu ja hyvä Falun Gongin menetelmä oli laitonta. Tämä tapahtui vain yhdessä yössä, vaikka Falun Gong erityisesti opettaa ihmisiä olemaan hyviä. Päätin uskoa Falun Gongiin ja tukea äitiäni ehdoitta.

Äitini valitsi oikean, mutta erittäin vaikean tien. Hän menetti työnsä, jota hän rakasti, ja poliisi vainosi toistuvasti meidän perhettä. Tuntemattomat ihmiset paikallispoliisin nimellä ryöstivät kotimme. Äitini päätti valittaa hallitukselle, joten hän matkusti Pekingiin. Perheessämme ei enää ollut rauhaa. Äitini pidätettiin monta kertaa. Pelko varjosti minua koko ajan, ja pelkoni vain kasvoi iän myötä.

En tiennyt, missä äitini oli vangittuna tai milloin hän voisi palata kotiin. Joka päivä koulun jälkeen minua odotti vain tyhjä kotimme. Isäni tuli kotiin työstään ja keitti minulle hyvin yksinkertaisen aterian. Kun menin nukkumaan, hän meni takaisin toimistoon jatkamaan työtään.

Yön aikana heräsin jatkuvasti painajaisiin, mutta kukaan ei ollut kotona lohduttamassa minua. Soitin isälleni uudelleen ja uudelleen, mutta hän ei vastannut. Usein itkin kunnes olin niin väsynyt, että nukahdin uudelleen.

Olin vähitellen oppinut laittamaan hiukseni, ja totuin olemaan kotona yksin.

Isäni laihtui ja oli aina huolissaan. Lyhyessä ajassa isovanhempani näyttivät kymmenen vuotta vanhemmilta, mutta sanoin itselleni, että on oltava vahva. Päätin pitää meidän perheen koossa, kun äitini oli poissa

En uskaltanut kertoa mitään ystävilleni äidistäni. Opiskelin ahkerasti, koska uskoin äitini palaavan kotiin sen jälkeen, kun hän oli vedonnut hallitukeen vainon lopettamiseksi. Minun täytyi näyttää hänelle, että olin hyvä tyttö ja ettei hänen tarvinnut huolestua minusta.

Lyhytaikainen rauha

Päivä ennen Kiinalaista uutta vuotta vuonna 2000 äitini palasi kotiin, mutta hän oli poissa silloin, kun oli kahdeksas syntymäpäiväni. Tietenkään meillä ei ollut syntymäpäiväjuhlia tällaisissa olosuhteissa.

Kuulin, että hänet pidätettiin kylmään pidätyskeskukseen. En hyväksynyt, että minun rakas äitini oli vangittuna. Hänen ruumiinsa oli niin heikko, mutta hänen uskonsa oli kuitenkin niin vahva. Päätin olla sanomatta mitään.

Kuitenkin rukoilin sydämessäni ettei äitini jättäisi minua uudelleen.

Olin kahdeksan vuotias, mutta olin kasvanut pois lapsen hyväuskoisesta turvallisuudentunteesta.

Kuulin, että äitiäni oli pahoinpidelty, koska hän yritti suojella muita. Kuulin, että useita läheisiä setiäni ja tätejä oli myös vangittu ja tuomittu pakkotyöhön. Joitakin heistä oli kidutettu sähköpampuilla tai heitä pahoinpideltiin muuten. Jotkut heistä lähetettiin sairaalaan, kun heitä oli pahoinpidelty, ja jotkut heistä kuolivat.

Kuultuaan kauheita uutisia, äitini oli silti rauhallinen ja sanoi, että hyvä ihminen ei ollut väärässä, ja että meidän on selitettävä Falun Gongin hyvyyttä hallitukselle ja antaa johtajien tietää vainon julmuudesta.

Muutama kuukausi myöhemmin, 26. kesäkuuta 2000, äitini lähti kotoa ja astui Pekingiin menevään junaan.

