|
| Euroopasta |
|
|
| Lehdistötilaisuudet | Fa-konferenssit | Kirjeet | Rauhanomaiset vetoomukset | Paraatit | Paikalliset tapahtumat | |
|
|
| toukokuuta 2004 |
|
|
| Radio Free Asia:n raportti: Saksan tuomarit korostavat, että Falun Gong on aina esittänyt vastalauseen rauhanomaisesti [06.05.2004] |
Kiinan pääministeri saapuu Saksaan toukokuun toisena päivänä. Berliinin hallinto-oikeuden tuomari, edustajat Saksan liittovaltion kotimaanosastolta ja edustajat Saksan Falun Dafa -yhdistyksestä tulivat tällä viikolla virallisesti yhteisymmärrykseen, vahvistaen, että liittovaltion kotimaanosaston käyttäytyminen Jiang Zeminin Saksan vierailun aikana vuonna 2002 oli laitonta. |
|
| Kiinan ihmisoikeusasiat olivat vallitsevat paraatissa [06.05.2004] |
Toimittaja Yi Mingin raportin mukaan jokavuotinen Göteborgin Chalmersin tekniikan yliopiston järjestämä ja ohjaama "Faktojen paraati" pidettiin 30.huhtikuuta. Huomattavin kulkuneuvo tämän vuoden paraatissa oli Itä-Intian business-laiva, joka on eräiden Göteborgilaisten politiikkojen projekti symbolisoiden Ruotsin ja Kiinan välistä ystävyyttä. Projektia on kuitenkin kyseenalaistettu ja se on aiheuttanut vastustusta ihmisoikeusjärjestöiltä ja ihmisiltä, jotka välittävät Kiinan ihmisoikeuksista. |
|
| Englanti: Valokuvaraportti - Symbolinen oikeudenkäynti Kiinan suurlähetystöä vastapäätä huhtikuun 25. päivänä [03.05.2004] |
 |
|
| Ukraina: Muistaakseen ”25.4” rauhanomaista vetoomusta, Falun Dafa-harjoittajat kertoivat ihmisille tosiasioita Falun Gongin vainosta Kiinan konsulaatin edustalla [03.05.2004] |
 |
|
|
| huhtikuuta 2004 |
|
|
| Ranska: Valokuvaraportti - Dafa-harjoittajat kertovat ihmisille faktat huhtikuun 25. päivän viidentenä vuosipäivänä [29.04.2004] |
Huhtikuun 24. Ranskan Falun Gongin harjoittajat antoivat Pariisissa ihmisille mahdollisuuden tietää huhtikuun 25. päivän tapahtumista. Iltapäivällä harjoittajat menivät alueelle, missä asuu ja työskentelee monia kiinalaisia. Harjoittajilla oli paljon kuvia ja artikkeleita, joissa paljastuu Jiangin hallinnon toteuttama julma vaino.
|
|
| Itävalta: Harjoittajat pitävät aktiviteetteja muistaakseen huhtikuun 25. päivän vetoomusta viidentenä vuosipäivänä [29.04.2004] |
Huhtikuun 22. päivänä itävaltalaiset harjoittajat tekivät harjoituksia ja lähettivät oikeamielisiä ajatuksia Kiinan suurlähetystöllä Itävallassa viettäen huhtikuun 25. päivän rauhanomaisen vetoomuksen muistoa. He vetosivat myös Falun Gongia vainoaviin rikollisiin, jotta heidät tuodaan oikeuteen.
|
|
| Suomi: Harjoittajat selvensivät ihmisille tosiasioita ”huhtikuun 25. päivän” tapahtumasta [26.04.2004] |
Falun Gongin harjoittajat järjestivät aktiviteettejä Suomessa “huhtikuun 25. päivän” tapauksen viidentenä vuosipäivänä. Ihmiset tarjoavat enemmän tukeaan Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeuksille, ja muistavat samalla rauhanomaisen ja siistin kokoontumisen Zhongnanhailla, missä harjoittajat pitivät yllä Totuuden - Laupeuden - Kärsivällisyyden periaatteita.
