Vainotapauksia

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Masanjian pakkotyöleirillä käytettävät kidutusmenetelmät (Osa 1)

    Raporttien mukaan Masanjian pakkotyöleirillä on aiheutettu viisi kuolemantapausta viimeisten seitsemän vuoden aikana vainossa Falun Gongin harjoittajia vastaan. Seitsemän harjoittajaa on saanut psyykkisen romahduksen ja useille harjoittajille on aiheutettu pysyviä vammoja ja invaliditeettia.
  • Neljä harjoittajaa on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin, olinpaikasta ei olla varmoja

    Elokuun 3. päivänä 2005 Panjinin valtiollinen turvallisuuspoliisi kaappasi yhdeksän harjoittajaa joita olivat muun muassa Hou Yunfei, Hu Zhehui, Xin Minduo ja Bao Juncen. Samaan aikaan kun heitä pidettiin vangittuna Panjinin pidätyskeskuksessa, heitä vainottiin vakavasti ja heidän tilansa oli kriittinen eivätkä he kyenneet huolehtimaan itsestään. Syyskuun 12. päivä 2005 Xinglongin aluetuomioistuin käynnisti oikeudenkäynnin ja tuomitsi heidät 14, 15, 13 ja 12 vuoden vankeustuomioihin.
  • Falun Dafa -harjoittaja rva Zhang Yingdong lähtee kodistaan välttääkseen vainoa, Heishanin poliisi vangitsee hänen miehensä

    Tällä hetkellä Zhang Yingdoning puolisoa Li Zhigania pidetään vankina pidätysasemalla. Puolueen virkailijat ovat tehneet järjestelyjä hänen lähettämisestään pakkotyöleirille ”yhteiskunnallisen turvallisuuden hajottamisen” nimissä. Li Zhigang kärsii vaikeasta kroonisesta tuberkuloosista. Hänen vanhempansa ovat lähes 80-vuotiaita. Hänen isällään oli hiljakkoin aivohalvaus. Li Zhigang ja hänen vaimonsa huolehtivat iäkkäästä pariskunnasta ennen vainoa. Li Zhigangin vanhemmat ovat nyt hädissään koska heidän poikansa on vangittuna ja miniä kadoksissa.
  • Wu Dianhui kuoli tuberkuloosiin vainon aikana vallinneiden huonojen olosuhteiden seurauksena

    Toukokuussa 2001 paikallinen poliisi vangitsi Wun salassa. Perhe sai tiedon pakkotyöleiriltä kymmenen päivää myöhemmin, että Wu oli saanut kahden vuoden vankilatuomion. Wuta kidutettiin Jiangsun maakunnan Dafenfangqiangin pakkotyöleirillä sähköpampuilla, hänen ei annettu nukkua viikon aikana, häntä hakattiin ja pakkosyötettiin ja hänet laitettiin pieneen selliin.
  • Harjoittaja Xiao Guozhin kasvot vääristyivät tunnistamattomiksi Tielingin työleirillä tapahtuneen pahoinpitelyn jälkeen

    Vartijat vainosivat harjoittajia sen vuoksi, että he eivät pitäneet vankilan vaatteita. Vartijat kiduttivat harjoittajia pahoinpitelemällä heitä ja antamalla sähkösokkeja sähköpampuilla. Su Li määräsi vartijat käyttämään kahdeksaa tavallista ja yhtä korkeajännitesähköpamppua. Kidutusta kesti yli kaksi tuntia.
  • Tang Guoping melkein sokeutui pahoinpitelyn seurauksena Xinhuan pakkotyöleirillä Sichuanin maakunnassa

    Joulukuun 15. päivänä 2005 virkamiehet Xinhuan työleirillä Mianyangissa kirjoittivat Guanganin 610-virastolle, että Tang Guopingille oli kehittynyt outo silmäsairaus ja että hän oli melkein sokea. He pyysivät paikallista 610-virastoa lähettämään virallisen kirjeen heille ja hyväksymisen jälkeen he vapauttaisivat Tang Guopingin. Häntä ei olla vielä päästetty työleiriltä pois.
  • Sichuanin maakunnassa asuva 70-vuotias kuolee vainon ja pakkolääkityksen seurauksena

    Wang Zengren oli 70-vuotias ja asui Sichuanin maakunnassa. Hänet vangittiin ja häntä vainottiin jatkuvasti 610-toimiston taholta sen vuoksi, että hän halusi jatkaa Falun Dafan harjoittamista. Hänet tuomittiin laittomasti pakkotyöleirille. Häntä kidutettiin ja huumattiin huumeilla Deyangin vankilassa ja koska hän oli heikossa kunnossa, hänet vapautettiin lääkinnällisiä takuita vastaan. Wang Zengren kuoli 29. päivänä tammikuuta 2006.
  • 610-virasto yllyttää koululapsia vihaamaan Falun Gongia

