Vainotapauksia, Elinryöstöt

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Euroopan Unionin päätöslauselmassa suuri huoli Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista

    Viimeisin Euroopan Unionin päätöslauselma toi julki, että EU aikoo ilmaista vakavan huolensa Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista tulevassa YK:n 61. ihmisoikeuskokouksessa. Päätöslauselmassa tuomitaan jyrkästi Kiinan hallituksen mielivaltaiset pidätykset sekä vaino Tiibetin ja Xinjiangin asukkaita, Falun Gongin harjoittajia, sekä erilaisia poliittisia toisinajattelijoita kohtaan. Päätöslauselma kehottaa Kiinan hallitusta välittömästi ja ehdoitta vapauttamaan mielipidevangit sekä ihmiset, joilla on poliittisia mielipiteitä, kunnioittamaan ihmisten oikeutta ajatella, kunnioittamaan omaatuntoa sekä uskonnollista vakaumusta.
  • Liikenainen Feng Yang kidnapattiin Pekingissä

    Feng Yang toimii antiikkialalla ja on viimeisen kymmenen vuoden aikana matkustanut Iso-Britannian ja Kiinan väliä. Pekingin poliisi kidnappasi Kiinalaisen liikenaisen, Feng Yangin 1. maaliskuuta ja vei hänet paikalliselle Yu Shun poliisiasemalle, josta hänet siirrettiin myöhemmin Hai Dian alueen julkisen turvallisuusalantoimistoon. Pidätyksen jälkeen Yangin perhe vaati saada tavata hänet, mutta poliisi ei suostunut perheen pyyntöön.. Yangin ystävät Iso-Britanniassa ovat tekemässä kiireellistä vetoomusta, vaatiakseen hänen välitöntä vapauttamista.
  • Naisharjoittaja Hao Guanglan Shandongin maakunnasta kärsi hermoromahduksen kidutuksen seurauksena ja kuoli vuonna 2001

    Hao Guanglan ja hänen siskonsa lähetettiin Wangcunin pakkotyöleirille (nykyinen Shandongin maakunnan toinen naistyöleiri) marraskuun 5. päivä 2000. Hao Guanglania kidutettiin kunnes hän sai hermoromahduksen. Maaliskuun 15. päivä 2001 työleiriltä soitettiin hänen perheelleen ja pyydettiin heitä hakemaan hänet pois. Kun hänen miehensä ja nuorempi siskonsa menivät hakemaan häntä he huomasivat, että koko hänen kehonsa oli turvonnut ja hänellä oli tyhjä, tuijottava katse. Käsiraudat olivat aiheuttaneet hänen ranteisiinsa kaksi tummanpunaista ruhjevammaa.
  • Falun Dafa -harjoittaja Li Zhiyong Changchunista kärsi julmasta kidutuksesta Jilinin vankilassa

    Li Zhiyong Changchunilaisen pankin kanttiinityöntekijä tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen tekaistuilla syytöksillä. Li Zhiyong oli vangittuna lähes kaksi vuotta, minkä aikana viranomaiset kiduttivat ja pahoinpitelivät häntä. Tällä hetkellä 26-vuotias Li Zhiyong kärsii sydänsairauksista, ”vesivatsasta” ja virtsasssa olevasta valkuaisesta. Li’n perheellä ei ole varaa maksaa hänen lääkehoitoaan.
  • Lasten koristeita tehdään orjatyönä Masanjian pakkotyöleirillä

    Falun Dafan harjoittajat, ovat olleet ennennäkemättömän julman vainon kohteena heinäkuusta 1999 lähtien. Samalla kun monet harjoittajat on vangittu pidätysasemille, pakkotyöleireille ja vankiloihin, heidät on pakotettu valmistamaan monenlaisia tuotteita orjatyönä. Tehdäkseen voittoa työleirillä tuotetaan suuri määrä erilaisia tuotteita.
  • Zhuan Falun julkaistaan virallisesti slovakiankielellä

    Falun Gongin pääkirja, Zhuan Falun, julkaistiin slovakian kielellä tässä kuussa. Zhuan Falun oli myydyin kirja Pekingissä, Kiinassa vuonna 1996, eikä syyttä. Falun Dafan harjoituksen ydinteos ei ole tavanomainen kirja. Kirja kasvatti Falun Dafan 200 000 Kiinalaisen harjoittaman menetelmän, harjoitukseksi, jota harjoittaa yli 100 miljoonaa ihmistä ympäri maailman.
  • Sveitsi: Harjoittajat keräsivät nimiä vetoomukseen auttaakseen epäoikeudenmukaisesti pidätettyä kanssaharjoittajaa

    Sveitsiläiset Falun Gongin harjoittajat matkustivat St.Galleniin kertoakseen paikallisille ihmisille Falun Gongista ja kansanmurhakampanjasta, jota Kiinan kommunistipuolue toteuttaa harjoitusta kohtaan. Vaino on kestänyt jo kohta kuusi vuotta ja on vaatinut yli 1400 ihmisen hengen.
  • Falun Gongin harjoittaja 74-vuotias rouva Xu Zongying kuolee vainon uhrina