|
|
| "Zhuan Falun" julkaistu albaniaksi [25.04.2004] |
Zhuan Falun oli eniten myyty kirja Pekingissä, Kiinassa vuonna 1996, eikä ilman syytä. Zhuan Falun, Falun Dafan harjoituksen ydin, ei ole mikään tavallinen kirja. Sen sisältö ja opetukset käytännöllisesti katsoen määrittelevät uudelleen qigongin ja kultivointiharjoituksen. |
|
| Ranska: Sairaanhoitokoulu Etelä-Ranskassa kutsuu Falun Gongin harjoittajat esittämään harjoituksia [27.04.2004] |
Harjoittajat aloittivat kertomalla Falun Gongin periaatteista Totuudesta, Laupeudesta ja Kärsivällisyydestä ja selittivät, että arvioiden omaa käytöstä ja ajatellen näillä periaatteilla, ihminen voi yhtäläistyä maailmankaikkeuden perustavaa laatua oleviin ominaisuuksiin.
|
|
| Irlanti: Falun Dafa-harjoittajat vetoavat EU:n ulkoministerien tapaamisen aikana [21.04.2004] |
24 Euroopan ulkoministeriä tapasi Irlannissa keskustellakseen EU:n ulkoisista suhteista. Asialistalla oli tulokset EU:n ja Kiinan välisestä ihmisoikeuskeskustelusta. Euroopan Falun Dafa -harjoittajat antoivat ulkoministereille, medialle ja Irlannin kansalaisille enemmän tietoa Falun Gongista ja raa’asta vainosta Kiinassa.
|
|
| Tsekin tasavalta: Tsekin tasavallan parlamentin jäsenet vetoavat presidentti Vaclav Klausiin jotta hän ilmaisisi tukensa Falun Gongin harjoittajille Kiinan vierailun aikana [18.04.2004] |
Tsekin tasavallan presidentin Vaclav Klausin lähestyvän Kiinan matkan vuoksi, Tsekkien Falun Gongin harjoittajat järjestivät lehdistötilaisuuden Prahan linnan ulkopuolella. Useat VIP-henkilöt osallistuivat vetoomukseen lausunnollaan: ”Haluamme olla mukana vetoomuksessa lopettamaan Falun Gongin jäsenten sekä muiden mielipidevankien vainon Kiinassa ja kehottaa Presidentti hra Vaclav Klausia ilmaisemaan selvästi tukensa näille ihmisille." |
|
| Ruotsi: Harjoittajat vetosivat Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta Kiinan ulkoministerin vierailun aikana [19.04.2004] |
Huhtikuun 15. päivänä Kiinan ulkoministerin vierailun aikana, ruotsalaiset Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat Ruotsin parlamentin eteen vetoamaan Falun Gongin harjoittajien vainon lopettamisen puolesta. Harjoittajat selvensivät mm. ohikulkijoille tosiasioita vainosta.
|
|
| Radio Free Asia: Ihmisoikeusjohtaja Saksan parlamentissa tukee Yhdysvaltain päätöslauselmaa Kiinan ihmisoikeuksien tuomitsemiseksi [17.04.2004] |
Entinen Saksan vihreiden johtaja nti Roter, joka on tällä hetkellä vastuussa ihmisoikeusasioista Saksan parlamentissa, sanoi että Saksa ei pelkästään tue Yhdysvaltain päätöslauselmaa Kiinan ihmisoikeuksien tuomitsemiseksi, vaan se ilmaisee myös huolensa Kiinan kuolemanrangaistuksista. |
|
| Tanska: Falun Gong esitellään Teologian uudessa kirjassa [17.04.2004] |
Tanskan Aarhusin yliopiston teologian tiedekunnan johdolla julkaistiin hiljattain kirja nimeltä ”Survey of Multi-Religions and Belief Organisations at Aarhus University.”(Moni-uskontojen ja uskonjärjestöjen historiikki Aarhusin yliopistossa.) Julkistamistilaisuus pidettiin 26. maaliskuuta 2004 Aarhusin yliopistolla.
