Cao Cao – kykenevä ja kiistelty ministeri kaaoksen aikana

Vuonna 189 Itäisen Han-imperiumin luhistumisen merkit olivat ilmassa, kun ristiriidat eunukkien ja hallinnon välillä saavuttivat verisen huippunsa hovin sisällä. Sisällissotaa seurannut 30-vuotiskausi loi uuden poliittisen tilanteen Kiinan historiassa. Mies, jolla oli armeijan komento johti hallitusta laillisen keisarin sätkynuken kanssa. Tällaisen armeijan päälliköiden joukosta Cao Cao erottui ovelana poliittisena ja sotilaallisena suurmestarina, jolla oli vahva visio. Hän oli myös loistava runoilija, mutta samalla hyvin kiistelty hahmo Kiinan historioitsijoiden silmissä.

Jo hyvin nuorena Cao Cao oli lukenut monia sotilasstrategian klassikoita kuten The Art of War. Cao Cao oli omahyväinen nuori, jolla oli kunnianhimoinen mielikuvitus. Cao Cao halveksi saivartelijoita, mutta uskoi jonain päivänä nousevansa valtaan ja pelastavansa Kiinan korruptiolta ja kaaokselta. Hän halusi ystävystyä muiden nuorten kanssa, joilla oli samanlainen näkemys.

Hänen kunnianhimonsa ja yliolkaisuutensa ei ollut perinteisten tutkijoiden suosiossa mukaanlukien hänen setänsä. Cao Caon isä torui hänen käytöstään sedän valituksien vuoksi, ja Cao Cao tunsi kaunaa setäänsä kohtaan.

Eräänä päivänä Cao Cao huomasi setänsä kävelevän lähistöllä. Cao Cao teeskenteli sovintoa, ja setä kiiruhti ilmoittamaan siitä hänen isälleen. Huolestunut isä riensi paikalle vain huomatakseen Cao Caon olevan niin kuin ennenkin. Hänelle esitettyyn kysymykseen Cao Cao vastasi: "En ole koskaan tehnyt sovintoa, mutta tiedän, että en kunnioita setääni." Siitä lähtien hänen isänsä ei enää uskonut sedän juttuja Cao Caosta. Vaikka tällainen oveluus ravisteli moraalisia normeja, se varmasti auttoi nostamaan Cao Caon mainetta kuohunnan ja sotien aikakaudella.

Oltuaan vähäinen virkamies ja sitten alempi upseeri, Cao Caosta tuli etsintäkuulutettu karkuri, kun hän epäonnistui liittokanslerin murhayrityksessä. Tämä oli pahamaineinen sotilastyranni, joka piti keisaria panttivankinaan. Cao Cao majoittui eräänä yönä isänsä ystävän luona kylässä, kun kuuli veitsen hiontaa, ja hänen piti paeta. Hädissään hän tappoi koko perheen ennen kuin huomasi, että he valmistautuivat teurastamaan sikaa viihdyttääkseen häntä. Hämmentyneenä hän sanoi kuuluisan lauseensa: "Mieluummin petän maailman kuin annan maailman pettää minut."

35-vuotiaana Cao Cao kokosi pienen armeijan, joka perustui perheliittoutumiin, ystäviin ja paikallisiin resursseihin. Vaikka hän kärsi monia takaiskuja varhaisissa taisteluissaan, johtuen lähinnä hänen röyhkeistä liikkeistään, hänen onnistui muokata rohkea ja tiukkakurinen armeija. Tämä onnistui, kiitos hänen poikkeuksellisten johtamistapojen vuoksi. Hän kohteli alaisiaan puolueettomasti ja kuri oli tarkoitettu kaikille. Hän teki myönteisiä toimia siirtämällä talonpoikia sodan autioittamille alueille ja määräsi heidät käskyvaltansa alle. Joukkojen käskettiin antamaan apua maataloudessa. Vastineeksi talonpojat antoivat elintarvikkeita armeijalle.

Tunnettuna lahjakkuudestaan viisaana tuomarina, hän edisti rekrytointipolitiikkaa etsimällä kykyjä riippumatta perheen taustoista tai henkilökohtaisista ristiriidoista hänen kanssaan. Monet hänen kenraaleistaan palvelivat alun perin hänen kilpailijansa joukoissa, mutta hän antoi heille suuren luottamuksen, kun he käänsivät uskollisuutensa hänelle. Hän oli myös hyvin antelias ja osoitti suurta kunnioitusta lahjakkaille kenraaleille, vaikka he kieltäytyivät palvelemasta häntä. Voitettuaan taistelut Cao Cao yleensä jakoi voittosaaliin alaisilleen.

Vuoteen 207 mennessä Cao Cao yhdisti kokonaan päämajansa koko Pohjois-Kiinaan, jossa hänellä oli kaksi suurta saavutusta. Ensinnäkin hän manipuloi nuoren keisarin sätkynukeksi oikeuttaakseen sotilaallisuutensa etukäteen. Toiseksi, hämmästyttävän nopeilla sotilastaktiikoilla hän kukisti "Guandun taistelussa" suurimman kilpailijansa, jolla oli kymmenen kertaa suurempi armeija. Taistelu jäi legendaksi Kiinan sotahistoriaan.

Cao Cao ei osoittanut pelkästään sotilaallista kykyään, vaan myös suurta johtajuutta kukistamalla suurimman kilpailijansa. Voitettuaan "Guandun taistelun", monet hänen virkamiestensä lähettämistä yksityiskirjeistä oli osoitettu viholliselle ja löytyivät hänen kilpailijansa talosta. Cao Cao määräsi kaikki kirjeet poltettavaksi tuomioistuimessa. Yhtäkään niistä ei katsottu, ja hän sanoi: "Ennen tätä kovaa taistelua, vaikka en tiennyt voisinko selvitä, miten voisin syyttää muita.” Upseerit olivat hyvin liikuttuneita hänen anteeksiannostaan, ja osoittivat suurta uskollisuutta hänelle näin jälkikäteen.

Kiinaan vuosia kestäneen sotaretken jälkeen Cao Cao voitti useimmat taistelut, kunnes kärsi joukkotappion kahta alueellista sotilaspäällikköä vastaan "Red Cliff -taistelussa". Se johti kolmen kuningaskunnan muodostumiseen.

Vetäydyttyään pohjoiseen, Cao Cao keskittyi talouden elvyttämiseen ja ihmisten elinolojen parantamiseen. Hänen hallinnassaan pohjoinen oli yhtenäinen ja hyvinvointi kasvoi merkittävästi sotien myllerryksessä. Cao Cao sai Wein herttuan arvonimen ja siitä lähtien häntä on kutsuttu "kykeneväksi, mutta kiistellyksi ministeriksi kaaoksen aikana."