Vainotapauksia, Elinryöstöt

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Vaino sai Wang Zhongli'n luhistumaan henkisesti

    Wang Zhongli (mies) on kotoisin Xinminin kaupungista, Liaoningin maakunnasta. Hän työskenteli aiemmin Jinzhoun rautateillä. Vuonna 2001 hän lähti Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta ja kertomaan ihmisille sen harjoittajien kokemasta vainosta. Hänet pidätettiin ja lähetettiin Pekingin Tuanhe-pakkotyöleirille. Siellä hän kärsi kahden vuoden ajan. Vankilassa Wangia valvotettiin, hänelle ei annettu tarpeeksi ruokaa, ja häntä kidutettiin kaksi kuukautta, jotta hän olisi luopunut vakaumuksestaan.
  • Sveitsi: Prahan sinfoniaorkesterin johtaja esiintyi soihtuviestissä Kiinan ihmisoikeuksien puolesta

  • Saksa: Falun Gongin harjoittajien paraati Kölnissä

    Syyskuun 16. päivänä 2007 Falun Gongin harjoittajat järjestivät paraatin Kölnin kaduilla Saksassa.
  • FDI: Falun Gongin vainoon kantaa ottanut kiinalainen juristi Gao Zhisheng kaapattiin

    Silminnäkijöiden mukaan Kiinan salainen poliisi kaappasi Gao Zhishengin, yhden Kiinan tunnetuimmista ihmisoikeusjuristeista, kotoaan sunnuntaina. Gao oli rikkonut Kiinan suurinta tabua vaatimalla Falun Gongin vainon loppua.
  • Qiao Zengyi kuolee kidutukseen

    Falun Gongin harjoittaja Qiao Zengyi pidätettiin kotonaan Harbinissa, Heilongjiangissa kesäkuun 22. päivänä 2006. Tämän jälkeen hänet suljettiin Changlinzin pakkotyöleirille.
  • Jilinin Chuanyingin alueen oikeusistuin tuomitsi viisi kidutettua harjoittajaa vankeuteen

    Virkamiehet Jilinin kaupungin Chuanyingin alueen oikeusistuimesta tuomitsivat 11. syyskuuta 2007 Falun Gongin harjoittajat Zhao Guoxingin, Liu Yuhen, Zhao Yingjien, Mu Chunhongin ja Wang Liqiun pitkiin vankeusrangaistuksiin. Zhao Guoxing tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Liu Yuhe sai kahdeksan vuoden vankeustuomion. Zhao Yingjie tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Mu Chunhong sai viisi vuotta vankeutta. Wang Liqiu tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kaikki viisi harjoittajaa valmistelevat parhaillaan vetoomuksia oikeuteen.
  • Itävalta: Maailmanlaajuinen soihtuviesti Kiinan ihmisoikeuksien puolesta saapuu Wieniin

    Syyskuun 11. päivänä CIPFG (Coalition to Investigate the Persecution of Falun Gong in China) ja IGFM (the International Society for Human Rights) -järjestöjen järjestämä “soihtuviesti Kiinan ihmisoikeuksien puolesta” saapui Wieniin.
  • Tsekki: Varapääministeri osoittaa huolensa Kiinan ihmisoikeuksista

    CIPFG (Coalition to Investigate the Persecution of Falun Gong in China) -järjestön organisoima kansainvälinen soihtuviesti Kiinan ihmisoikeuksien puolesta saapui Prahaan 6. syyskuuta 2007 Berliinin ja Münchenin kautta.
  • Venäjä: Falun Gongin esittelyä Moskovan messuilla (kuvaraportti)

  • Xi'anin kaupungin naispakkotyöleirillä myrkytetään Falun Gongin harjoittajien ruokaa tuntemattomalla aineella

