Vainotapauksia, Elinryöstöt

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Falun Dafa -harjoittaja Wang Xinbo kuoli vainon seurauksena

    Vuonna 2003 hänet pidätettiin kun hän oli tekemässä vainosta kertovaa materiaalia. Hänet tuomittiin 13 vuodeksi vankeuteen ja hän joutui häikäilemättömän kidutuksen kohteeksi Shandongin maakunnan vankilassa. Lokakuussa 2005 häntä estettiin nukkumasta neljään vuorokauteen jotta hän ”muuntuisi”. Wang Xinbo kuoli helmikuun 10. päivä 2006.
  • Harjoittaja Li Xiuminilla todettiin kasvain, terveydellisistä syistä vaadimme hänen välitöntä vapauttamistaan

    Falun Dafa -harjoittaja Li Xiumin on ollut laittomasti vangittuna yli 18 kuukautta Shijiazhuangin työleirillä toisessa ryhmässä, divisioona neljässä. Hänellä todettiin hiljattain rinnassa oleva solumäärän lisääntymisestä johtuva liikakasvu ja kohtukasvain, tila joka kaikella todennäköisyydellä johtuu julmasta kohtelusta, jonka kohteeksi hän on joutunut vainon aikana.
  • Zhen Dingguo vainottiin kuoliaaksi

    Zheng Dingguon terveydentila oli hyvä ennen pidätystä, mutta hän kuoli kuitenkin oltuaan vain kaksi kuukautta vankilassa. Dingguon varpaat olivat mustelmilla ja luut pilkottivat [rikkoutuneista] varpaista. KKPn viranomaiset sanoivat Dingguon kuolleen aivohalvaukseen, mutta hänellä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut aivohalvaukseen viittaavia oireita. Varpaiden mustumisella ei myöskään voisi olla mitään tekemistä aivohalvauksen kanssa.
  • Saksa: Ulkoministeriä kehotetaan huomioimaan Falun Gongin vaino hänen Kiinan matkallaan

    saksalaiset Falun Gongin harjoittajat tapasivat useita kansainvälisiä ihmisoikeusjärjestöjä Berliinissä. Ne kehottivat ulkoministeri Steimeieriä huomioimaan Aasian vierailullaan Kiinan kommunistipuolueen julma vaino Falun Gongin harjoittajia vastaan Kiinassa.
  • Gao Delong vainottiin kuoliaaksi

    Kiinan hallituksen käynnistettyä Falun Gongin vainon 20. heinäkuuta 1999 paikallishallituksen viranomaiset pakottivat Gao Delongin allekirjoittamaan lausunnon, jossa hän myöntyi lopettamaan Falun Gongin harjoittamisen ja suostui osallistumaan "uudelleenkoulutustunneille". Delongin oli osallistuttava usein kyseisille tunneille, jotka todellisuudessa olivat aivopesua.
  • Kiinalainen poliisi: "Ammun hänet kuoliaaksi”

    Satoja Falun Gongin harjoittajia Kai’n piirikunnassa on vainottu. Poliisit ovat häirinneet harjoittajia ja uhkailleet heitä, murtautuneet heidän koteihinsa, sakottaneet ja seuranneet heitä. Xu Congxing, 60-vuotias Dafa-harjoittaja, pidätettiin ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Häntä kidutettiin niin ankarasti Xinshanpingin pakkotyöleirillä, että hänet piti vapauttaa sairaalahoitoon 14. toukokuuta 2002. Tämänkin jälkeen poliisit vainosivat häntä, kunnes hän lopulta menehtyi 19. heinäkuuta 2003.
  • Fan Zhongzhuang vainottiin lähes kuoliaaksi

    Fania kuulusteltiin viisi päivää, ja sen jälkeen vaino kiihtyi. KKP:n poliisi laittoi Fanille käsiraudat ja kidutti häntä julmasti. Elokuun 27. päivänä hänet lähetettiin Lishuin keskussairaalaan. Hän oli koomassa ja hänellä oli niskavaurio sekä mustelmia ja arpia koko kehossaan. Lääkäri sanoi hänen olevan kuolemaisillaan. Fan heräsi koomasta kaksi viikkoa myöhemmin, mutta ei kyennyt puhumaan kahteen kuukauteen. Tällä hetkellä häntä pidetään ”kotiarestissa”.
  • Tsekin Clearharmony -verkkosivu on virallisesti avattu