|
|
| Kolme irlantilaista hallituksen valtuustoa hyväksyy yksimielisesti ehdotuksen, joka vaatii loppua menneillään olevalle Falun Dafa-harjoittajien vainolle Kiinassa [12.04.2004] |
”Tämän piirikunnan valtuusto vetoaa hallitusta käyttämään asemaansa EU:n puheenjohtajana – Kiinan ihmisoikeuksien dialogin tapahtuessa Dublinissa tässä kuussa – vaatimaan, että Falun Gongin harjoittajien vaino Kiinassa lopetetaan ja kaikki vangit vapautetaan heti. Erityistä painostusta asetettaisiin Dun Laoghairen oppilaiden Liu Fengin ja Yang Fangin turvalliseen palaamiseen takaisin päättämään opiskelunsa Irlannissa ja että tämä ehdotus saatettaisiin ministerin tietoon.” |
|
| Euroopan parlamentin jäsen Liz Lynne kirjoittaa Euroopan ’Falun Gongin Ystäville’ Pariisin ”huolestuttavista ja valitettavista” tapahtumista [10.04.2004] |
Uskonnollinen vaino on aihe, jonka johdosta olen eniten huolestunut ja aihe, jonka kampanjaan olen osallistunut. Aivan äskettäin keräsin 3500 nimikirjoitusta islaminuskoisilta ryhmiltä Birminghamissa protestina Ranskan hallituksen kieltoon pitää yllä uskontoon kuuluvia vaatteita. Viimeaikainen Falun Gongin harjoittajien kohtelu on vielä huolestuttavampaa jos katsoo sitä Ranskassa laajalle levinneen ihmisoikeuksien tukahduttamisen yhteydessä. |
|
| Yoko Kanekon lausunto YK:lle [12.04.2004] |
"Nimeni on Yoko Kaneko. Olen Falun Gongin harjoittaja. Matkustin Japanista takaisin Kiinaan 24. toukokuuta 2002. Minut pidätettiin ja vangittiin työleirille ilman oikeudenkäyntiä, koska jaoin Falun Gongin esitelehtisiä Pekingin kaduilla. Minut vapautettiin viime vuonna. Haluaisin tuoda esiin muutaman esimerkin kärsimyksistäni puolentoista vuoden pidätyksen aikana. |
|
| Kreikka: Esittäen Dafan kauneutta ja paljasten vainon pahuuden Kiinan suurlähetystöllä Ateenassa [11.04.2004] |
Kiinan suurlähetystö on vastapäätä pientä puistoa, missä on ikivihreitä puita. Ohikulkijat voivat silloin tällöin nähdä Falun Dafan harjoittajien rauhallisen mielenosoituksen banderolleineen, kuvineen sekä lempein meditaatioineen.
|
|
| EFGIC: Avoin kirje Kiinan naispuolisilta Falun Gongin harjoittajilta [03.04.2004] |
Olemme olleet kidutuksen ja nöyryytyksen kohteena Kiinan työleireillä ja poliisiasemilla. Jotkut naisharjoittajat on pakotettu seisomaan vuorokausia, heille ei ole annettu ruokaa, he eivät ole saaneet käyttää WC:tä, eikä heidän ole annettu nukkua. Monia on hakattu.
|
|
| Valokuvaraportti: Falun Gongin esittelyä ja faktojen selvennystä vainosta Lundissa [08.04.2004] |
Huhtikuun 3, 2004 Falun Gongin harjoittajat Lundista kokoontuivat Mårtensin aukiolle informoidakseen ihmisiä neljä vuotta kestäneestä julmasta Falun Gongin harjoittajien vainosta Kiinassa. Ihmisten yleinen vastaus oli, että he tiesivät jo vainosta, ja olivat sitä mieltä, että on täysin väärin vainota ihmisiä, jotka uskovat Totuuteen - Laupeuteen - Kärsivällisyyteen.
