|
| Euroopasta |
|
|
|
| tammikuuta 2004 |
|
|
| Saksa: Saksalaiset ihmiset ovat iloisia kuullessaan että Xiong Wei on vapautettu [22.01.2004] |
Entinen Berliinin yliopiston opiskelija nti Xiong Wei, joka oli laittomasti vangittuna melkein kaksi vuotta, sen vuoksi että hän levitti Falun Gongin lehtisiä Pekingissä, vapautettiin äskettäin tammikuun 4. 2004. Eräs saksalainen harjoittaja kuvaili ihmisten reaktioita, sen jälkeen kun hän oli kertonut heille että Xiong Wei oli vapautettu: ”Kuultuani uutiset Xiong Wein vapauttamisesta, menin useisiin kauppoihin joihin olin laittanut ”Vapauta Xiong Wei” postikortteja ja kerroin heille hyvät uutiset. Ilmaisin arvostukseni heille antamalla työntekijöille Dafa-postikortteja joissa oli kuvia liljoista. |
|
| Kreikka: Falun Gongin harjoittajat selventävät totuutta Kiinassa tapahtuvasta vainosta Ruotsin lähetystössä Ateenassa joulun ja uuden vuoden välipäivinä 2003 [22.01.2004] |
Vettä satoi kaatamalla kun kaksi Falun Gongin harjoittajaa, toinen Ruotsista ja toinen Suomesta, menivät tapaamaan Kreikan suurlähetystön virkamiestä Magnus Lundbergiä joulun pyhien jälkeen 2003. Harjoittajat antoivat tietoa julmasta vainosta Falun Gongin harjoittajia kohtaan, sillä viranomaiset voivat auttaa saamaan vainoa loppumaan.
|
|
| Englanti: Paikalliset kiinalaiset saavat tietää totuuden Dafasta Hoven kaupungissa [22.01.2004] |
Paikallinen kiinalainen yhdistys oli isäntänä opetus- ja kulttuuritapahtumalle Hoven kaupungintalossa. Monet kiinalaisessa yhteisössä ovat nyt tietoisempia Falun Gongin rauhallisesta ja myötätuntoisesta luonteesta ja he hyväksyvät sen osana Englantia. Yksi kulttuuritapahtuman henkilökunnan jäsen kertoi, että hän oli harjoittanut Falun Gongia Kiinassa ennen tuloaan Englantiin, ja hänellä oli kiinalainen versio Zhuan Falunista. |
|
| Tsekin Tasavalta: Uuden Vuoden viettoa ja totuuden selventämistä [17.01.2004] |
Joulukuun 31. 2003, harjoittajat Tsekistä ja Slovakiasta pitivät kynttilävigilian Kiinan suurlähetystön edessä Prahassa. Aktiviteetti jatkui kunnes kellot soivat Uudelle Vuodelle. Ennen Uuden Vuoden päivää harjoittajat lähettivät terveiset TV-asemalle.
|
|
| Saksa: Tsinghuan yliopiston entiselle oppilaalle Wang Weiyu’lle "Olemme aina kanssasi" [19.01.2004] |
Saksaan saapuu kylmä ilta. Se on niin rauhallinen ja tyyni. Ajatukseni eivät kuitenkaan löydä mitään tapaa ollakseen rauhallisia. Huomen aamuna, Falun Gongin harjoittaja hra. Wang Weiyu, joka on Tsinghuan yliopiston entinen oppilas ja mieheni hyvä ystävä, tulee läpikäymään oikeudenkäynnin Pekingissä kahden muun Tsinghuan yliopiston entisen oppilaan kanssa, hra. Yu Chaon ja hänen vaimonsa rva Chu Tongin kanssa, heidän uskonsa vuoksi totuuteen, laupeuteen ja kärsivällisyyteen. |
|
| Irlanti: Dafa harjoittajat kunnioittavat Liu Chengjunin kuoleman muistoa Kiinan suurlähetystön edessä. [19.01.2004] |
Joulukuun 30. 2003, Irlantilaiset Falun Gongin harjoittajat pitivät lehdistötilaisuuden Kiinan suurlähetystön edessä Dublinissa, Changchunin kaupungista olevan Falun Gongin harjoittajan Liu Chenjun kuoleman muistoksi.
