Päiväkirjan merkintä: Sandra ja hänen kissansa

Torstai 20. helmikuuta 2003

Maanantaina kohtasin työpaikallani keittiössä myyntipäällikkö Sandran. Hän kysyi minulta: ”Oliko sinulla hyvä viikonloppu?” Vastasin: ”Oikein hyvä, millainen sinulla oli?” Hän kertoi minulle, että hänen kissansa oli kuollut. Se oli vain kahdeksan vuotta vanha ja hän oli haudannut sen sunnuntaina. Hän oli hyvin surullinen.

Kun hän meni takaisin huoneeseensa kuulin kuinka hän kertoi samasta asiasta työtovereilleen, jotka tervehtivät häntä.

Tapasin hänet tänään uudelleen keittiössä ja kysyin, jos hänellä oli toinen kissa. Hän sanoi: ”Kyllä, tämä kissa kaipaa sitä toista. He olivat kuin siskokset. Lapset ympäristössämme leikkivät näiden molempien kissojen kanssa, koska ne olivat niin ystävällisiä ja suopeita. Kuollut kissa oli tavallisesti seurannut postinkantajan perässä joka aamu kun se näki hänet. Hänkin rakasti kissaa. Se seurasi postinkantajaa kun hän jakoi postia alueella ja kissa pysähtyi, kun se tuli alueen ulkopuolella olevalle tielle, sillä se tiesi että se ei voinut mennä pidemmälle”… Heidän koko perheensä oli ollut hautaamassa kissaa puutarhaan alueelle johon aurinko paistaa. He kaikki itkivät.

Sandran kasvoilla oli hymy kun hän puhui kuolleesta kissastaan, rauhallisella mutta kuitenkin kaihomielisellä äänellä. Hämmästyin kun huomasin, että olin yhtäkkiä liikuttunut. Liikuttunut kissan suopeudesta ja ystävällisyydestä. Liikuttunut siitä, kuinka Sandra kaipaa sitä, kun hän muistelee pieniä muistoja kissastaan.

Sanoin: ”Sandra, sinä päivänä kun kuulin sinun puhuvan kissastasi, eräs kertomus tuli mieleeni.” Sandra seisoi pidellen vesilasia kädessään ja kuunteli minua kiinnostuneena. ”Tämä kertomus on buddhalaisuudesta. Eräänä päivänä Sakyamuni oli kiireisellä matkalla kahden opetuslapsensa kanssa. He olivat janoisia ja kävi niin, että kun he menivät pienen maakaistaleen ohi, johon oli laitettu meloneja kasvamaan, eräs tyttö oli määrätty pitämään meloneja silmällä.

Sakyamuni lähetti opetuslapsen joka oli komeimman näköinen, pyytämään yhtä vesimelonia. Ennen kuin hän tuli tytön lähellekään, tyttö oli jo ajanut hänet pois. Silloin Sakyamuni lähetti toisen opetuslapsensa sinne. Tällä kertaa tyttö oli kuitenkin hyvin ystävällinen. Hän poimi erittäin hyvän melonin ja antoi sen hänelle. Molemmat opetuslapset olivat kuin kysymysmerkkejä ja kysyivät Sakyamunilta miksi tämä oli tapahtunut. Sakyamuni kertoi heille, että eräässä aikaisemmassa elämässään nämä kaksi opetuslasta olivat myös kiireisellä matkalla eräänä päivänä. He näkivät kuolleen kissan makaamassa tien varressa. Komea opetuslapsi ei voinut kestää kuolleen kissan ruumiin hajua ja meni sen vuoksi ohi pidellen nenäänsä. Toinen opetuslapsi sääli kissaa, jonka ruumis oli heitetty tien sivuun joten hän hautasi sen. Tämä tyttö oli se kissa aikaisemmasta elämästään.”

Tässä vaiheessa Sandra näytti olevan hyvin onnellinen eikä voinut muuta kuin sanoa: ”Oh! Onko tämä totta? Tämä on oikein hyvä kertomus!”

”Sen vuoksi”, sanoin, ”älä ole liian surullinen kissan vuoksi. Yksi elämä on loppunut mutta toinen elämä alkaa. Se oli niin hyvä kissa, minkä vuoksi sen elämä ei todella katoa…”