|
|
| Radio Vapaa Aasia (Radio Free Asia): Häpeällisten ihmisoikeusrikkomuksiensa vuoksi kauppaministeri Bo Xilai kohtaa mielenosoituksia ja tuomitsemista Saksan vierailun aikana [04.04.2004] |
Kiinan kauppaministeri Bo Xilai kohtaa luultavasti Saksan vierailun aikana mielenosoituksia Falun Gongin harjoittajilta sekä ihmisoikeusryhmiltä. Naisopiskelija Zhejiangin yliopistosta Kiinasta kertoi toimittajille Berliinissä, ”Falun Gongin harjoittajina tuemme aina liiketoimintojen vaihtoa Kiinan ja Saksan välillä, mutta Bo Xilailla on pahamaineinen ansioluettelo mitä tulee ihmisoikeuksiin.” |
|
| Espanja: Falun Gongin esittelyä ja tosiasioiden selventämistä Leridan kaupungissa [05.04.2004] |
Ohi kulkevat ihmiset hiljensivät vauhtia katsoakseen kuvia Falun Gongista ja esitelehtisiä. Jotkut kirjoittivat nimensä vetoomukseen tukeakseen Falun Gongin harjoittajia tai osallistuakseen maksuttomaan harjoitusliikkeiden opetuskurssiin. Kun eräs nuorukainen ajoi ohi, hän pysähtyi katsomaan harjoittajia ja huudahti vilpittömästi, "Niin kaunista!"
|
|
| Sveitsiläisen kaupunginvaltuutetun puhe Falun Gongin lehdistötiedotuksessa Genevessä Places des Nations’in ulkopuolella [30.03.2004] |
Tarjoan täten tukeni taistelussanne ihmisoikeuksien kunnioittamisessa Kiinassa. Ilmaisen myös tukeni miehille ja naisille, jotka toimivat maailmanlaajuisesti ihmisoikeuksien hyväksi. Heidän, jotka harjoittavat syrjintää, kieltämistä, vangitsemista, fyysistä ja henkistä kidutusta, heidän, joiden päämääränä on ottaa hengiltä naiset ja miehet koska he kuuluvat tiettyyn filosofiseen, poliittiseen tai uskonnolliseen suuntaukseen, tulee kohdata koko sydämestä tuleva paheksunta ja tuomitseminen. |
|
| Romania: Falun Gongin harjoittajan menestyksekäs taidenäyttelyn maailmankiertue [01.04.2004] |
Maaliskuun 8, 2004, joka on kansainvälinen naisten päivä, Rva Zhang Cuiying piti menestyksekkään avausseremonian taidenäyttelynsä maailmankiertueella Bukarestissa, Romanian pääkaupungissa. Tämä on ensimmäinen kerta kun Zhang on onnistunut menestyksellisesti pitämään taidenäyttelyn Romaniassa.
|
|
| Lyhyt draamaesitys Genevessä koskettaa yliopiston oppilaiden sydämiä [30.03.2004] |
Maaliskuun 16, 2004, Geneven yliopiston Falun Gongin yhdistys piti suuren ”Falun Gong ja ihmisoikeudet” nimisen valokuvanäyttelyn Geneven yliopistossa. Lounasaikaan harjoittajat esittivät lyhyen näytöksen keskellä yliopiston aulaa Geneven opiskelijoiden kanssa.
|
|
| Puhe kansainvälisessä konferenssissa "Kansanmurha uudella aikakaudella" - rva Zhang Cuiying [31.03.2004] |
Sen jälkeen kun Jiang Zemin pani alkuun vainon Falun Gongia vastaan, menin takaisin Kiinaan kerta toisensa jälkeen vetoamaan oikeuden puolesta, antamaan vainosta tietoa Kiinan kansalle ja kehottamaan heitä auttamaan vainon lopettamisessa. Se mitä minulle annettiin palkaksi oli kahdeksan kuukauden kidutus neljässä vankilassa. Sain kokea paljon kidutusta sen vuoksi että halusin vain sanoa yhden lauseen: ”Falun Gong on hyvä”. |
|
|
| maaliskuuta 2004 |
|
|
| EFGIC: 30 Falun Gongin harjoittajien kidutus- ja pahoinpitelykuolemaa raportoidaan helmikuussa [28.03.2004] |
“Falun Gongin harjoittajien tappaminen ja kiduttaminen pysyy laajamittaisena ja muutaman korkea-arvoisen virkamiehen hyväksymänä”, Euroopan Falun Gongin Informaatiokeskuksen puhemies Peter Jauhal sanoo. ”Tämän vuoksi toivotamme tervetulleeksi teot, kuten esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomission kokouksen päätöslauselma Kiinan arvostelemiseksi…huomio täytyy kohdistaa näiden Kiinan hallituksen henkilöiden tekoihin, jotka mielivaltaisesti jatkavat hirmutekojen määräämistä ja rohkaisemista.” |
|
| Falun Dafan harjoittajat Helsingissä vetoavat Kiinan suurlähetystön edessä, jotta vainon vastuulliset osapuolet saadaan oikeuden eteen ja vainot Kiinassa lopetetaan [24.03.2004] |
Päävastuulliset henkilöt vainossa ovat Kiinan korkeantason virkamiehet: Jiang Zemin, Luo Gan, Liu Jing ja Zhou Yingkang, ja heitä vastaan on jo aloitettu oikeustoimia useissa maissa. Suomen Falun Gongin harjoittajat vetoavat Kiinan suurlähetystön edessä niin kauan kunnes vaino Kiinassa on kokonaan loppunut.