    Yan'anin kaupungista kotoisin oleva harjoittaja Li Shulian (nainen), joka on vangittuna kyseisellä osastolla, tuomittiin pakkotyöleirille jo kolmatta kertaa. Hänet on laitettu eristysselliin, eikä hän saa olla missään tekemisissä ulkopuolisen maailman kanssa. Kaksi huumeriippuvaista vankia pitää häntä jatkuvassa valvonnassa. Jokaisella lounaalla toinen vangeista avaa osastonjohtajan antaman kapselin, josta hän kaataa jauhemaista ainetta rouva Li Shulianin ruokakulhoon ja sekoittaa siihen sitten lientä ja vihanneksia. Tämä ruoka syötetään Li'lle ja muille eristetyille Falun Gongin harjoittajille. Kun harjoittajat syövät sitä, heidän vatsansa turpoavat, heitä alkaa oksettaa, ja he saavat päänsärkyä ja pahoinvointia.
  • Venäjä: Falun Gongin harjoittajat levittävät tietoisuutta vainosta Moskovan kaduilla

    Elokuun 25. päivänä 2007 Falun Gongin harjoittajat järjestivät Moskovan tärkeimmällä liikealueella tapahtuman tuodakseen esille Kiinan kommunistipuolueen toteuttamaa kahdeksan vuotta kestänyttä vainoa.
  • Rouva Xu Lianzhen, eläkeläinen Liaoningin maakunnasta, joutui barbaarisen kidutuksen uhriksi

    Poliisi Liu pelkäsi rouva Xu'n huutojen kuuluvan pidätyskeskuksen ulkopuolella olevalle kadulle, jossa käveli paljon tavallisia ihmisiä. Niinpä Xu'n suuhun tungettiin kankaaseen kääritty saippuapala. Gao jatkoi sähköiskujen antamista. Sietämättömän kivun vuoksi Xu puri saippuan kappaleiksi. Vaikka Gao näki Xu'n kärsivän tällä tavoin, hän ei vieläkään halunnut lopettaa. Kidutuksen jälkeen Xu'n ulkonäkö oli tuhoutunut täysin. Hänestä tuli hyvin heikko, ja hänen pulssinsa kohosi huomattavasti. Lopulta Gao irrotti käsiraudat, jotka olivat jo leikkautuneet syvälle Xu'n ranteisiin. Xu'n käsistään oli tullut violetit, turvonneet, tunnottomat ja muodottomat, ja ne olivat rakkojen peittämät. Hän ei pystynyt nostamaan niitä lainkaan.
  • Raaka kohtelu jatkuu Daqingin vankilassa

    Elokuun 24. päivänä 2007 Heilongjiangin maakunnassa sijaitsevan Daqingin vankilan apulaisjohtaja, Kiinan kommunistisen puolueen poliittisen viraston paikallistoimiston johtaja ja varajohtaja, rangaistusyksikön päällikkö, mellakkayksikkö sekä vankilan vartijat suorittivat perusteellisen tarkistuksen kaikkien vankien selleihin. Tutkinnan aikana useita Falun Gongin harjoittajia pahoinpideltiin raa'asti.
  • Pakkotyö eräiden Shanghain tunnettujen tuotemerkkien taustalla

    Bee & Flower (Feng-hua) ja Maxam (Mei-jia-jing) ovat molemmat tunnettuja shanghailaisia tuotemerkkejä, joiden tuotteita myydään Kiinan lisäksi kaakkois-Aasiassa. Hyvin harvat kuitenkaan tietävät, että osa näistä tuotteista, kuten esim. saippuat, valmistetaan osaksi Tilanqiaon vankilassa ja muissa vankiloissa.
  • Suomi: Falun Gongia esiteltiin Helsingin Taiteiden yössä

    Elokuun 24. päivän iltana 2007 helsinkiläiset Falun Gongin harjoittajat osallistuivat Kannelmäen kirjastossa järjestettyyn tapahtumaan. Järjestäjät olivat varanneet puoli tuntia tapahtuman alusta Falun Gong -esitykselle. Harjoittajat esittelivät viittä liikesarjaa, paikalla olleet nuoret naiset tanssivat "lootuskukkien tanssin", ja lisäksi ihmisillä oli mahdollisuus ottaa mukaansa Falun Gongista kertovia materiaaleja sekä sieviä paperilootuksia. Helsinkiläiset harjoittajat puhuivat Falun Gongin kauneudesta ja toisaalta Kiinan kommunistipuolueen toteuttamasta julmasta vainosta, josta Kiinassa asuvat harjoittajat ovat joutuneet kärsimään yli kahdeksan vuotta.