|
|
| Ranska: Valokuvaraportti - Falun Gongin harjoittajat vaativat rangaistusta Jiang Zeminille ja muille vastuullisille henkilöille Liu Chengjunin kuolemasta [15.01.2004] |
Maaliskuun 5. 2002, kahdeksalla eri TV-kanavalla Changchunissa näytettiin ohjelmaa joka paljastaa totuuden itsemurhapolttotapauksen taustoista ja näytti Falun Dafan leviämisen maailmalla. Lähetykset kestivät lähes 40 minuuttia.
|
|
| UK: Falun Dafa - yhdistys pitää lehdistötilaisuuden surrakseen Liu Chengjunin kuolemaa ja auttaakseen lopettamaan vainon [15.01.2004] |
Kolmen aikaan iltapäivällä 30. joulukuuta 2003, Englannin Falun Gongin harjoittajat pitivät lehdistötilaisuuden Kiinan suurlähetystön edessä Lontoossa surrakseen Liu Chengjunin kuolemaa. Liu on Falun Gongin harjoittaja Changchunin kaupungista.
|
|
| Unkari: Harjoittajat surevat Liu Chengjunia Kiinan konsulaatin edessä ja osoittavat mieltään Falun Gongin vainoa vastaan [15.01.2004] |
Unkarin Falun Gongin harjoittajat olivat järkyttyneitä kun he saivat tietää että Changchunin Falun Gongin harjoittaja Liu Chenjun oli vainottu kuoliaaksi joulukuun 26.2003. Tammikuun 3. 2004, he surivat Liu Chenjunia Kiinan konsulaatin edessä ja vaativat että vaino lopetetaan heti.
|
|
| Kreikka: Falun Dafan esitteleminen ja tosiasioiden selventäminen Suomen suurlähetystössä Ateenassa. [15.01.2004] |
Joulun pyhien aikana Falun Gongin harjoittajia Suomesta ja Ruotsista kävivät Ateenassa, Kreikassa. He tekivät tunnetuksi Falun Gongia kreikkalaisille ihmisille ja antoivat tietoa suunnattomasta ihmisoikeuksien rikkomuksista.
|
|
| UK: Falun Gong- esitys Lontoon kuuluisassa Lord Mayorin kulkueessa. [11.01.2004] |
Dafa-harjoittajat kutsuttiin osallistumaan maailmankuuluun Lord Mayorin kulkueeseen Lontoossa, Englannin kulttuurin ja elämän keskustassa. Lontoon Evening Standard sanomalehdessä raportoitiin että uuden vuoden paraati houkuttelisi 400 000 kannattajaa ja että paraati televisioitaisiin 200 miljoonalle ympäri maailman. Tämä oli tärkeä ja laajamittainen mahdollisuus ihmisille Britanniassa ja muualla maailmaa saada enemmän tietoa Dafasta.
|
|
| Saksa: Ka-uutisia (Saksan media): Saksan liittovaltion syyttäjän toimistoon on jätetty Kansanmurhakanne Jiang Zeminiä vastaan [09.01.2004] |
24-vuotias Huber mainitsi, ”haluamme auttaa Kiinassa asuvia 70 miljoonaa Falun Gongin harjoittajaa joilla ei ole mitään oikeuksia.” Sen vuoksi hän ja 30 muuta Saksassa olevaa harjoittajaa ovat päättäneet jättää kanteen. Wolfgang Kaleck, lakimies Berliinistä, haluaa edustaa heitä. Parhain mahdollinen toivottu tulos on se, että liittovaltion syyttäjän toimisto vakavasti tutkii ihmisoikeuksien rikkomuksia Kiinassa. |
|
| Radio Free Asia: Xiong Wei’n pelastustoimintoja pidetään Euroopassa [11.01.2004] |
"Radio Free Asia" raportoi äskettäin, että harjoittaja nti Xiong Wei vietti jo toisen syntymäpäivänsä vankilassa. Berliinin yliopiston opiskelija tuomittiin laittomasti kahdeksi vuodeksi vankilaan, koska hän jakoi Falun Gongin esitelehtisiä Pekingissä. Tänä aikana Xiong Wein ystävät Saksassa ja muissa Euroopan maissa ovat järjestäneet erilaisia aktiviteettejä vaatien hänen vapauttamistaan. |
|
| Kaikki Saksan Dafa-harjoittajat toivovat Mestari Li'lle hyvää uutta vuotta [09.01.2004] |
Uuden vuoden aikana kaikki Saksan Dafa-harjoittajat kokoontuivat yhteen opiskelemaan Fa'ta, jakamaan kokemuksiaan ja edistymään yhtenä kehona. Kaikki Saksan Dafa-harjoittajat toivovat myötätuntoiselle ja suurelle Mestarillemme onnellista uutta vuotta!
