Euroopan parlamentin jäsenet puhuivat Falun Gongin oikeuksista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


(Minghui.org) Michael Perlmanin vuonna 2012 ohjaama dokumenttielokuva Free China esitettiin Euroopan parlamentin konferenssisalissa 27. maaliskuuta 2013. Tilaisuutta isännöivät Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Edward McMillan-Scott, Euroopan parlamentin entinen presidentti professori Jerzy Buzek sekä Euroopan parlamentin entinen jäsen Tunne Kelam.

Dokumenttielokuva kertoo kahdesta Falun Gongin harjoittajasta, jotka vangittiin ja vainottiin uskonsa vuoksi. Elokuva on voittanut palkintoja monilla elokuvafestivaaleilla kuten American INSIGHT's 2012 Free Speech Film Festival ja WorldFest's 2012 Film Festival.

Elokuvaa on esitetty muun muassa monien maiden parlamenteissa ja Yhdysvaltain, Kanadan, Japanin ja Ruotsin kongresseissa, sekä Euroopan Unionissa.

Dokumentti paljastaa julman totuuden Kiinassa tapahtuvasta vainosta. Mutta se osoittaa myös uskon voimaa, ja kehottaa yleisöä tukemaan oikeudenmukaisuutta.

Emme saa unohtaa menneisyyttä; tukekaa oikeutta ja pysäyttäkää vaino

Professori Jerzy Buzek

Professori Jerzy Buzek on kotoisin Puolasta, joka on entinen kommunistinen maa. Puheessaan ennen esitystä hän sanoi: "Muistan vieläkin maamme kommunistihallinnon ajoilta, kuinka vaikeaa meidän oli osoittaa ja harjoittaa uskoamme. Kiitos kaikille, että voimme nähdä elokuvan Kiinan todellisuudesta."

Meppi Tunne Kelam


Tunne Kelam oli yksi esityksen isännistä: "Me olemme entisestä totalitaarisesta maasta. Tiedämme mitä tarkoittaa yrittää elää uskonsa mukaan. Koska olemme vapaassa Euroopassa, meidän velvollisuutemme on näyttää solidaarisuutta niille miljoonille ihmisille, joilla ei ole tätä vapautta."

Portugalilainen Meppi Ana Gomes sanoi: "Ymmärrämme ehdottomasti niitä arvoja, joita Falun Gongin harjoittajat kannattavat. Ne ovat meidän arvojamme. Ne ovat jokaisen ihmisen arvoja, joita me eurooppalaiset usein pidämme itsestäänselvyytenä, mutta meidän täytyy taistella niiden puolesta."

Meppi Gomes jatkoi: "Nuorempana tunsin marxilais-leninismi-maolaisuuden vaikutuksen kotimaassani. Ymmärrän ongelmat, joiden läpi Falun Gongin harjoittajat ovat joutuneet menemään.

Meidän täytyy tukea ihmisiä, jotka taistelevat turvatakseen uskonnonvapautensa

Professori Jerzy Buzek sanoi: "Vakaumuksen puolustaminen ei ole helppoa totalitaarisessa järjestelmässä, koska se tarkoittaa, että puolustamme ihmisarvoa. Tämä on erittäin tärkeää meidän ajallamme ja samalla hyvin vaikeaa.

"Nuo, jotka harjoittavat uskoaan ansaitsevat kunnioituksemme ja tukemme. Meillä kaikilla on paljon tekemistä Kiinassa ja monissa muissa paikoissa ympäri maailmaa. Nyt tarvitsemme paitsi rohkeutta uskoa, rohkeutta käytännössä, mutta myös rohkeutta toimia järjestäytyneellä tavalla."

Tunne Kelam on nähnyt Free China -dokumenttielokuvan kolme kertaa. Hän sanoi saaneensa joka kerta syvemmän ymmärryksen: "Minusta on tärkeää meppien ja henkilökunnan saada tietää enemmän, lisätä tietoisuutta todellisesta tilanteesta Kiinassa."

"Olemme tekemisissä Kiinan kanssa päätöslauselmissamme, mutta tietääkseen totuuden, joka voi olla hyvinkin kamala joskus, meidän tehtävämme edustajina on puolustaa Euroopan kansoja. Ja mielestäni totuus on myös sitä, että ymmärtää, keiden kanssa olemme tekemisissä.”