|
|
| Valokuvaraportti: Vetoomus YK:n ulkopuolella Genevessä [24.03.2004] |
 |
|
| Falun Gongin vainon ulottaminen Eurooppaan: Yhteenveto ja esimerkkilista Kiinan viranomaisten Euroopassa tekemistä siviilioikeuksien, lakien ja suvereniteetin rikkomuksista [28.03.2004] |
Pian sen jälkeen kun Jiang Zemin aloitti vuonna 1999 Falun Gongin harjoittajien raa'an vainon Kiinassa, Euroopassa alkoi sattua tapauksia, joissa kiinalaiset virkamiehet uhkailivat ja häiritsivät Falun Gongin harjoittajia ja kävivät heidän kimppuunsa. Kiinan sisäisten luotettavien tietolähteiden mukaan, jopa niin aikaisin kuin lokakuussa 2000 Jiang Zemin oli antanut määräyksen toteuttaa menettelytavan "tehostaa kampanjaa [Falun Gongia vastaan] ulkomailla, kerätä lisää tietoja ja estää protesteja".* |
|
| Ukraina: Falun Gongin harjoittajat järjestävät "Falun Dafan taival" valokuvanäyttelyn [25.03.2004] |
Ukrainan Falun Gongin harjoittajat pitivät onnistuneesti maaliskuussa "Falun Dafan Taival" -valokuvanäyttelyn historiamuseossa. Olivat he sitten ryhmiä tai yksittäisiä henkilöitä, harjoittajat esittelivät heille näyttelyn, selittivät Falun Dafan periaatteet ja paljastivat Kiinan harjoittajien kärsimän julman vainon.
|
|
| EFGIC: Kehotus lopulliselle toiminnalle lopettamaan kansanmurha Kiinassa [25.03.2004] |
Samalla kun YK:n ihmisoikeuskomissio kokoontui Genevessä, Euroopan Falun Gongin informaatiokeskus (EFGIC) liittyy kasvavaan tyytymättömien äänien kuoroon, kehottaen komissiota arvostelemaan Kiinaa sen kauheista ja laajamittaisista ihmisoikeusrikkomuksista Falun Gongin harjoittajia vastaan. Kuten Yhdysvaltain valtionviraston "Maaraportit ihmisoikeuskäytännöistä 2003" sanoo, tilanne Kiinassa on "lipsunut" menneenä vuonna, ja vaino Falun Gongia vastaan on ollut "erityisen ankara". |
|
| Kertomuksia Helsingin rautatieasemalta: Ihmiset kannustavat ja kiittävät Falun Gongin harjoittajia [23.03.2004] |
Heti kun kiinalainen harjoittaja oli aloittanut harjoitusliikkeiden tekemisen, eräs iäkkäämpi mies pysähtyi katsomaan. Hymyillen hän astui lähemmäksi ja sanoi: "Kylläpä hän on rauhallinen kun istuu tuossa, minäkin haluaisin oppia jotain noin hyvää." Tämän miehen hyväsydämisyys loisti hänen kasvoiltaan.