    Falun Gongin harjoittaja Xu Zongying menehtyi 20. maaliskuuta 2004, paikallisten viranomaisten alituisten uhkailujen ja ahdistelujen jälkeen. Xu Zongyingin tyttäret Chang Xueling ja Chang Xuexia harjoittavat myös Falun Gongia ja ovat tällä hetkellä Dalianin kaupungin pakkotyöleirillä, jossa heitä kidutetaan.
  • Naisharjoittaja Qu Shufen, maanviljelijä Hebein maakunnasta, vainottiin kuoliaaksi

    Qu Shufen oli 55-vuotias ja alkoi harjoittaa Falun Gongia vuoden 1997 lopulla. Vuoden 2001 lopulla, Qu Shufenin pidätettiin kun hän oli kertomassa ihmisille totuuden Falun Gongin vainosta. Häntä vainottiin julmasti. Qu ei parantunut hänelle aiheutettujen vakavien vammojen vuoksi jotka vahingoittivat hänen mieltään ja kehoaan. Hän kuoli epäoikeudenmukaisesti vuoden 2003 lopulla kun lääkehoidolla ei voitu parantaa häntä.
  • Asianajaja Gao Zhichengin avoin kirje Kiinan kansankongressille

    Joulukuun 31. päivä 2004 asianajaja Gao Zhicheng Pekingiläisestä Chengzhin lakiasiantoimistosta, julkaisi kopion kirjeestä jonka hän lähetti Kiinan kansankongressille. Hra Gao käsitteli kirjeessään mm. seuraavia kysymyksiä: Kohdellaanko Falun Gongin harjoittajia Kiinan kansalaisina? Pitäisikö heille tarjota suoja Kiinan perustuslain alaisena? Onko heillä Kiinan kansalaiselle kuuluvat oikeudet?
  • Falun Dafa harjoittaja Yang Xinglan Hebein maakunnasta vainottiin kuoliaaksi

    Neiti Yang Xinglan, 42, asui Hebein maakunnan. Vuonna 2002 hänet pidätettiin ja kunnan viranomaiset veivät hänet aviopesukeskukseen. Aivopesukeskuksessa Yangia pahoinpideltiin julmasti, jonka seurauksena hän sokeutui. Yang Xinglan kuoli vainon seurauksena 14. marraskuuta 2004. Yangin ollessa kuolemaisillaan, hän pyysi perhettään julkaisemaan tiedot kokemastaan vainosta.
  • Falun Dafa harjoittaja Liu Boren Jilinin maakunnasta vainottiin kuoliaaksi

    Liu Boren, 36, Liaoyuanin kaupungista, lähetettiin kaksi kertaa laittomasti pakkotyöleirille Falun Gongin harjoittamisensa vuoksi. Koska Liu harjoitti vakaasti Falun Gongia, hänet alistettiin sähkökidutukselle, ”kuoleman vuoteelle” ja rikollisvankien pahoinpitelyille. Lisäksi häntä kidutettiin myös muilla menetelmillä, jotka aiheuttivat suurta kärsimystä, jonka seurauksena hänen henkinen sekä fyysinen terveys romahti.
  • Falun Gongin harjoittajat kärsivät julmista kidutuksista Jilinin vankilassa –- ”Istuminen jakkaralla” (osa 3)

    Kun harjoittajat on lukittu “tiukasti valvottuun yksikköön” heidät pakotetaan istumaan puisella levyllä, jalat venytettynä eteenpäin. Heidän pitää istua tällä tavalla aamuviidestä iltaseitsemään. WC:n käyttö on rajoitettua. Muutaman päivän jälkeen uhrin takapuoli menee vereslihalle ja rakkuloilla, eikä henkilö pysty kunnolla kävelemään.
  • Slovakia: Hlohovecilaiset ottavat Falun Gongin lämpimästi vastaan

    Falun Gongin harjoittajat kertoivat Hlohovecin kaupungissa lauantaina 5. maaliskuuta Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneesta vainosta. Eräs mies sanoi: ”Jos et olisi tullut tänne tänään, en olisi koskaan saanut tietää, että Kiinassa tapahtuu jotain tällaista. Todella kauheaa.” Useat ihmiset pysähtyivät allekirjoittamaan vetoomuksen ja osoittivat halveksintansa ja paheksuntansa vainoa kohtaan.
  • Filmi ”Lumimyrsky” lähetettiin satelliitin kautta espanjankielisiin maihin

    Filmi näytettiin ”Olemus ja Näkemys” (Essence and Vision) kanavan kautta, mikä tukee ihmisoikeuksien suojelemista ja jolla on 590 miljoonaa espanjankielistä katsojaa. Ohjelman kautta miljoonilla katsojilla oli mahdollisuus saada tietoa Falun Gongin vainosta Kiinassa. Ohjelman tuottaja, joka on myös paljastanut Kiinan Tiibetin vainon, ei tiennyt että Kiinan hallitus ja Jiang Zemin käyttivät sellaisia julmia kidutusmenetelmiä vainotessaan Falun Gongin harjoittajia, jotka uskovat periaatteisiin ”Totuus –Laupeus - Kärsivällisyys.”