Taipei: 3000 Falun Gongin harjoittajaa osallistui 16. vuosipäivän tapahtumaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Manner-Kiinasta tulleet turistit ihmettelivät näkemäänsä: "En ole koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa", sanoi kiinalainen Zhao katsellessaan 3000 Falun Gongin harjoittajan meditaatioharjoitusta presidentin linnan edessä 19. huhtikuuta 2015.

Harjoittajat Taipeista olivat kokoontuneet rauhanomaiseen mielenilmaisuun muistelemaan Pekingissä 16 vuotta sitten sattuneita tapahtumia. Nämä olivat kolme kuukautta ennen Kiinan kommunistihallinnon käynnistämää Falun Gongin harjoittajien maanlaajuista vainoa.

 

Falun Gongin harjoittajien rauhanomainen mielenilmaisu presidentinlinnan edessä 19.4.2015 järjestettiin vuoden 1999 Pekingin tapahtumien muistolle. Harjoittajien banderolleissa lukee "Pysäyttäkää Falun Gongin vaino" ja "Onnittelut niille 200 miljoonalle, jotka ovat hylänneet KKP:n.”

 
Meditaatioharjoitus. Banderollissa lukee "Falun Dafa on hyvä."

 
Banderollissa lukee "KKP:n lopetettava Falun Gongin vainoaminen."

Kiinalaiset turistit tutustuvat tosiasioihin

Kiinalainen turisti Zhao, kotoisin Dalianista, oli monien muiden Kiinasta tulleiden turistien joukossa, jotka saivat tietää tosiasiat Falun Gongin vainosta. Hän ja monet muut päättivät hylätä jäsenyytensä Kiinan kommunistisessa puolueessa. Zhao oli vaikuttunut nähtyään niin paljon harjoittajia tekemässä harjoitusliikkeitä ja kysyi harjoittajalta miksi Falun Gong on niin suosittua.

"Itse asiassa Falun Gongia harjoitetaan yli 100 maassa ja on olemassa tuhansia kirjoituksia menetelmän hyödyistä yksilölle ja yhteiskunnalle", harjoittaja sanoi.

Zhao sai harjoittajalta materiaaleja ja myös vastauksia moniin kysymyksiinsä, kuten Kiinan vihapropaganda, jota ovat pahentaneet valtion ylläpitämät tiedotusvälineet. Harjoittaja kuvaili kuinka KKP on tehtaillut tuhansia erilaisia tapauksia häpäistäkseen Falun Gong ja se on lavastanut polttoitsemurhan Taivaallisen rauhan aukiolla lietsoakseen vihaa, ja on myös osallisena elinryöstöihin.

Tosiasioista vakuuttunut Zhao päätti hylätä KKP:n nuorisoliiton ja nuorten pioneerien jäsenyyden. Ennnen lähtöään hän laittoi saamansa materiaalin huolellisesti talteen.

 
Nainen pysähtyy saamaan lisätietoa

 

Nuori mies tutustuu materiaaleihin ja harjoittaja kertoo hänelle Kiinassa tapahtuvasta vainosta

 
Turistit ja paikalliset asukkaat ottavat kuvia tapahtumasta

Monet matkailijat ja paikalliset asukkaat ottivat kuvia ja halusivat lisätietoa. Paikalla oli myös tiedotusvälineitä.

"Energia on täällä erittäin vahva ja positiivinen”

Lin ja hänen vaimonsa olivat kävelemässä lastensa kanssa, kun he näkivät harjoittajien meditaatioharjoituksen. "Tiedämme, että Falun Gongin harjoittajat ovat hyviä ihmisiä ja he todella seuraavat uskoaan. Pidän energiasta täällä, se on erittäin vahva ja positiivinen”, Lin sanoi.

Pienyrittäjä Liao Hsinchunista sanoi ajaneensa yli tunnin tämän tapahtuman vuoksi.

"Olisipa minulla kamera mukana tänään", sanoi amatöörikuvaaja."Tällaiset tapahtumat ovat harvassa."

Liao sanoi KKP keksineen monia tekosyitä Falun Gongin vainoamiseen."On totta, että Falun Gongin seuraajia on paljon”, hän sanoi, "mutta he ovat rauhallisia ja noudattavat periaatteita Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys. Eikö tämä ole hyvä asia? Olen nähnyt harjoittajia monissa maissa, ja he eivät ole koskaan aiheuttaneet ongelmia. Vain puolue aiheuttaa ongelmia."

Toimittaja: On väärin, että KKP yrittää tukahduttaa Falun Gongin

Paikalla oli Radio Free Asia ja Liberty Times. Eräs toimittajista sanoi harjoittajalle, että hän kunnioittaa ja on syvästi ihaillut harjoittajien pitkäjänteisyyttä.

Toimittaja, joka työskentelee ulkomaalaiselle uutistoimistolle, sanoi seuranneensa Falun Gongin harjoittajien toimintaa yli 10 vuotta. "Olen usein raportoinut tapahtumista. On väärin, että KKP yrittää tukahduttaa Falun Gongin harjoittajia ja periaatteita Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys, ja kiduttaa ihmisiä. Se on myös vastuussa elinryöstöistä."

Taustatietoa 25. huhtikuuta 1999 tapahtumiin

Kun kymmeniä Falun Gongin harjoittajia pidätettiin Tianjinissa huhtikuussa 1999, yli 10 000 harjoittajaa kokoontui rauhallisesti Vetoomustoimiston läheisyyteen Pekingissä 25. huhtikuuta, ja pyysivät vapauttamaan Tianjinissa pidätetyt harjoittajat. Silloinen pääministeri Zhu Rongji tapasi harjoittajien edustajat ja vakuutti heille rauhanomaisesta ratkaisusta tilanteeseen. Tämän jälkeen kaikki harjoittajat menivät kotiinsa.

Kolme kuukautta myöhemmin Kiinan kommunistisen puolueen johtaja Jiang Zemin kielsi Falun Gongin ja käynnisti valtakunnallisen tukahduttamisen. Vainon vakavuus ja massiivinen vihapropaganda syyttömiä harjoittajia kohtaan sai monet kiinalaiset miettimään sen oikeutusta.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/4/21/149824.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.