sunnuntai 1. marraskuuta 2009

·Uutisia Euroopasta
·Hollanti: Falun Dafan esittelyä kulttuuri- ja vapaa-ajanmessuilla Haagissa
·Italia: Falun Gongin esittelyä Milanossa
·Vaino Kiinassa
·Hunan: Guo Huisheng menehtyi vainon seurauksena
·Shandong: Meng Fei kriittisessä tilassa työleirillä tapahtuneen kidutuksen jälkeen
·Hebei: Maaseutulääkäri Zhou Zaitian joutui vainon kohteeksi
·Avoin foorumi
·Falun Gongin harjoittajan keskustelu YK:n päivän tapahtuman aikana 24.10.2009

· Uutisia Euroopasta

· Hollanti: Falun Dafan esittelyä kulttuuri- ja vapaa-ajanmessuilla Haagissa

Kansainvälinen kulttuuri- ja vapaa-ajanmessut 2009/2010 pidettiin ensimmäistä kertaa Haagin Atriumissa 20. syyskuuta 2009. Messujen järjestäjänä toimi Haagin kaupunki. Tänä vuonna mukana oli yli 150 kulttuuri- ja vapaa-ajan järjestöä, kuten terveys- ja urheiluseurat. Myös Falun Gongin harjoittajat oli kutsuttu mukaan.

Tiedottaakseen paikallisista kulttuuriseuroista, Haagin kaupunginvaltuusto järjesti messut muutamina vuosina kaupungintalolla ja niistä tuli viimeisten kolmen vuoden aikana yksi suosituimmista tapahtumista Haagissa. Viime vuonna messuilla vieraili noin 5000 ihmistä.

Haagin Falun Gong-ryhmän edustaja sanoi: ”Messuista on tullut hyvä foorumi eri kulttuurien esittelyyn. Joten se on hyvä tilaisuus ja monet ovat olleet kiinnostuneita Falun Gongista.”

Messut kiinnostivat useita kiinalaisia, jotka saivat kokea eri kulttuurien laajan tarjonnan.

Eräs kiinalainen opiskelija sanoi: ”Tunnen itseni rentoutuneeksi. Kun näen kiinalaisten esittelevän Falun Dafaa länsimaalaisille, ymmärrän sen olevan täysin mahdotonta Kiinassa. Pidän täällä silmäni auki. Ulkomailla on erilaista ja siihen kuuluvat kaikki kulttuurit, se ei ole samalla tavalla kuin Kiinassa, jossa sulkeudutaan ja estetään tiedonkulku. Olen siis kokenut jotain hyvää täällä.”

Messuilla oli useita monikulttuurisia tapahtumia, muun muassa musiikkiesityksiä, taidenäyttelyitä ja terveyteen liittyviä harjoituksia. Falun Gongin rentouttavat, hitaat ja harmoniset harjoitusliikkeet tekivät messuvieraisiin vaikutuksen.

Zhang on kiinalaissyntyinen nainen ja asuu Haagissa. Nähdessään Falun Gongin harjoitukset hän sanoi: ”Falun Gongin oppiminen on helppoa, tahtoisin kokeilla. Kokeilin aikaisemmin joogaa, kun tunsin itseni työssä vanhaksi, stressaantuneeksi ja painostetuksi. Etsin jonkinlaista vapautta. Olen kuullut puhuttavan Falun Dafasta ja haluaisin tietää siitä enemmän. Tällä kertaa näin sen. Siihen ei olisi mitään mahdollisuutta Kiinassa.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200910/21425.html


· Italia: Falun Gongin esittelyä Milanossa

Syyskuun 5.-6. päivä 2009 oli Milanon urheilupäivät. Iltapäivällä 5. syyskuuta Duomotorin ja Sforzesco-linnan välillä oli banderollimeri, joissa luki ”Milanon urheilu”. Paikalliset Falun Gongin harjoittajat laittoivat informaatiopisteen, se veti puoleensa paljon turisteja.