|
|
| Suurimittaiset aktiviteetit Genevessä tuovat 60:nnelle YK:n ihmisoikeuskomission vuosittaiselle kokoukselle toivon valoisammasta tulevaisuudesta [25.03.2004] |
YK:n ihmisoikeuskomission 60. vuosittainen kokous alkoi Genevessä, Sveitsissä maanantaina 15. maaliskuuta 2004. Noin 500 eri maista tullutta Falun Gongin harjoittaa kokoontui Genevessä käyttääkseen tätä tilaisuutta tuomaan esiin Falun Gongin vainon koko kuvan kansainvälisessä yhteisössä.
|
|
| 40 kansalaisjärjestöä allekirjoittaa päätöslauselman kehottaakseen YK:ta vaatimaan Kiinaa lopettamaan ihmisoikeusrikkomukset [23.03.2004] |
KOSKA väkivaltainen hyökkäys Falun Gongia, rauhanomaista henkistä harjoitusta vastaan, jonka periaatteet ovat Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys, on pääesimerkki tästä kauheasta epäoikeudenmukaisuudesta; ja menneillään oleva vaino Falun Gongia vastaan, niin kuin muutkin ihmisoikeusrikkomukset kiinassa, rikkovat kansainvälistä siviili- ja poliittisten oikeuksien sopimusta, ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta ja Kiinan omaa perustuslakia. |
|
| Suomi: Falun Gongia opittiin kurssilla Imatralla [21.03.2004] |
Maaliskuun 14, 2004 Innokas ja kiinnostunut joukko imatralaisia tuli kurssille oppimaan Falun Gongin liikesarjoja. Eräs kurssilainen kertoi tavanneensa meidät Imatran messuilla ja hän oli kiinnittänyt huomion siihen, kuinka virkeinä harjoittajat olivat esitelleet menetelmää
|
|
| Valokuvaraportti: Dafa-harjoittajat pitivät suuren kulkueen Genevessä ja vaativat Falun Gongin vainon päärikollisia oikeuteen [19.03.2004] |
 |
|
| Tanskalainen sanomalehti MetroXpress: Falun Gongin harjoittajat protestoivat YK:ssa Genevessä [18.03.2004] |
 |
|
| Valokuvaraportti: Dafa-harjoittajat pitävät kynttilävigilian Place Des Nations:illa Genevessä 60:nnen ihmisoikeuskomission kokouksen avajaispäivänä [18.03.2004] |
 |
|
| Lehtileike Saksasta: Aktiviteetti ihmisoikeuksien puolesta – allekirjoitusten keräämistä Uelzenin keskustassa [15.03.2004] |
”Ihmisten harvoin tuntema tosiasia on, että suurin osa Kiinasta tuoduista leluista tehdään tällä pakkotyöleirillä.” Vankeja käytetään hyväksi kuten orjia. He kärsivät myös raa’asta kidutuksesta. Monet ihmisistä jotka vapautetaan työleireiltä, ovat kuoleman kynnyksellä. |
|
| Euroopan Falun Dafa yhdistyksen puheenjohtajan puhe UNHRC:n ulkopuolella Genevessä [18.03.2004] |
On runsaasti todistusaineistoa ja ei ole epäilystäkään, että järjestelmällinen ja tarkoituksellinen eliminoimis-ohjelma on kohdistunut kymmeniin miljooniin viattomiin ihmisiin Kiinassa. Törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia on tehty näitä ihmisiä vastaan pelkästään koska he uskovat Totuudenmukaisuuteen – Laupeuteen – Kärsivällisyyteen.
|
|
| Valokuvaraportti: Falun Dafan harjoittajat ympäri maailmaa liittyvät aktiviteetteihin päivää ennen YK:n ihmisoikeiskomission kokousta [15.03.2004] |
 |
|
| Kiinan suurlähetystön painostamisesta johtuva syrjintä raportoidaan laajasti Ranskan merkittävimmissä tiedotusvälineissä [15.03.2004] |
Ranskan merkittävimmistä tiedotusvälineistä, mukaan lukien AFP, Le Parisien, L’Humanit, Le Monde, Le Nouvel Observateur ja Témoignage chrétien paljastivat että Ranskassa olevat Kiinan virkamiehet olivat painostaneet Pariisin kaupunkia syrjimään Falun Gongia. |
|
| Venäjä: Falun Gongin harjoittajat vetoavat Kiinan suurlähetystöllä Jiangin hallinnon vainon voimistamista vastaan [15.03.2004] |
6. Maaliskuuta 2004 Falun Gongin harjoittajat Venäjällä kokoontuivat Kiinan suurlähetystön eteen Moskovassa vastustamaan Jiang Zeminin ja hänen kumppaneidensa suorittamaa vainoa, jota on voimistettu Falun Gongin harjoittajia vastaan Kiinassa.