"Jos he ovat diktaattoreita, jos siellä on diktatuuri, huolimatta taloudellisesta kehityksestä ja Kiinan mahdista, meidän pitäisi kutsua sitä diktatuuriksi ja kohdella sitä sellaisena. Tämä tarkoittaa sitä, että ei pidetä taloudellisia etuja tärkeämpinä kuin mitä virallisesti sanotaan ihmisoikeuksista huolehtimisesta.

Meppi Kelam painotti: "Mikään diktatuuri ei voi olla täysin omavarainen. Falun Gongin harjoittajat tarvitsevat sympatiaa, ja tukea muilta. Tämä on keskeinen tekijä ... miten voimme vaikuttaa siellä olevaan tilanteeseen paremmin.

Thaimaan Rotaryklubin jäsen puhui ymmärryksestään elokuvasta: "Sydämeni särkyy, velvollisuuteni on antaa auttava käsi, ei vain sinulle, vaan kaikille, sillä he ovat oikealla asialla."

Meppi Gomes sanoi: "Nähdessään tämän Euroopassa, on tärkeää ymmärtää, että meidän on tuettava niitä, jotka taistelevat perusvapauksiensa, eli uskonvapauden puolesta, ja arvojen, joita Falun Gongin harjoittajat haluavat levittää, suvaitsevaisuus, rauha ja myötätunto."

Professori Jerzy Buzek lisäsi: "Meidän velvollisuutemme, ja vastuumme on muistaa, että autamme kaikkia kiinalaisia, että kamppailemme totalitaarista järjestelmää vastaan."

Perustuu dokumentaatioon

Nähtyään elokuvan, Meppi Gomes sanoi: "Se saa minut miettimään: Mitä KKP pelkää? Mitä he Falun Gongissa pelkäävät? Tukahduttamalla Falun Gongia he osoittavat olevansa epävarmoja näkemyksissään vakaumuksen vahvuudesta, ja vetoomuksista.

Meppi Kelam sanoi: "Luulen, että ihmisten lännessä olisi ennen kaikkea ymmärrettävä, mistä monet tuotteet Kiinasta tulevat. Siihen liittyy orjatyövoimaa ja emme useinkaan välitä siitä."

Buzek sanoi: "Itsenäinen kiinalainen visio on tärkeää meille kaikille, ja sen voisimme tuoda nykypäivän Kiinasta EU:hun, ja myös vapaasta maailmasta demokraattiseen maailmaan ja Kiinan kansalaisille.

"Ja toisaalta, elokuva on niin tärkeä meille kaikille, koska emme aina muista mitä tarkoittaa elää vapaassa demokraattisessa maassa, jossa on sananvapaus, ja tämän elokuva palauttaa mieliimme erityisesti meille, jotka olemme Keski- ja Itä-Euroopasta."

Hän jatkoi, "On joitakin yhtäläisyyksiä Kiinan tilanteen ja tilanteen välillä, joka koski osaa Eurooppaa toisen maailmansodan jälkeen. Valitettavasti, Kiinan tilanne on ehkä jopa pahempi kuin tilanne maassamme toisen maailmansodan jälkeen. Mutta voimme kuvitella, miten vaikeaa on uskoa Kiinassa.

On tärkeää selventää totuus ja paljastaa valheet

Meppi Gomes sanoi, että on erittäin tärkeää länsimaalaisten nähdä elokuva, koska KKP ei ainoastaan levitä valheita ja Falun Gongin panettelua Kiinassa, se on tehnyt saman länsimaalaisille.

"On erittäin tärkeää selittää totuus, ja paljastaa millaisia asioita he tekevät ihmisille, jotka päättävät harjoittaa Falun Gongia. He syyllistyvät väärinkäytöksiin ja vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, jotka kohdistuvat Falun Gongin harjoittajiin Kiinassa."

Meppi Kelam jakoi saman näkemyksen: "Käsitykseni syvenee, ja ehdotan, että jokainen ottaa aikaa katsoakseen elokuvan kaksi tai kolme kertaa. Se on ollut hyvin opastava ja hyödyllinen minulle, ja toivon, että myös muillekin."

Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/4/2/138734.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.