|
|
| Kaikki Iso-Britannian Dafa-opetuslapset toivovat kunnioittavasti myötätuntoiselle Mestarillemme Onnellista uutta vuotta [09.01.2004] |
Tänä vuonna pidämme vahvasti Mestarin sanat mielessämme, voimistamme yhteistyötämme ja koordinointia, edistymme kokonaisuutena, teemme ne kolme asiaa hyvin ja kuljemme jokaisen askeleen hyvin Fa-oikaisun aikana, täytämme suuret lupauksemme ja sanomme tervetulleeksi hetken, jolloin Fa oikaisee ihmismaailman.
|
|
| Kaikki Sveitsin Dafa-opetuslapset toivovat kunnioitetulle Mestarillemme hyvää uutta vuotta [09.01.2004] |
|
|
| Espanjan Dafa-opetuslapset toivovat kunnioittavasti Mestari Li'lle hyvää uutta vuotta [09.01.2004] |
|
|
| Ranskan harjoittajat toivovat Mestari Li'lle onnellista uutta vuotta [09.01.2004] |
|
|
| Ruotsin Dafa-harjoittajat lähettävät vilpittömästi Uuden vuoden tervehdyksensä suurelle ja myötätuntoiselle Mestarillemme [09.01.2004] |
 |
|
| Dafa-harjoittajat Latviasta toivottavat kunnioitettavalle ja suurelle Mestarillemme Hyvää uutta vuotta [09.01.2004] |
 |
|
| Euroopan Falun Gongin Ystävät järjestävät Ruotsissa kansainvälisen workshopin joka käsittelee ”Nykyajan kansanmurhaa” [08.01.2004] |
Lukuisat ihmistuhot ovat väistämättömästi aiheuttaneet muutoksia maailmassa. Tämä on jättänyt ihmiskuntaan ikuiset arvet. Siitä huolimatta se on myös tarjonnut työkalun maailmalle estämään kansanmurha tulevaisuudessa, menetelmillä kuten YK:n joukkotuhon sopimus. Vaikka monet ihmiset ovat omistautuneet estämään kansanmurhaa maailmanlaajuisesti, seuraaviin kysymyksiin pitää silti saada vastaukset: jos epäinhimilliset rikokset ilmenevät, voimmeko tunnistaa ne? Kuinka ne ilmenevät? Kuinka voimme käsitellä niitä? |
|
| Joitakin ajatuksia joulupäivänä koskien noita jotka ovat pidätettyinä Kiinan uudelleenkoulutustyöleirillä [08.01.2004] |
Joulun loma- ja markkinahumussa ajatukseni olivat noissa, jotka ovat vangittuina Kiinan uudelleenkoulutustyöleireillä. Niissä on pidätettynä vähintään 100 000 Falun Gongin harjoittajaa. Samalla kun minä ja vaimoni puikkelehdimme jouluostoksia tekevien seassa, mietin kuinka monta noista kauppojen tuotteista on osittain tehty Falun Gongin harjoittajien, demokraattiaktivistien, luvattomien kristittyjen ja muiden toimesta. |
|
| Kiinan arvovaltainen tutkimuskeskus pitää akateemisen seminaarin Falun Gongin tilanteesta [01.01.2004] |
Erittäin tunnettu Lontoon yliopiston Itämaan ja Afrikan tutkimuksen koulu. (SOAS) (The school of Oriental and Africa Studies of the University of London) joka on perehtynyt Kiinan asioiden tutkimuksiin, järjesti akateemisen seminaarin Falun Gongin nykyisestä tilanteesta Kiinassa. |
|
| Ruotsin YK-liiton jäsenet ilmaisevat huolensa Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeuksista [30.12.2003] |
10. joulukuuta 2003, Göteborgissa kokoontui Ruotsin YK-liitto vuosittaista yleiskokousta varten. Falun Gongin harjoittajaa toivat esiin Falun Gongin harjoittajiin kohdistetut ihmisoikeusrikkomukset. Liiton jäsenet ilmaisivat syvän huolen Kiinan tilanteesta.