    Fengrunin alueen 610-virasto Tangshanin kaupungissa, Hebein maakunnassa, meni Chen Huiliangin johdolla ”Shiyanin ensimmäiseen peruskouluun” panettelemaan Falun Gongia helmikuun 22. päivänä 2006. He käyttivät koulua kokeilutarkoituksella soveltaakseen petoksella ja uhkailulla likaisia menetelmiään Falun Gongin panettelemiseen. Jos se onnistuisi he suunnittelivat myöhemmin sen lisäämistä koko alueelle.
  • Pidätyskeskus kieltäytyy vapauttamasta 70-vuotiasta Falun Dafa –harjoittaja Hao Fukuinia - hänen henkensä on vaarassa

    Toukokuun 20. päivä 2005 saapui 20 hengen ryhmä paikalliselta poliisiasemalta ja 610-virastosta ja mursivat asunnon oven. Heillä oli videokamerat, pistooleja ja sähköpamppuja ja he tutkivat asunnon. Hao Fukui vietiin pidätyskeskukseen ja häntä on pidetty vangittuna yhdeksän kuukautta ilman omaisten vierailulupaa.
  • Falun Gong –harjoittajia vainotaan Tianshuissa, Gansun maakunnassa

    Syyskuussa vuonna 2001 Beidaon alueen poliisiyksikön kommunistiagentti Feng Jitang houkutteli Chenin poliisiasemalle. Poliisit pidättivät Chenin ja työnsivät hänet poliisiautoon. He veivät hänet suoraan Gansun maakunnassa sijaitsevalle Lanzhoun naisten pakkotyöleirille. Chen kuoli leirillä muutamaa päivää myöhemmin julmasta fyysisestä kidutuksesta saamiinsa vammoihin.
  • Pakkosyöttämällä kidutettavat Falun Gongin harjoittajat ovat Daqingin vankilassa suuressa vaarassa

    Laittomasti Daqingin vankilassa pidätettynä olevat Falun Gongin harjoittajat ovat olleet syömälakossa tammikuun 26. päivästä 2006 lähtien protestina kidutuksesta jonka kohteeksi he ovat joutuneet. Poliisit pakkosyöttävät heitä vuorotellen ja tekevät kaikkensa pitääkseen sen ympäristöltä salassa. Harjoittajien tämänhetkinen tilanne ei ole tiedossa.
  • Yu Shujin kuoli vainon seurauksena

    Kesäkuun 27. päivänä Yu kieltäytyi ilmoittamasta nimeään. Kaksi päivää myöhemmin hänet vietiin Jilinin poliisiasemalle kuulusteltavaksi syrjäiseen huoneeseen, jossa hänen kätensä sidottiin selän taakse ja hänet nostettiin riippumaan. Poliisit hakkasivat häntä päähän harjanvarrella ja jääpaloja sisältävällä pullolla. Veri valui pitkin Yun kasvoja ja hän haukkoi henkeä. Yu kamppaili elämästään, mutta ei koskaan toipunut saamistaan vammoista.
  • Julma Falun Gong -harjoittajien vaino Changlinzin pakkotyöleirillä Harbinissa

    Pakkotyöleirin viidennen divisioonan päällikkö Zhao Shuang käyttää äärimmäisen julmia menetelmiä Falun Gong harjoittajien vainoamiseen. Menetelmien joukossa ovat mm. korkeajännitteisillä sähköpampuilla annetut sähkösokit, rautatuoliin sitominen, käsiraudoilla sänkyyn kiinnittäminen, hakkaaminen ja pahoinpitely. Sen lisäksi hänellä on tapana töniä, nipistellä ja ahdistella hajoittajia käymällä käsiksi heidän intiimeihin paikkoihin sekä peittää harjoittajan pää muovipussilla.
  • Falun Dafa -harjoittaja Wang Xinbo kuoli vainon seurauksena

    Vuonna 2003 hänet pidätettiin kun hän oli tekemässä vainosta kertovaa materiaalia. Hänet tuomittiin 13 vuodeksi vankeuteen ja hän joutui häikäilemättömän kidutuksen kohteeksi Shandongin maakunnan vankilassa. Lokakuussa 2005 häntä estettiin nukkumasta neljään vuorokauteen jotta hän ”muuntuisi”. Wang Xinbo kuoli helmikuun 10. päivä 2006.
  • Harjoittaja Li Xiuminilla todettiin kasvain, terveydellisistä syistä vaadimme hänen välitöntä vapauttamistaan

    Falun Dafa -harjoittaja Li Xiumin on ollut laittomasti vangittuna yli 18 kuukautta Shijiazhuangin työleirillä toisessa ryhmässä, divisioona neljässä. Hänellä todettiin hiljattain rinnassa oleva solumäärän lisääntymisestä johtuva liikakasvu ja kohtukasvain, tila joka kaikella todennäköisyydellä johtuu julmasta kohtelusta, jonka kohteeksi hän on joutunut vainon aikana.