Espanja: Falun Gongin harjoittajat toivat julki Kiinan kommunistihallituksen rikoksia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Harjoittajien aktiviteetissa Plaza Del Pilarilla Zaragozassa syyskuun 22. päivänä kerrottiin ihmisille Kiinan kommunistisen puolueen elinryöstörikoksista eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Banderolleissa luki, "Tuomitkaa KKP:n harjoittama elinryöstö eläviltä Falun Gongin harjoittajilta", ”Lopettakaa Falun Gongin vaino" ja "Falun Dafa on hyvä". Esillä oli myös muuta tietoa KKP:n rikoksista ihmisyyttä vastaan, mikä kohdistuu harjoittajiin.

Monet ohikulkijat pitivät käsittämättömänä sitä, että Falun Gongin harjoittajia vainotaan systemaattisesti Kiinassa. Suuri määrä ihmisiä allekirjoitti vetoomuksen osoittaakseen tukensa Falun Gongille.

Ohikulkijat allekirjoittavat nimensä vetoomukseen

Kuusi vuotta Kiinassa asunut ranskalainen nainen kysyi harjoittajalta, ovatko kuvat vainosta aitoja. Harjoittaja vastasi myöntävästi ja lisäsi, että ne ovat vain jäävuoren huippu. Elinryöstö on vain yksi vainon muoto, jota KKP käyttää vainotessaan Falun Gongin harjoittajia.

Nainen piti vainoa hyvin julmana ja kertoi, että vaikka piti kiinalaisesta kulttuurista, hän halusi muuttaa Kiinasta pois, koska ei voinut sietää KKP:n diktatuuria. "Jos sanot jotain, mistä KKP ei pidä, sinut lähetetään vankilaan", hän sanoi.

Harjoittaja selvensi vielä sitä tosiasiaa, että Kiinassa on paljon laittomasti vangittuja harjoittajia, jotka elävät elinryöstön uhan alla. Hän jatkoi: "Haluamme, että yhä useammat kiinalaiset tietäisivät totuuden puolueesta ja että he eivät tietämättään olisi osallisina puolueen tekemiin rikoksiin."

Nainen oli samaa mieltä ja hän sanoi haluavansa auttaa kertomalla kiinalaisille ystävilleen KKP:n tekemistä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Pyörätuolissa istunut mies nousi jaloilleen ja allekirjoitti nimensä vetoomukseen

Kolme nuorta miestä ja pyörätuolissa istunut vanhempi mies lukivat tarkasti harjoittajan antaman lehtisen elinryöstöistä. Hetken kuluttua he pyysivät saada kirjoittaa nimensä vetoomukseen. Pyörätuolissa istunut mies sanoi hieman vihaisena, että vain paha ihminen uskaltaa sekaantua elinryöstöihin. Sitten hän allekirjoitti vetoomuksen. Hänen mukanaan olleet kolme miestä olivat hyvin yllättyneitä nähdessään miehen nousevan pyörätuolistaan omille jaloilleen, koska nivelreuma oli tehnyt hänen jaloistaan jäykät, heikot ja epämuodostuneet.

Elinryöstöt selvästi haastavat meidän ihmisarvomme

Kun ryhmä israelilaisia turisteja alkoi lukemaan ilmoitustauluja, yksi heistä esti muita tekemästä sitä. Harjoittaja kysyi häneltä syytä tähän ja turisti kertoi, että kuvat vainosta nostivat esille tuskallisia muistoja omasta menneisyydestä. Harjoittaja sanoi ymmärtävänsä heidän tunteensa.

Harjoittaja kertoi heille kuinka KKP vainoaa julmasti syyttömiä Falun Gongin harjoittajia Kiinassa heidän vakaumuksensa vuoksi ja että heitä pidätetään laittomasti, suljetaan pakkotyöleireille ja useat kidutetaan hengiltä. Hän kertoi myös kuinka vuosien 2000 ja 2005 välisenä aikana noin 60 000 Falun Gongin harjoittajalle on tehty lääketieteellisiä testejä ja heitä on pidetty elävänä sisäelinpankkina Kiinan laittoman elinkaupan tarpeisiin.

Yksi israelilaisista turisteista sanoi, ettei hän voinut kuvitella KKP:n häikäilemättömyyttä ja elinryöstöt selvästi haastavat ihmisarvomme. Hänen mukaansa tällaista hirveää asiaa ei voi hyväksyä jatkuvan edelleen. Kaikki ryhmässä olleet kirjoittivat nimensä vetoomukseen osoittaakseen tukensa Falun Gongille. Lähtiessään he sanoivat: "Jatkakaa hyvää työtä."


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/10/20/142832.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.