|
|
| Saksa: Rauhanomainen vetoomus Kiinan konsulaatin edessä Xiong Wei'n syntymäpäivänä [30.12.2003] |
8. joulukuuta on nti Xiong Wein syntymäpäivä. Hän oli Berliinin teollisen yliopiston opiskelija, joka pidätettiin jakamasta esitelehtisiä Falun Gongista ja vainosta Pekingin kadulla. Hän on ollut laittomasti pidätettynä kiinalaisella työleirillä jo melkein kaksi vuotta.
|
|
| Irlanti: Keräämässä nimikirjoituksia Dublinissa pelastamaan Liu Feng ja Yang Fang [27.12.2003] |
17. joulukuuta harjoittajat menivät Dun Laoghaireen, jossa Liu Feng ja Yang Fang kävivät koulua, demonstroimaan Falun Gongin harjoituksia ja keräämään nimikirjoituksia heidän vapauttamisensa puolesta. Monet ihmiset ottivat osaa vetoomukseen ja ottivat esitelehtisen.
|
|
|
| joulukuuta 2003 |
|
|
| Ruotsi: Vetoomus ihmisille kiinnittämään enemmän huomiota Kiinan ihmisoikeuksiin Pyhän Lucian päivänä [26.12.2003] |
Malmö on Kiinan Tangshanin kaupungin ystävyyskaupunki. Huomioiden Pyhän Lucian päivän tarkoituksen Falun Gongin harjoittajat Malmössä toivat ihmisten tietoisuuteen Kiinan vainon. He selittivät ihmisille Falun Gongin harjoittajien kärsimästä ankarasta vainosta Kiinassa. Harjoittajat toivat esiin vainon yksityiskohtia, jotka tapahtuivat Tangshanissa, mukaan lukien Falun Gongin harjoittajien kuolin- ja kidutustapaukset. |
|
| Ranska: Harjoittajat pitävät julkisen oikeudenkäynnin diktaattori Jiangille [21.12.2003] |

|
|
| Itävalta: Oikeamielisiä ajatuksia ja tosiasioiden selventämistä kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä [21.12.2003] |
Dafa-harjoittajat Wienistä kokoontuivat Stephansplatzille tuomaan julki Jiang Zeminin hallinnon levittämät panettelevat valheet, joilla se on yrittänyt pettää lukemattomia ihmisiä sekä selventämään ihmisille tosiasiat julmasta Falun Dafa -harjoittajien vainosta Kiinassa.
|
|
| Ukraina: Valtakunnallinen TV-asema lähettää filmin Zhang Cuiyingistä [22.12.2003] |
Filmi esitteli nti Zhang Cuiyingin uraa taiteilijana sekä hänen saamiaan fyysisiä ja henkisiä hyötyjä Falun Gongin harjoittamisesta. Filmissä kerrottiin myös hänen järkyttävä tarinansa vangittuna olemisesta Falun Gongin harjoittamisen vuoksi, koska hän sanoi ääneen Kiinassa: ”Falun Dafa on hyvä.”
|
|
| Valokuvaraportti: Euroopan Falun Gongin harjoittajat toimittavat oikeusjutun Jiang Zeminiä vastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen [21.12.2003] |
 |
|
| Viro: Tervetuliaiskirje Viron tasavallan Presidentin toimistosta (Kuva) [19.12.2003] |
"On hyvä kuulla, että tässä materialistisessa tämän päivän maailmassa, missä jokainen on kiireinen, on liike joka opettaa myötätuntoa, kärsivällisyyttä ja harmoniaa, ja että tämä liike on saanut näin paljon suosiota. Tällainen aloite on todellakin tervetullut" |
|
| Italia: Falun Dafan esittelyä lääketieteen seminaarissa Turinissa [21.12.2003] |
Seminaarin aikana Falun Gongin harjoittajat selittivät kiinalaisen lääketieteen perusperiaatteet, mainiten samalla meditoinnin ja terveeksi tulemisen välisen suhteen. Kaksi tuntia meni hyvin nopeasti, ja lopussa osallistujat eivät halunneet lähteä.
