Falun Gongin harjoittajien vainoaminen jatkunut jo 16 vuotta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

20.7.1999 Kiinan silloinen kommunistisen puolueen (KKP) johtaja Jiang Zemin käynnisti laajamittaisen vainon Falun Gongin harjoittajien tuhoamiseksi. Hänen käskynsä ”Tuhotkaa …...ja 6-10 -viraston perustaminen sekä tiedotusvälineiden jatkuva propaganda saivat koko Kiinan kansan uskomaan, että rauhallisten Falun Gongin harjoittajien vaino oli oikeutettua.

 

Falun Gongin harjoittajien tapahtumassa Helsingissä Kiinan suurlähetystöllä 17.7.2015 muistutettiin puheissa pitkään jatkuneen vainon aiheuttamista kärsimyksistä harjoittajille ja heidän perheenjäsenilleen. Kiinan kommunistisen hallinnon valheet ovat vaikuttaneet myös Kiinan kansaan ja muuhun maailmaan.

 

 

 

 
Harjoittajien rauhanomainen mielenilmaisu Esplanadin puistossa

Taustatietoa

Falun Gongin harjoitusmenetelmä, joka perustuu periaatteisiin Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys, saavutti nopeasti suuren suosion 1990-luvulla Kiinassa, harjoittajia oli 70-100 miljoonaa kaikista yhteiskuntaluokista. Myöteisten vaikutustensa ansiosta siitä kasvoi muutamassa vuodessa Kiinan suosituin qigong-menetelmä, ja sillä oli viranomaisten laaja tuki.

Falun Gongin suosiosta huolimatta silloinen presidentti Jiang Zemin ei suhtautunut suopeasti menetelmän saamaan suureen suosioon, vaikka valtion teetättämän tutkimuksen mukaan 90 prosenttia ihmisistä hyötyi menetelmästä. Mustasukkaisesti Jiang katsoi sen uhkaksi vallalleen.

Vuonna 1999 alkanut vaino on jatkunut jo16 vuotta, ja sen aikana tuhannet Falun Gongin harjoittajat ovat menehtyneet kidutuksen uhreina vankiloissa, pidätyskeskuksissa ja aivopesukeskuksissa.

Sisäelinryöstöt mielipidevangeilta

Kiinan hallinto on 1990-luvun puolivälistä lähtien käyttänyt lukemattomia mielipidevankeja elävänä ”siirtoelinpankkina”.

Vuonna 2006 kanadalainen ihmisoikeusjuristi David Matas sekä Kanadan entinen apulaisulkoministeri David Kilgour julkaisivat kirjan ”Bloody Harvest”. Myöhemmin on saatu lisää todistusaineistoa elinryöstöistä vielä elossa olevilta Falun Gongin harjoittajilta.

Siirtoelimen saa Kiinassa vain muutamassa päivässä tai viikossa, vaikka odotusajat muualla maailmassa ovat jopa vuosia.

Euroopan parlamentti pitää todisteita uskottavina ja pyytää joulukuun 2013 päätöslauselmassaan kaikkia EU-maita tiedottamaan asiasta kansalaisilleen.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.