Vainotapauksia

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Kuuluisan siviilioikeusasianajajan toimisto suljetaan kommunistipuolueen toimesta

    Gao Zhisheng nimettiin yhdeksi Kiinan parhaaksi asianajajaksi vuonna 2001. Hänellä on Pekingin toimistossaan kymmenen työntekijää. Hänen yrityksensä oli hyvin menestyvä kunnes hän teki sen mitä ei osattu ajatella: hän kirjoitti avoimen kirjeen Kiinan johtajille ja pyysi heitä kunnioittamaan maan lakeja ja lopettamaan Falun Gongin harjoittajien vainoaminen. Marraskuun neljäntenä, kun hän oli kieltäytynyt peruuttamasta kirjettään, Kiinan kommunistipuolue sulki hänen praktiikkansa.
  • Hubein maakunnan Shayang Fanjiatain vankilassa vainotaan brutaalisti Falun Gongin harjoittajia

    Vartijat komensivat neljä henkilöä viemään Chengin tiilitehtaalle pakkotyöhön. Kun Cheng kieltäytyi, silloin poliisit sekä vangit brutaalisti hakkasivat hänet. Chengin jalat olivat hakkaamisesta täynnä tummia mustelmia ja muualla kehossa oli ruhjeita ja mustelmia. Myöhemmin hänet laitettiin kuuman polttouunin läheisyyteen jossa hän joutui kärsimään korkeasta lämpötilasta.
  • Falun Gongin harjoittajia vainottiin kuoliaaksi Hebein, Heilongjiangin ja Jilinin maakunnissa

    Myöhään illalla tammikuun 25. päivä 2001 poliisit Cheng Hanjiang ja Zhang Sheng pidättivät Gong Xinanin kodistaan ja kiduttivat häntä julmin keinoin poliisiasemalla. Poliisit riisuivat Gongin alastomaksi hyytävällä talvipakkasella ja pakottivat hänet kylmään suihkuun. Sen jälkeen he antoivat hänelle sähköshokkeja. Hän menehtyi 28. kesäkuuta 2003.
  • Ensikäden tietoa syyskuun 23. päivänä sattuneista harjoittajien joukkopidätyksistä Daqingin kaupungissa (osa 1)

    Murtautuessaan harjoittajien asuntoihin 23. syyskuuta 2005 poliisit kuvasivat videokameroilla, murtivat lukkoja, penkoivat aggressiivisesti asuntoja ja pidättivät ihmisiä. Daqingin kaupungin 610-virasto otti operaatiossa käyttöönsä 11-20 poliisien haaraosastoa. Koko prosessissa poliiseja oli lähes 200.
  • Deyangin vankila, keskitysleiri Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen (Osa 2)

    Deyangin vankila, joka sijaitsee Huangxun kaupungissa Deyangissa, Sichuanin maakunnassa, on keskitysleiri Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen. Paikalliset viranomaiset ovat perustaneet 610-viraston erityisesti suorittamaan Falun Gongin harjoittajien vainoamista tällä alueella. Vaino Deyangin vankilassa on ollut jatkuvaa useiden vuosein ajan. Useita Dafa-harjoittajia kidutettiin kuoliaaksi.
  • Kolme Falun Gongin harjoittajaa kateissa Manner-Kiinassa

    Vuonna 2002 hän sanoi, että paikallinen poliisi saattaa tulla hänen kotiinsa. Hän halusi mennä Pekingiin vetoamaan Falun Dafan puolesta. Siitä lähtien kukaan ei tiedä hänen olinpaikastaan. Chen Guizhenin katoamisesta lähtien hänen aviomiehensä ja lapsensa ovat etsineet häntä.
  • Lisätietoa harjoittaja Cai Guojunista joka vainottiin liikuntakyvyttömäksi Yingchuanin kaupungissa (kuvia)

    Turvallisuusyksikön päällikkö Meng astui hänen niskansa ja hartioiden päälle ja piti häntä maassa. Viisi tai kuusi poliisi katseli kidutusta ympärillä nautiskellen. Kun Cai sanoi: ”Tämä on laitonta ja vastoin ihmisoikeuksia”, poliisi nimeltä Zhang vastasi: ”Kiinassa ei ole ihmisoikeuksia. Luuletko olevasi Amerikassa?” Cai haastoi heidät uudelleen: ”Kuulustelunne ja ja kidutuksenne on laitonta.” Poliisi nimeltä Wang vastasi: “Jos emme kuulustele ja kiduta sinua, puhutko mitään?”
  • Hra Luo Guangin perhe kärsii vastoinkäymisistä vainon vuoksi