|
|
| Kirje ruotsalaiselta kansanedustajalta Lars Leijonborgille ja hänen vastauksensa [18.12.2003] |
Falun Gong ei ole poliittinen, se on avoin kaikille ja maksuton. Emme ole mitään ryhmää vastaan yhteiskunnassa. Falun Gong on eräs qigongin muoto, eikä ole mikään uskonto tai lahko. Perustaja Li Hongzhi on saanut monia kansainvälisiä virallisia tunnustuksia sekä on ehdotettu Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi kahtena peräkkäisenä vuotena. |
|
| Ruotsi: Onnentoivotuksia harjoittajien näyttelylle Euroopan parlamentin jäseneltä Lennart Sacrédeukselta. [15.12.2003] |
Euroopan parlamentin jäsenen avauspuhe Falun Gongin näyttelylle Moran kulttuuritalolla, jossa hän mainitsee että Totuus, Laupeus ja Kärsivällisyys "ovat ihanteita, joita me kaikki voimme tavoitella ja joita kohti meidän tulisi ponnistella yksilöinä, kansalaisina ja ihmisinä." |
|
| Tsekinmaa: Julkinen oikeudenkäynti Jiang Zeminille Kiinan suurlähetystön edessä Prahassa [11.12.2003] |
Falun Gongin harjoittajat Tsekinmaasta ja Slovakiasta tapasivat Kiinan suurlähetystön edessä Prahassa paljastaakseen Falun Gongin vastaisen vainon alullepanijan Jiang Zeminin rikokset. Harjoittajat esittivät Jiangin julkisen oikeudenkäynnin suurlähetystön edessä.
|
|
| Lyhyt yhteenveto oikeustoimista jotka ovat tuomassa Kiinan entistä presidenttiä Jiang Zeminiä ja hänen rikostovereitaan oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan. [11.12.2003] |
Viimeisten 11 kuukauden aikana Falun Gongin harjoittajat ovat käyttäneet oikeudellisia toimia ja ovat menestyksekkäästi nostaneet oikeusjuttuja yhdeksässä Euroopan maassa päärikollista Jiang Zeminiä ja hänen rikoskumppaneitansa vastaan heidän joukkotuhonnan ja kidutuksen rikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Neljän vuoden ajan Falun Gongin harjoittajat ovat seuranneet täsmällisesti Totuudenmukaisuuden, Laupeuden ja Kärsivällisyyden periaatteita vastustaessaan rauhanomaisesti vainoa. |
|
| Ukraina: TV-asema lähettää ohjelman joka selventää tosiasioita Falun Gongista [11.12.2003] |
Vuonna 2001 eräs Falun Dafan näyttely peruutettiin Ukrainassa, johtuen Kiinan suurlähetystön kulissien takaisesta sekaantumisesta ja painostuksesta. Nyt, sen jälkeen kun harjoittajat olivat selventäneet tosiasiat Falun Gongista ja vainosta TV-aseman henkilökunnalle, asema lähetti ilmaiseksi filmin Falun Gongista. Nämä ohjelmatlähetettiin koko Ukrainan alueella. |
|
| Ruotsalainen harjoittaja pyytää apua Irlannin hallitukselta pelastamaan kaksi Dublinin opiskelijaa jotka ovat pidätettynä Kiinassa [11.12.2003] |
"Olen saanut tietää, että Liu Feng on vaarassa; hän on ollut vangittuna 10 kuukautta eikä ketään päästetä tapaamaan häntä. Toivon, että Irlannin suurlähetystö Kiinassa voi lähettää virkamiehen tarkistamaan hänen turvallisuuttaan.
|
|
| Irlanti: Irlantilaiset harjoittajat selventävät tosiasioita konsertin aikana (kuvia) [04.12.2003] |
Falun Gongin ystävät Irlannissa selventävät tosiasioita David Bowien konsertin aikana ja keräävät nimikirjoituksia kahden Irlannissa asuvan harjoittajan Liu Fengin ja Yang Fangin vapauttamiseksi jotka vangittiin kun he menivät vetoamaan Kiinaan Falun Gongin puolesta. |
|
| Lehdistötiedote: Jiang Zemin haastettu oikeuteen joukkotuhonnasta Saksassa (Saksan Falun Gongin tiedotuskeskus) [08.12.2003] |
86-sivuinen kanne luetteloi kuudentoista kiinalaisen viranomaisen nimet, jotka ovat suoraan tai epäsuoraan olleet osallisia julmaan kidutukseen ja Falun Gongin harjoittajien vakavien ruumiinvammojen aiheuttamiseen pidätyskeskuksissa ja pakkotyöleireillä. |
|
| IFGIC lehdistötiedote (Irlannin Falun Gong informaatiokeskus): Dublinin opiskelijat kokoontuvat pelastamaan Kiinan mielipidevangin [03.12.2003] |
Virkamies Kiinan suurlähetystöstä väitti, että Dun Laoghairen opiskelija Feng Liu on saamassa lääkinnällistä hoitoa Dalianin työleirin ulkopuolella, joka tarkoittaa että Fengin täytyy olla hyvin vaarallisessa tilanteessa.