Äitini katosi uudelleen

Meidän "rauhallinen" elämä räjähti. Piilouduin nurkkaan ja kuuntelin jokaista aikuisten sanaa.

Kuulin, että hänet pysäytettiin Pekingin vetoomustoimiston ulkopuolella ja tuottiin takaisin kaupunkiimme. "Vankila, pakkotyö tai luovuttaminen [vakaumuksestaan)]", joku aikuisista sanoi. Nuo sanat käänsivät elämäni ylösalaisin. Äitini tuomittiin puolentoista vuoden pakkotyöhön.

Kun kesälomani alkoi isäni lähetti minut isoäitini ja setäni perheeseen, koska hänellä oli kiireinen työssään. Olin kovasti yrittänyt käyttäytyä vielä paremmin, ja opin varmistamaan, etteivät sanani ja tekoni aiheuttaisi ikävyyksiä muille.

Uusi lukukausi alkoi. Olin huolellisesti pitänyt salassa tiedon äidistäni luokkatovereiltäni. Teeskentelin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Isäni ei halunnut päästää minua katsomaan äitiäni kuukausittaisen vierailun aikana. Hän oli huolissaan siitä, että ”pieni sydämeni” ei kestäisi sitä. Olin myös peloissani vaatiessani, että saisin nähdä äitini. Saatoin vain itkeä, kun kukaan ympärillä ei kuullut.

Myöhemmin löysin pakkotyöleirin osoitteen, jossa häntä pidettiin, ja aloin kirjoittaa hänelle. Sanoin hänelle, että minua hoidettiin hyvin, joten hänen ei tarvinnut huolestua minusta. Kirjoitin kirjeitä ja piirsin kuvia hänelle.

Lopuksi, isoäitini vaati, että minut pitää viedä katsomaan äitiäni. Naispoliisi, joka seurasi tapaamistamme, sanoi jo tienneensa minusta. Hän sanoi, että olin kuuliainen, kaunis ja erinomainen tyttö. Hän sanoi, että kirjeeni ja piirustukseni, joita lähetin äidilleni, toivat kyyneleet hänen silmiin.

Äitini piti minua tiukasti sylissään, ja kyyneleeni valuivat hallitsemattomasti.

Paluu “Normaaliin”

Äitini vapautettiin 11 kuukauden pakkotyön jälkeen. Palattuaan kotiin, hän ei ollut onnellinen ollenkaan. Hänellä ei enää ollut työtä ja sosiaalista statusta, jota monet ihmiset kadehtivat. Ja media oli edelleen täynnä propagandaa meitä vastaan. Äitini oli turhautunut ja pettynyt hallituksen Falun Gongin vainoon.

Katsottuani propagandaa minulle tuli joitakin epäilyksiä Falun Gongin suhteen. Äitini selitti minulle perusteellisesti, että polttoitsemurha Taivaallisen rauhan aukiolla oli lavastettu herjaamaan Falun Gongia. Hän muistutti minua siitä vuosikymmenestä, jolloin Kiina kärsi kulttuurivallankumouksesta, Taivaallisen rauhan aukion opiskelijoiden verilöylystä, kun he vaativat demokratiaa ja vapautta 4. kesäkuuta 1989 ja monista muista poliittisista kampanjoista eri ryhmiä vastaan. Hän kertoi minulle, että Falun Gongin vaino oli kommunistipuolueen saman vanhan taktiikan käyttöä.

Joka kerta, kun puhuimme, hän aina sanoi minulle, että pitää olla myötätuntoa ja ystävällisyyttä ja tehdä oma valinta oikeasta ja väärästä.

Työkokemuksensa ja taitojen vuoksi äitini löysi nopeasti uuden työpaikan. Perheen elämä palasi normaaliksi, ainakin pinnallisesti.

