Australia: Free China: "Rohkeus uskoa"

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Elokuva Free China: ”rohkeus uskoa” esitettiin Event Cinemas teatterissa Australian Brisbanessa 13. marraskuuta 2013.

Palkittu Free China –elokuva kertoo kiinalaisesta äidistä, entisestä kommunistisen puolueen jäsenestä, Jennifer Zengistä, joka harjoitti menetelmää, yli 70 miljoonan muun kiinalaisen kanssa, jossa yhdistyvät buddha- ja Tao-oppi, kunnes Kiinan hallitus kielsi sen. Jennifer oli vangittuna uskonsa vuoksi. Elokuva kertoo myös amerikankiinalaisen liikemiehen Charles Leen tarinan. Hän halusi tehdä oman osansa vainon lopettamisen hyväksi yrittämällä lähettää sensuroimatonta tietoa valtion televisiossa. Hänet pidätettiin Kiinassa ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi uudelleenkoulutukseen vankileirille, jossa hän joutui tekemään pakkotyötä.

Elokuvanäytöksen liput myytiin loppuun, joten päätettiin järjestää ylimääräisiä näytöksiä. Elokuvan jälkeen Jennifer Zeng vastasi yleisön kysymyksiin.

Elokuvaa oli katsomassa eri järjestöjen henkilöitä, kuten Australian Lawyers for Human Rights, Amnesty International, Australian Tiibetin neuvosto, ja lääketieteen, talouselämän- ja julkisten tiedotusvälineiden edustajat.

Steven Kiem, Australian Lawyers for Human Rights, liikuttui elokuvasta. Hän sanoi, että asianajajien pitäisi puhua Falun Gongin harjoittajien puolesta, kuten teki David Kilgour, Kanadan entinen apulaisulkoministeri, koska puhuminen Falun Gongin puolesta taistelee ihmisoikeuksien puolesta.

Camille Furtardo Amnesty Internationalista uskoo, että elokuva paljastaa Kiinassa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia. Hän sanoi, että Amnesty International voi auttaa ihmisiä Kiinan ulkopuolella saamaan tietää mitä Kiinassa tapahtuu, ja painostamaan Kiinan hallitusta parantamaan ihmisoikeustilannettaan.

Useat kiinalaiset näkivät elokuvan. Kiinalainen opiskelija, jonka pääaineena on journalismi, sanoi toivovansa, että useammat kiinalaiset näkisivät elokuvan, ja enemmän kiinalaisia saisi tietää totuuden Falun Gongin vainosta. Hän ja kaksi hänen ystäväänsä sanoutuivat irti Kiinan kommunistisen puolueen jäsenyydestä näytöksen jälkeen.

Yksi heistä sanoi: "Olin järkyttynyt tosiasioista, jotka elokuva paljasti. Kommunistinen puolue on aivopessyt kiinalaiset, myös minut. Elokuva muutti täysin käsitykseni Falun Gongista. Vaino ja elinryöstöväitteet ovat liian julmia. Kiinassa ei ole sananvapautta. Ihmiset eivät voi ilmaista ajatuksiaan. Kommunistinen puolue ei halua ihmisten tietävän, mitä tapahtuu. Jos haluamme tietää totuuden, meidän on tultava ulkomaille."

Monet katsojat olivat järkyttyneitä kuullessaan Kiinassa tapahtuvista elinryöstöjulmuuksista. Eräs liikemies sanoi, että hänellä on useita liikekumppaneita Kiinassa, joten on erittäin tärkeää, että hän tietää, mitä siellä todella tapahtuu. Elokuva näytti hänelle monia tärkeitä asioita, joista hän ei ollut tietoinen, ja hän arvosti sitä.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/11/20/143316.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.