|
|
| Kreikka: Tuki Falun Gongille Ateenan puistossa [04.12.2003] |
Menneinä viikkoina Falun Gongin harjoittajat ovat vierailleet Kiinan suurlähetystöllä. Harjoittajat ovat vedonneet suurlähetystöön, jotta kansanmurha Kiinassa saadaan loppumaan. Suurlähetystön konsulin osastolla vierailevat ihmiset ovat tukeneet vetoomusta.
|
|
| Maailmanlaajuinen koalitio tuomaan Jiang Zemin oikeuteen jättää todistusaineistoa käsiteltäväksi Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen. [05.12.2003] |
26. marraskuuta 2003 iltapäivällä Maailmanlaajuinen koalitio tuomaan Jiang Zemin oikeuteen piti kokoontumisen Haagin kansainvälisen tuomioistuimen ulkopuolella. Koalitio jätti käsiteltäväksi materiaalia oikeusjutuista Jiangia vastaan eri maista kansainvälisen tuomioistuimen ensimmäiselle tuomarille ja pyysi oikeudenkäyntiä Kiinan diktaattorille.
|
|
| Yhdistynyt Kuningaskunta: Kuuluisa rumpali ottaa osaa mielenilmaisuun vastapäätä Kiinan konsulaattia [01.12.2003] |
David Bowien rumpali Sterling Campbell on Falun Gongin harjoittaja. Milloin vain Sterling on ollut vierailulla eri maissa Bowien kiertueella, hän on aina yrittänyt osallistua rauhanomaisiin vetoomuksiin Kiinan suurlähetystöjen edessä Falun Gongin harjoittajien vainon lopettamisen puolesta
|
|
| Suomen Dafa-harjoittajat osallistuivat Berliinin tapahtumiin ja vierailivat Suomen suurlähetystöllä selventämässä tosiasioita Falun Gongin vainosta [02.12.2003] |
Berliinin Fa-konferenssin aikana harjoittajat vierailivat myös Suomen Berliinin suurlähetystössä kertomassa Falun Gongin vainosta ja oikeusprosesseista, joita on käynnistetty useissa maissa Kiinan entistä presidenttiä Jiang Zeminiä ja muita vainosta vastuussa olevia Kiinan virkamiehiä vastaan
|
|
|
| marraskuuta 2003 |
|
|
| Saksa: Suuri rauhankulkue Berliinin halki [27.11.2003] |
Kulkueen etuosassa naiset olivat pukeutuneena valkoiseen ja kantoivat kukkaseppelein koristeltuja kuvia Kiinan harjoittajista menehtyneenä Jiangin kansanmurhassa. Valkoinen väri on perinteinen kaipuun väri Kiinassa ja se heijastaa mm. syvää kunnioitusta.
|
|
| Saksa: Valokuvaraportti Euroopan Fa-konferenssista [24.11.2003] |
 |
|
| Saksa: Ihmiset Frankfurtissa tukevat oikeusjuttua Jiangia vastaan [20.11.2003] |
Harjoittajat Frankfurtissa järjestivät valokuvanäyttelyn antaakseen enemmän ihmisiä tietää tosiasioita vainosta ja paljastaakseen Jiang Zeminin rikokset ihmisyyttä vastaan. Monet ohikulkijat allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamisen puolesta.
|
|
| Oikeusjuttu nostettu Espanjassa Jiang Zeminiä ja Luo Gania vastaan [06.11.2003] |
Oikeusjutulla on 15 kantajaa ja Falun Gongin harjoittajat Yhdysvalloista, Australiasta, Belgiasta ja Espanjasta nostivat sen madridilaisen asianajaja Carlos Iglesiasin avulla.
|
|
|
|
| |