Olin aina huolissaan siitä, että äitini ei palaisi kotiin illalla kello kuusi ja että pahat miehet sieppaisivat hänet matkalla töistä kotiin. Joka ilta, kun aurinko laski länteen, ahdistus kasvoi sisälläni. En voinut enää keskittyä läksyihin. Kurkistin parvekkeelta ja menin kadun kulmaan odottamaan kunnes tuttu hahmo ilmestyi. Sitten palasin läksyihin.

Poliisin häirintä kauhistutti minua

Meidän rauhallinen elämä oli pinnallista. Todellisuudessa viranomaisten häirintä ei koskaan loppunut. ”Herkkinä päivinä” kun hallitus odotti, että jotkut mielenosoittajat voisivat ryhtyä toimenpiteisiin, paikalliset viranomaiset tulivat tarkistamaan meidät.

14. kesäkuuta 2008 vain muutama päivä ennen Pekingin olympialaisia, joku koputti meidän ovelle myöhään illalla sanoen, että hän oli vesimittarin tarkastaja. Vanhempani olivat laittamassa illallista.

Isäni avasi oven ja näki useita poliiseja paikalliselta asemalta ja yhden miehen meidän yhteisön toimistolta. He halusivat ottaa äitini mukaan ilman mitään syytä. He eivät myöskään perustelleet miksi.

Pelko ja ahdistus, jotka oli piilotettu syvälle sydämeeni purkautuivat kuin tulivuori. Käperryin nurkkaan ja vapisin. Mutta en voinut itkeä tai päästää ääntäkään. Sanoin itselleni, että pitää olla vahva ja olla näyttämättä mitään heikkoutta, jotka saattaisivat häiritä vanhempiani.

Sitä kesti ehkä vain muutaman minuutin, kun aika pysähtyi. Olin uppoutunut pelkooni. Kaikki aiemmat surulliset tapahtumat elämässäni pyörivät mielessäni kuin elokuva.

Isäni pysäytti heidät ovelle, kun taas äitini puhui kärsivällisesti seisoen hänen takanaan. Kotiimme tulleet henkilöt vaativat ja vaativat. Lopulta isäni menetti kärsivällisyytensä ja lukitsi oven.

Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin isäni huutavan. Minun muistissa hän oli hyvin kohtelias henkilö eikä koskaan korottanut ääntään kenellekään.

Vaatii rohkeutta

Lopulta pystyin katsomaan kokemuksiani rationaalisesti. Ymmärsin oikeamielisen uskon tärkeyden. Äitini oli hyvä esimerkki minulle. Kymmenen vuoden vainon jälkeenkään hän ei antanut periksi paineen alla. Sen sijaan hän jatkoi kultivointia. Hän näytti nuoremmalta ja onnelliselta. Hänestä oli tullut entistä huomaavaisempi toisia kohtaan.

Pääsin opiskelemaan arvostettuun yliopistoon Pekingissä vuonna 2010. Neljä vuotta myöhemmin jatkoin opintoja samassa yliopistossa.

Ollessani kaukana kodista ja äidistäni, luotin entistä enemmän Falun Gongin periaatteisiin Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys, jotka ovat syvästi juurtuneet sydämeeni ja ohjasivat minua. Äitini usein soitti minulle ja kannusti minua olemaan vahva.

Hallinnon paha luonne ei koskaan muuttunut. Eräänä päivänä viime kesänä äitini halusi mennä isäni luo, joka työskenteli toisessa maakunnassa. Viranomaiset saivat tietää hänen aikomuksestaan ja pidättivät hänet ennen matkaa.

Poliisi ryösti talomme ja vei äidin Falun Gong -kirjoja, tietokoneen, ja hänen henkilökortin. He selittivät etsintää tekosyyllä, että joku henkilö oli käynyt meidän kotona sopimattomaan aikaan.

Isäni soitti minulle tästä tapahtumasta, ja tätini lähetti lisätietoja viestissään. Päätin mennä kotiin ja kohdata sen.