Falun Gongin informaatiopisteen luona ihmiset kuuntelevat kun heille kerrotaan vainosta

Vetoomuksen allekirjoittaminen

Poika kokeilee Falun Gongin ensimmäistä harjoitusliikettä

Informaatiopisteessä demonstroitiin kidutusmenetelmiä, joitten kohteeksi kiinalaiset harjoittajat joutuvat Kiinassa. Jalankulkijat katselivat esittelytauluja, jotkut lukivat lisää esitelehtisestä ja keskustelivat harjoittajien kanssa vainosta ja itse harjoitusmenetelmästä.

Eräs keski-ikäinen mies kysyi: ”Mikä Falun Gong on ja miksi Kiinan kommunistipuolue vainoaa menetelmää?”

Harjoittaja vastasi: ”Falun Gong on ikivanha kiinalainen kehon ja mielen kultivointimenetelmä. Menetelmän periaatteet ovat Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys ja ne ovat täysin vastakkaisia kommunistipuolueen ideologialle, joka perustuu ”valheisiin – taisteluun - väkivaltaan”. Puolue alkoi vainota Falun Gongia vuonna 1999 ja vaino on jatkunut yli 10 vuotta. On vahvistettu, että yli 3000 harjoittajaa on vainottu kuoliaaksi. Lisäksi kansainväliset tutkimukset ovat todenneet, että puolue harjoittaa järjestelmällistä elinryöstöjä eläviltä harjoittajilta.

Kuunneltuaan harjoittajaa, mies asetti kätensä juhlallisesti rinnalleen ja sanoi: ”Jumalan siunausta”.

Tutkittuaan rauhassa esittelytauluja, nuoripari kirjoitti nimensä vetoomukseen tukeakseen Falun Gongia.

Kuunneltuaan harjoittajan kertomaa faktaa vainosta, ryhmä nuoria miehiä asettui jonoon kirjoittaakseen nimensä vetoomukseen. He sanoivat harjoittajille: ”Vaino pitää pysäyttää!”


Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200910/21427.html


· Vaino Kiinassa

· Hunan: Guo Huisheng menehtyi vainon seurauksena

Nimi: Guo Huisheng (郭会生 )
Sukupuoli: Mies
Ikä: Tuntematon
Osoite: Tuntematon
Ammatti: Työskenteli oikeuskonttorissa Jiahessa
Kuolinpäivä: 12.10.2009
Viimeisin pidätys: 6. elokuuta 2009
Viimeisin vankila: Paikallinen vankila
Kaupunki: Jiahe
Maakunta: Hunanin maakunta

Guo Huisheng työskenteli oikeuskonttorissa Jiahen kunnassa, Hunanin maakunnassa. Vaimo Li Jumei työskentelee Zhuquanwanin peruskoulussa. He kirjoittivat kirjeen Lanshanin poliisiosaston päällikölle Xi Xiaogangille ja pyysivät harjoittaja Xiao Silanin vapauttamista. Tästä seurasi, että he joutuivat paikallisen 610-viraston ja kansallisen turvallisuusviraston vainon kohteeksi. Illalla 6. elokuuta 2009, joukko poliiseja pidätti avioparin. Heidän kotiinsa tehtiin kotietsintä kaksi kertaa sillä aikaa, kun molemmat olivat poissa. Guon kädet laitettiin käsiraudoilla selän taakse ja häntä pidettiin maassa kun kansallisen turvallisuusviraston johtaja Hu Yonghui pahoinpiteli häntä kolmen muun poliisin kanssa. Kun hänet vietiin poliisiasemalle, hän oli kauttaaltaan veren tahrima.

Lokakuun 6.2009, Guo Huisheng lyyhistyi kasaan ja meni tajuttomaksi pidätyskeskuksessa. Hänet vietiin Jiahen kansansairaalaan ja leikattiin välittömästi, mutta hän ei tullut tajuihinsa.

Vahvistettiin, että Guo Huisheng kuoli sairaalassa kello 5 aamulla lokakuun 12. päivä 2009.

