Yoko Kanekon lausunto YK:lle

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiitoksia kunnioitettu puhemies,

Nimeni on Yoko Kaneko. Synnyin Kiinassa. Asun tällä hetkellä Japanissa. Olen Falun Gongin harjoittaja. Matkustin Japanista takaisin Kiinaan 24. toukokuuta 2002. Minut pidätettiin ja vangittiin työleirille ilman oikeudenkäyntiä, koska jaoin Falun Gongin esitelehtisiä Pekingin kaduilla. Minut vapautettiin viime vuonna.

Haluaisin tuoda esiin muutaman esimerkin kärsimyksistäni puolentoista vuoden pidätyksen aikana.

Poliisisairaalassa poliisit yrittivät pakottaa minut luopumaan uskostani. He laittoivat minut käsiraudoilla kiinni sänkyyn. Käsiraudat olivat niin kireällä, että ranteistani vuoti verta. He työnsivät nenä-mahaletkun pakkosyöttämistä varten, he eivät tehneet pelkästään tätä, vaan käyttivät myös katetria etten kävisi WC:ssä. Siihen aikaan minulla oli kuukautiset. He laittoivat minut muovilakanoihin alaruumis paljastettuna.

Kesäkuumalla minut kiinnitettiin käsiraudoilla sänkyyn lähes 20 päiväksi, makasin omassa hiessäni ja tahmeassa kuukautisveren eritteessä. Kun minut viimein vapautettiin sängystä, en voinut itse nousta ylös enkä pystynyt kävelemään. Koko selän iho oli mätänemistilassa.

Työleirillä unenriisto ja aivopesu saivat verenpaineeni nousemaan 270:een, mikä sai minut melkein sokeutumaan. He lähettivät minut toiseen sairaalaan, jossa lääkärit tutkivat silmäni asettamalla ne alttiiksi voimakkaalle valolle pitkäksi aikaa. Molempia silmiäni särki ja ne olivat erittäin arat. Jälkeenpäin en voinut katsoa valoa kohti ja tunsin voimakasta häikäisyä.

Työleirillä joitakin Falun Gongin harjoittajia estettiin nukkumasta yli kaksikymmentä päivää. Narkomaanit saattoivat kiduttaa harjoittajia tahtonsa mukaan. Kuulimme usein karmeita huutoja öisin. Joitakin naisia kidutettiin siihen pisteeseen, että he menettivät mielenterveytensä.

Katsoin kerran työleirillä videon jossa puhui hra Yusheng Wang, joka oli nimittänyt itsensä tutkijaksi, hän usein herjasi Falun Gongia tiedotusvälineille. Wang teki yhteenvedon Falun Gongin harjoittajien aivopesutekniikoista ja kannusti unenriistoa. Se mikä järkytti minua eniten eilen oli, että näin tämän henkilön puhumassa ja herjaamassa Falun Gongia YK:n ihmisoikeustäysistunnossa!

Kiitos hra puhemies. Kiitos kaikille.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a18890-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.