Oli hyvin pimeä, kun saavuin kotiin. Katselin yksin meidän sotkuista ryöstettyä kotia. Tällä kertaa en pelännyt. Vahva voima ja usko täyttivät minut. Koin ennennäkemätöntä rauhallisuutta ja tyyneyttä. Olin valmis kohtaamaan kaikki haasteet, huolimatta siitä olinko taas erillään äidistäni tai ymmärsivätkö muut minut väärin. Tuin äitiäni rohkeasti.

Äitini vapautettiin 30 päivää myöhemmin. Olin järkyttynyt, kun näin hänen laihtuneen, mutta pelkoni oli poissa.

Oikeuden vaatiminen

Elämäni draamaan tuli uusi episodi tänä vuonna.

Paluulentoni Vancouverista Pekingiin oli samaan aikaan kuin siellä oli suuri sotilasparaati. Olimme suunnitelleet, että äitini tulisi minua vastaan Pekingin kansainväliselle lentokentälle.

Kun hän näytti henkilökorttinsa ostaessaan junalippua, tietokonejärjestelmään tuli varoitus ja poliisit pysäyttivät hänet. He sanoivat hänelle, että Falun Gongin harjoittajat eivät saa mennä Pekingiin sotilasparaatin aikana.

Kun kone laskeutui, katsoin puhelimeeni ja näin isäni viestin, että äitini ei voinut tulla. Kun pohdin, miten hoidan matkatavarani, äitini soitti minulle. "Kaksi poliisia ajoi minut lentokentälle hakemaan sinua. Ne myös vievät meidät kotiin. Ole kohtelias heille ", hän sanoi.

Olimme ainoat matkustajat lentokenttäbussissa, ja kaksi poliisia auttoi minua kantamaan matkatavaroitani.

Matkalla Tianjiin olin ensimmäisen kerran kasvokkain näiden ihmisten kanssa, jotka olivat tukahduttaneet meitä niin monia vuosia.

Äitini kertoi heille, että poliisi, joka oli lyönyt harjoittajia pidätyskeskuksessa kuoli hyvin nuorena syöpään. Hän sanoi myös, että se oli karman kosto. Hän pyysi näitä nuoria poliiseja olemaan osallistumatta Falun Gongin vainoon oman etunsa vuoksi.

Huomasin heidän asenteensa muuttuvan. Kiroilun ja uhkailun asemesta he pysyivät järkevinä ja selittivat uudestaan ja uudestaan, että se oli vain heidän työnsä ja että meidän täytyy ymmärtää toisiamme.

Tämä tapaus sai minut pohtimaan vainoa enemmän:

Miksi taivas sallii tämän vainon jatkua? Miksi niin monet harjoittajat ovat vielä vangittuna tai heitä kidutetaan sen vuoksi, että he kertoivat ihmisille Falun Gongista? Miksi on niin paljon lapsia, jotka eivät voi olla vanhempiensa kanssa? Miksi poliisi ja oikeusjärjestelmä yhä vainoaa Falun Gongia? Miksei karman kosto herätä joitakin syyllisiä?

Mielestäni kaikki vastaukset osoittavat Jiang Zeminiin, joka aloitti vainon, mutta on vielä rangaisematta. Kiina saa uskonvapauden vasta silloin, kun Jiang tulee oikeuden eteen ja ihmisiä, jotka ovat saaneet tietää tosiasiat, ei pakoteta osallistumaan vainoon. Kiinan lapset saavat myös mahdollisuuden kasvaa onnellisina moraalisesti paremmassa yhteiskunnassa.

Tein päätöksen haastaa Jiang Zemin oikeuteen. Tarkoitukseni on auttaa viattomia ihmisiä saamaan mahdollisuus tietää tosiasiat Falun Dafasta ja auttaa Kiinaa pääsemään aikakauteen, jossa ei ole valheita ja väkivaltaa.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/10/1/153035.html