Vainoon osallistuneet henkilöt:

Li Hongchun (male), Secretary of the Political and Judiciary Committee in Jiahe County: 86-735-6633796(o) 86-13973514866
610 Office of Jiahe County: 86-735-6626101
Zhang Chifei (male), Director of the 610 Office of Jiahe County: 86-13786503812
Huang Zhen (female), Director of National Security Bureau: 86-13975557699
Hu Yongui, political head of National Security Bureau: 86-13973546350
Xi Xiaogang, Director of Lanshan County Police Department: 86-13974683966

Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2009/10/19/111715.html
Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2009/10/14/210344.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200910/21422.html


· Shandong: Meng Fei kriittisessä tilassa työleirillä tapahtuneen kidutuksen jälkeen

Nimi: Meng Fei (孟斐)
Sukupuoli: Mies
Ikä: Tuntematon
Osoite: Xinxingin kaupunki, Cangshanin kunta, Shandongin maakunta
Ammatti: Opettaja
Viimeisin pidätys: 7. syyskuuta 2009
Viimeisin vankila: Wangcunin pakkotyöleiri
Kaupunki: Zibo
Maakunta: Shandong

Meng Fei on Xinxingin ylä-asteella työskentelevä kemian opettaja Cangshanin kunnassa, Shandongin maakunnassa. Aamulla 7. syyskuuta 2009, Cangshanin poliisipäällikkö Wang Ping määräsi kolme poliisia koululle jossa Meng työskenteli, hänet pidätettiin ja laitettiin käsirautoihin. Poliisit veivät hänet miesten pakkotyöleirille.

Meng joutui Wangcunin pakkotyöleirin osastolle 18 ja hänet kiinnitettiin metallituoliin viiden poliisin voimalla, jotka sitten kiduttivat ja panettelivat häntä. Lisäksi häntä yritettiin pakkosyöttää yli kymmenen kertaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tästä johtuen Mengin suu ja sen ympäristö vahingoittuivat ja siitä aiheutui verenvuotoa.

Meng siirrettiin leirin sairaalaan, jossa lääkärit antoivat hänelle tuntemattomia huumeaineita kaksi päivää. Hänet vietiin takaisin työleirille ja pakkosyötettiin. Pian sen jälkeen hänelle nousi korkea kuume, yskä ja keuhkotulehdus. Vartijat ymmärsivät, että hänen tilansa oli vakava ja he yrittivät paeta vastuuta pyytämällä Changshanin 610-virastoa hakemaan hänet.

Syyskuun 14. päivä 2009, Mengin vaimo meni työleirille kolmen poliisin kanssa jotka olivat Xinxingin poliisiasemalta. Kun muodolliset vapautusasiakirjat oli täytetty, poliisi kertoi vaimolle, että Meng oli vakavasti sairas. Sen jälkeen poliisit menivät nopeasti autolleen ja ajoivat pois.

Syyskuun 15. päivänä 2009, perhe haki Mengin ja vei hänet kunnalliseen kiinalaisen lääketieteen sairaalaan saadakseen akuuttihoitoa. Meng oli tajuton. Tähän mennessä perhe on joutunut maksamaan hoitokuluja yli 10 000 yuania (1).

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

Vastuulliset:

Cangshan State Security Bureau
Feng Kangning: 86-13562980639 (mobil)
Xinxing Police Station
Chang Jian, director: 86-13705498730 (mobil)
Wang Ping, deputy director: 86-13791557866 (mobil)

Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2009/10/18/111695.html
Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2009/10/11/210184.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200910/21424.html


· Hebei: Maaseutulääkäri Zhou Zaitian joutui vainon kohteeksi

Nimi: Zhou Zaitian (周再田)
Sukupuoli: Mies
Ikä: 57
Osoite: Zhugedianin kylä Yanjiaon alueella, Sanhen kaupunki, Hebein maakunta
Ammatti: Lääkäri
Viimeisin pidätys: 2006
Viimeisin vankila: Jidongin vankila Hebein maakunnassa
Kaupunki: Sanhe
Maakunta: Hebei

Päävastuussa olevat kiduttajat: Chen Kai, Jidongin vankilan koulutusjaoston osastopäällikkö osasto 2, Hebein maakunnassa. Osoite: Division 2, mailbox 13, PO Box 2002, Fengnan District in Tangshan City, Hebei Province, Zip code 0633057

Zhou Zaitian on maaseutulääkäri, jolla on 37 vuoden työkokemus. Johtuen hänen Falun Gongin harjoittamisestaan, hänet pidätettiin laittomasti vuonna 2006 ja tuomittiin vuonna 2007.