    Tsekin Falun Gongin harjoittajat julkaisevat Clearharmonyn sivut vapaaehtoisin voimin. Sen päämääränä on kertoa Falun Gongista, ja antaa lukijoille ensikäden tietoa Falun Gongin harjoittajien vainosta Kiinassa. Sen tarkoitus on myös tuoda esiin Falun Gongin kannattajien ääni ympäri maailman.
  • Italia: 8 miljoonaa kiinalaista jättänyt Kiinan kommunistipuolueen

    Helmikuun 18. päivänä 2006 Falun Gongin harjoittajia osallistui Roomassa tapahtumaan, joka osoittaa kahdeksan miljoonan kiinalaisen jättäneen Kiinan kommunistipuolueen. Useat kiinalaiset ja italialaiset pysähtyivät katsomaan julistetauluja. Heidän joukossaan oli eräs italialainen nainen joka sanoi: ”Olen niin onnellinen nähdessäni täällä pidettäviä tapahtumia, koska olen aina pelännyt Kiinan kommunistihallituksen soluttautuvat joka puolelle maailmaa. Nyt kun olette ymmärtäneet KKP:n sisällä olevan pahuuden, olen todella ihastunut nähdessäni banderollinne.”
  • Liu Aimin ja Zhang Jiangqing Hubein maakunnasta kärsivät vainosta ennen kuolemaansa

    Zhang Jianqing oli 60-vuotias lääkäri, joka työskenteli Qenquanin Kansansairaalassa Hubein maakunnassa. Kun Falun Gongin vaino alkoi, hänen työnantajansa ja perheensä vaativat häntä luopumaan harjoituksesta sekä vakaumuksestaan. Tuolloin hän oli jatkuvasti poliisin häiritsemänä, mistä hän kärsi paljon sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hänellä todettiin lopulta syöpä, johon hän kuoli kesäkuussa 2004.
  • Falun Dafan harjoittaja Wang Mingduo kidutettiin kuoliaaksi

    Noin yhdeksän aikaan illalla marraskuun 23. päivänä 2005 poliisit tulivat pidättämään kotimatkalla olleen Wangin. He työnsivät hänet autoon ja veivät Nanhuanin poliisiasemalle. Kaksi päivää myöhemmin Liu Kanhua siirsi Wang Mingduon Kaipingin pakkotyöleirille ilman laillista prosessia ja omaisille tiedottamista.
  • Gao Zhishengin keskustelu oikeusvirastossa Pekingissä

    Gao Zhisheng on yksi harvoista asianajajista, jotka ovat uskaltaneet puolustaa kidutuksen uhreja, vainottuja ja monia muita, joiden ihmisoikeuksia Kiinan hallitus on loukannut. Kun Gao julkaisi kolme avointa kirjettään Kiinan johdolle vaatien lakien noudattamista, kunnioittamaan uskonvapautta ja lopettamaan syyttömien ihmisten vainoamisen, viranomaiset sulkivat hänen asianajotoimistonsa, ja Kiinassa kärsineet menettivät heidän puolustajansa.
  • Italia: Falun Gongin harjoittajat kertoivat Torinossa Falun Gongista ja Kiinan vainoista

    Ennen kuin Olympia-kisat käynnistyivät Torinossa, paikalle saapui useita Falun Gongin harjoittajia tiedottamaan maailman ihmisille Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista. Paikallisten Falun Gongin harjoittajien lisäksi kisakaupunkiin oli saapunut harjoittajia Sveitsistä, Ruotsista, Saksasta, Ranskasta, Norjasta, Puolasta, Englannista ja Romaniasta.
  • Rauhanomainen mielenilmaisu Göteborgissa Kiinan ihmisoikeuksien puolesta

    Keskiviikkona 15. helmikuuta Kiinan konsulaatin ulkopuolella Göteborgissa järjestetiin mielenilmaus. Tarkoituksena oli tuoda ihmisten tietoisuuteen väkivalta sekä painostus, jota Kiinan kommunistinen puolue (KKP) ja sen liittolaiset ovat käyttäneet kriittisiä toimittajia vastaan länsimaissa.
  • Falun Gongin harjoittaja Song Ailiangia Dalianista kidutettiin Masanjian pakkotyöleirillä

    Lokakuussa 2004 Song Ailian siirrettiin Dalianin pakkotyöleiriltä Masanjian neljännen divisioonan pakkotyöleirille. Lokakuun 28. päivä 2004 Song kieltäytyi yhteistyöstä vartijoiden kanssa eikä halunnut tehdä työleirin harjoituksia ja pitää vangin asua. Sen vuoksi hänet lukittiin pieneen pannuhuoneeseen yli kuukaudeksi.