    Hra Luo Guang ja hänen vaimonsa Song Xiaohui Hongqilingin esikaupungista vangittiin ja lähetettiin pakkotyöleirille sen vuoksi että he harjoittivat Falun Gongia. He ovat joutuneet elämään köyhyydessä ja heidät on pakotettu kodittomiksi useita kertoja. Heidän tyttärensä on asunut erossa heistä 9 vuoden iästä lähtien ja joku toinen pitää hänestä huolta nyt.
  • Pariskuntaa vainotaan Falun Gongin harjoittamisen vuoksi

    Muutama kuukausi sitten Jiang kertoi työpaikallaan eräälle potilaalle Falun Dafasta ja Kiinan hallituksen suorittamasta vainokampanjasta. Eräs Jiangin työkavereista kuuli keskustelun ja ilmoitti siitä viranomaisille. Pian 610-viraston viranomaiset pidättivät Jiangin ja pitivät häntä vangittuna 37 vuorokautta.
  • Deyangin vankila on keskitysleiri Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen (Osa 1)

    Deyangin vankila, joka sijaitsee Huangxun kaupungissa Deyangissa, Sichuanin maakunnassa, on keskitysleiri Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen. Paikalliset viranomaiset ovat perustaneet 610-viraston erityisesti suorittamaan Falun Gongin harjoittajien vainoamista tällä alueella. Vaino Deyangin vankilassa on ollut jatkuvaa useiden vuosein ajan. Useita Dafa-harjoittajia kidutettiin kuoliaaksi.
  • Lisätietoa Zhu Xianghen kuolemasta

    Huhtikuun 20. 2005 päivänä yksi korruptoituneista poliiseista soitti Zhun pojalle ja kertoi tämän kuolleen, ja että pojan pitäisi tulla tunnistamaan isänsä ruumis. Poika meni poliisiasemalle ja sanoi poliiseille, ”isäni oli terve kun pidätitte hänet. Jos hän oli sairas, miksi ette soittaneet meille? Miksi ette antaneet hänelle hoitoa, ja miksi odotitte kunnes hän kuoli ja sitten vasta soititte meille? Luulen, että hakkasitte isäni kuoliaaksi. Aion haastaa teidät oikeuteen.”
  • Falun Dafa –harjoittajien perheenjäsenet usein vainon kohteena

    Kiinan kommunistipuolueen käynnistettyä Falun Gongin vainon diktaattori Jiang Zeminin toimesta, Gao joutui suurten paineiden ja kauhun eteen. Korruptoituneet viranomaiset pidättivät Gaon perheenjäsenet ja lähettivät miniän pakkotyöleirille, jättäen Gaon lapsenlapsensa yksinhuoltajaksi.
  • Poliisi vangitsee Dafa-harjoittajia Xiadingjian kaupungista, murtautuu heidän koteihinsa ja takavarikoi heidän omaisuuttaan

    Longkoun kaupungin pormestari Shandongin maakunnassa keräsi kokoon poliiseja Longkoun kaupungin julkisesta turvallisuustoimistosta, paikalliselta poliisiasemalta ja 610-virastosta suorittamaan koko kaupunkia käsittävän Falun Gongin harjoittajien pidätysoperaation Xiadingjian esikaupungissa, Longkoun kaupungissa. Viranomaiset murtautuivat sen jälkeen harjoittajien koteihinsa ja takavarikoivat heidän omaisuuttaan.
  • Kiireellinen vetoomus Dafa-harjoittaja Qiao Zhongjingin pelastamiseksi

    Dafa-harjoittaja hra Qiao Zhongjin, Chaoyangin kaupungista, Liaoningin maakunnasta, on kärsinyt kauan aikaa Jinzhoun vankilassa. Hänet on laitettu aivopesuluokkaan ja häntä on kidutettu. Sen lisäksi hänet on pakotettu tekemään pakkotyötä myöhään joka päivä. Lukemattomat kidutukset, jotka Qiao on kestänyt, ovat vähitellen heikentäneet hänen terveytensä.
  • Li Jiwang Jilinin maakunnasta kuoli lokakuussa kidutuksesta saamiinsa vammoihin

    Li Jiwang toimi opettajana Yushun kaupungin toisessa peruskoulussa Jilinin maakunnassa. Hän aloitti Falun Dafan harjoittamisen vuonna 1999 ja joutui pidätetyksi samana vuonna heinäkuun 20. päivän jälkeen kun vainot alkoivat. Hänet tuomittiin vuoden pakkotyöhön Jiutain kaupungin pakkotyöleirille, missä häntä kidutettiin. Hän menehtyi saamiinsa vammoihin lokakuussa 2005.