Pahoinpitely sellissä

(1) Hakkaaminen kengillä – Huligaanit hakkasivat häntä kengillä, jotka oli valmistettu kovasta muovista. Zhouta hakattiin kasvoihin useita kertoja. Seuraavana päivänä hänen kasvonsa olivat erittäin pahoin turvonneet, silmiä tuskin näkyi.

(2) Tukehduttaminen – Huligaanit peittivät yhtäkkiä Zhoun pään muovipussilla ja hän tunsi tukehtuvansa. Neljä pahoinpitelijää piti häntä paikoillaan, jotta hän ei voisi liikkua. Zhou kamppaili ja repi muovipussin rikki voidakseen hengittää.

(3) Pää upotettiin veteen – Huligaanit täyttivät astian likaisella vedellä ja pitivät Zhoun päätä veden alla. Minuutin jälkeen hänen päänsä nostettiin vedestä ja upotettiin jälleen. Tämä toistettiin useita kertoja.

(4) Hakkaamista ja potkimista – Huligaanit vuorotellen potkivat Zhouta. Eräs vartijoista antoi pidätetyille ohjeita, huolehtikaa Zhousta ”hyvin”.

(5) Rajoitettu vessan käyttö – Kun hän meni vessaan, mukana oli aina joku, joka laski nopeasti yhdestä sataan. Minuutin jälkeen hänen oli lähdettävä vessasta.

Pahoinpitelyä vankilassa

Heinäkuun 23. päivä 2007, Zhou siirrettiin Jidongin vankilaan, nilkat käsiraudoissa ja jalat kettingissä. Hänet vietiin osastolle 2 tiukasti vartioituun ryhmään ja laitettiin eristysselliin. Selli oli alle kolme neliömetriä ja se oli täynnä muurahaisia. Sellissä oli pieni 20 cm:n ikkuna ja huoneen lämpötila saattoi nousta 45 asteeseen. Juoma- ja pesuveden käyttö oli rajoitettu. Kuusi henkilöä vahti Zhouta vuorotellen kolmessa vuorossa viisi päivää. Hänellä ei ollut fyysistä vapautta ja hänen perheenjäsenensä eivät saaneet tavata häntä kovennetun rangaistuksen aikana.

Heinäkuun 28. päivä Zhou siirrettiin uudelleen tiukasti valvottuun ryhmään ja hänet laitettiin eristysselliin. Zhoun kädet olivat käsiraudoissa selän takana ja hänet pakotettiin seisomaan seinää vasten 16 tuntia joka päivä, aamukuudesta iltakymmeneen. Kuusi vankia vahti häntä kolmessa vuorossa. Jos Zhou kumartui tai istuutui, vangit alkoivat kirota hänelle ja hakkasivat häntä.

Kuulustelun aikana 28. heinäkuuta, Chen Kai Koulutusjaostosta hakkasi Zhouta kasvoihin. Iskuja oli yli 20. Chen Kai painaa noin 90 kiloa ja hän iski Zhouta niin kovaa, että tämä kaatui lattialle ja hänen silmälasinsa putosivat. Hänen kuulonsa heikkeni hakkaamisen seurauksena.

Myös vangit hakkasivat Zhouta. Hänen kasvonsa turposivat ja hänen suustaan valui verta.
Hänellä oli mustelmia ympäri kehoa. Eräs vanki iski Zhouta rintakehään niin voimakkaasti, että hän putosi lattiaan ja hänellä oli hengitysvaikeuksia.