|
|
| Itävalta: Falun Dafa Informaatiokeskus pitää lehdistötilaisuuden ennen jokavuotista YK:n ihmisoikeuskomission kokousta [15.03.2004] |
Lehdistötilaisuuden aikana Falun Gongin informaatiokeskus päivitti ihmisten tietoja Jiangin viimeisimmistä rikoksista Falun Gongia vastaan, sekä maailmanlaajuisista oikeusjutuista, jotka kohdistuvat Jiangia sekä hänen seuraajiaan vastaan. Harjoittaja Ruotsista esitteli tuloksia kansainvälisestä konferenssista ”Kansanmurha uudella aikakaudella”
|
|
| Ukraina: Falun Dafa-harjoittaja vetoaa Kiinan suurlähetystön edessä (kuvia) [09.03.2004] |
Näiden toimintojensa kautta harjoittajat toivoivat, että niin monet kuin mahdollista voisivat ymmärtää, että Kiinassa on meneillään laiton vaino ja voisivat nähdä valheiden läpi, joita Kiinan suurlähetystö levittää. Samalla harjoittajat toivoivat, että väärinkäsitykset Dafasta, joita oli propagandan kautta ilmaantunut yhteiskuntaan, selvitetään kertomalla totuus.
|
|
| Iso-Britannia: Kiinassa kidutettu harjoittaja vierailee Skotlannissa kertoen ihmisille kokemuksestaan [12.03.2004] |
Kiinalainen Falun Gongin harjoittaja, joka pidätettiin Kiinassa ja kidutettiin yrityksillä pakottaa häntä pettämään omatuntonsa ja kieltämään Falun Gongin, vietti äskettäin muutaman päivän Skotlannissa. Vierailu sai tiedotusvälineet kiinnostumaan suuresti. Skotlannin suosituimmassa sanomalehdessä, The Heraldissa oli kannustava ja koskettava artikkeli, joka kertoi hänen kokemuksistaan yksityiskohtaisemmin. |
|
| Ukraina: Toinen “Falun Dafa maailmalla” valokuvanäyttely pidettiin Bilhorodi-Dnistrovskyssä [12.03.2004] |
Paikallisen TV-aseman ja sanomalehden toimittajat osallistuivat näyttelyyn. Puhuttuaan Dafa-harjoittajien kanssa toimittajat saivat selville, että Falun Gong on hyvä kultivointiharjoitus, joka on hyödyllinen sekä yhteiskunnalle että ihmisille. Heidän mielestä tällaisia näyttelyitä pitäisi järjestää useammin.
|
|
| Ranska: Faktojen selventämistä turisteille, poliiseille ja medialle Sacre Coeur’in edessä Pariisissa [04.03.2004] |
24. tammikuuta 2004 kevätjuhlan aikaan, Ranskan Falun Dafa –yhdistys sai luvan rauhanomaiselle kulkueelle yhden Pariisin suurimman turistikohteen, Sacre Coeur’in eteen. Venezuelalainen televisiokanava TV Channel 11 haastatteli harjoittajia ja kanavan toimittaja toivoi auttavansa harjoittajia paljastamaan tätä epäoikeudenmukaista vainoa.
|
|
| Slovakia: Falun Gong -kirja esitellään slovakialaiselle yleisölle [08.03.2004] |
Keskiviikkona 25. helmikuuta 2004, Pistek-kirjakaupassa Bratislavassa paikallinen harjoittaja esitteli Slovakialaisille Falun Gong -kirjan. Kaksi toimittajaa Slovakian radiosta sekä kuvaaja maanlaajuiselta televisioasemalta oli läsnä kirjan lanseeraamisessa markkinoille.
|
|
|
|
| |