Yllämainittujen rikkomuksien lisäksi, Zou oli pidätettynä ja häntä pahoinpideltiin aivopesuluokalla joulukuussa 2000, huhtikuussa 2001 ja syyskuussa 2001.

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2009/10/2/209499.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200910/21423.html

.


· Avoin foorumi

· Falun Gongin harjoittajan keskustelu YK:n päivän tapahtuman aikana 24.10.2009

Suomalaisen Falun Gong -harjoittajan kokemus keskustelusta vanhemman mieshenkilön kanssa, YK:n päivän tapahtuman aikana, Helsingin Asema-aukiolla.

Ihmiset pysähtyivät keskustelemaan harjoittajien kanssa Falun Gongista. Eräs iäkäs mies halusi perusteellisemmin tietää miksi tämä tapahtuma oli järjestetty juuri tänä päivänä. Hän oli aikaisemminkin nähnyt Falun Gongin harjoittajia Asema-aukiolla. Ensin hän keskusteli kiinalaisten harjoittajien kanssa englanniksi, mutta halusi sitten jatkaa keskustelua suomen kielellä.

Aluksi hän suhtautui hieman kriittisesti siihen, että tuodaan esille Kiinan asioita: ”Eikö teillä ole tarpeeksi tekemistä Suomenkin asioissa.” Hän iski kävelykeppiään maahan ja kyseli mikä tarkoitus tällä tapahtumalla on ja mikä Falun Gong on. Hän pyysi harjoittajaa kertomaan asiansa minuutin aikana. Mies katseli ympärilleen ja totesi: ”Olette täällä aika näyttävästi esillä.” Harjoittaja ehti sanoa hänelle vain kaksi lausetta, kun hän keskeytti ja alkoi kertoa omaa näkemystään, kuinka nykyään on tarjolla kaikenlaisia menetelmiä. Sitten hän kertoi asioista, joita hänelle oli tapahtunut päivän aikana ja samalla hän halusi tietää harjoittajan elämän historian. Lopuksi harjoittaja kysyi, jos hän haluaisi Falun Gongista lisätietoa englanninkielellä. Mies otti hänelle tarjotun materiaalin, hän halusi myös kiinankielisen, ja sanoi tutustuvansa siihenkin.

Tapahtumassa oli mukana kuvakokoelma eri puolilla maailmaa olevista harjoittajista ja heidän järjestämistään tapahtumista. Mies sai tietoa muun muassa Tian Guo -marssiorkesterista ja Zhuan Falun kirjasta, joka kuuluu osana Falun Gong menetelmän harjoittamiseen.

Mies katseli harjoitusliikkeitä ja sanoi: ”Eihän tässä ole mitään pahaa, olen ollut täällä jo jonkin aikaa ja olen nyt saanut erilaisen käsityksen tästä asiasta.” Hän halusi vielä lisää materiaalia. Hän sai elinryöstöraportin ja Shen Yun -tanssiryhmästä kertovan ohjelmakirjan josta hän vielä keskusteli harjoittajan kanssa. Mies ymmärsi Shen Yun -esityksen taiteellisen arvon.

Sitten hän huolestui siitä, kun oli niin kylmä ilma, että miten harjoittajat saisivat lämmintä juotavaa, etteivät he sairastuisi. Hänelle kerrottiin, että tarvittaessa he käyvät vuorotellen sisätiloissa juomassa kuumaa juotavaa. Itsekseen hän totesi, ”Näitä tapahtumia siis järjestetään kaikkialla maailmassa, kuinkahan paljon teitä kaikkiaan oikein mahtaa olla?” Harjoittaja vielä lisäsi, että he tekevät tätä siksi, että ihmisillä olisi hyvä tulevaisuus. Mies pyyhkäisi silmäkulmastaan kyyneleet ja sanoi, että jonakin päivänä ehkä kirjoitetaan historiaan, että Falun Gong teki tällaisen asian ja muutoksen maailmaan. Sen jälkeen hän käveli pois.