Vainotapauksia

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Falun Dafan harjoittaja Xu Dongqin Wuhanin kaupungista Hubein maakunnasta kuoli vainon seurauksena

    Kolmen vuoden ajan hän eli kulkien paikasta toiseen, mikä rasitti sekä fyysisesti että henkisesti. Palattuaan kotiin heinäkuussa 2004 hänen työyksikkönsä ei antanut hänen jatkaa. Tämän sijasta he häiritsivät ja tarkkailivat häntä. Lopulta syyskuun 8. päivänä 2004 hän murtui ja menehtyi monen vuoden jatkuvan painostuksen ja vainon seurauksena.
  • Yhteinen raportti: Neljä Falun Gongin harjoittajaa Hubein, Hebein ja Henanin maakunnassa ovat kuolleet vainon seurauksena

    Luo Jiazhi oli 62-vuotias ja asui Wuhanin kaupungissa. Hän oli vangittuna Taojialingin aivopesukeskuksessa missä hän kärsi julmasta kidutuksesta. Helmikuun 9. päivä 2002 hänet vapautettiin. Palattuaan kotiin poliisi piti Luo Jiazhia ankaran tarkkailun alla riistäen hänen henkilökohtaisen vapautensa.
  • Naispuolinen Falun Gongin harjoittaja sai hermoromahduksen kidutuksesta ja hukkui jokeen

    Kun vaino alkoi heinäkuussa vuonna 1999 hän meni Pekingiin kaksi kertaa vetoamaan Falun Gongin puolesta ja hänet lähetettiin pidätyskeskukseen. Vuonna 1999 Wang Shujie tuomittiin vuodeksi pakkotyöleirille ja hän oli vankina Heizuizin pakkotyöleirillä missä häntä kidutettiin raa’asti. Neljä vartijaa antoi hänelle samanaikaisesti sähköiskuja sähköpampuilla. Hän putosi rappuja alas ja pyörtyi. Vartijat työnsivät metallineulan hänen vasemman kätensä keskisormeen eivätkä koskaan ottaneet sitä pois.
  • Falun Gongin miesharjoittaja Li Guoshun Fujianin maakunnasta kuoli vankeudessa

    Kaksi kertaa, kun Li oli ollut syömälakossa, hänen perheensä oli pyytänyt että he saisivat hänet vapaaksi takuita vastaan, mutta poliisi kieltäytyi. Lopulta kun Li oli kuolemaisillaan, poliisi pyysi hänen perhettään maksamaan takuusumman hänen vapauttamisestaan sairauden vuoksi mutta hänen perheensä kieltäytyi. Poliisi antoi raportin että hän teki itsemurhan. Li Guoshun ruumista ei ole vielä poltettu. Hänen perheensä vaatii yksityiskohtaisen sairaskertomuksen ajasta jolloin hän oli syömälakossa pidätyskeskuksessa ja sairaalassa sekä ruumiinavausraportin.
  • Miesharjoittaja Li Guang, TV-toimittaja Shandongin maakunnasta, hakattiin kuoliaaksi

    Li Guang oli viimeisessä ryhmässä osasto 5:ltä ja hänet vietiin arestiin osasto 1:lle missä häntä estettiin nukkumasta. Viiden päivän sisällä Li Guang hakattiin kuoliaaksi Xu Haimingin painokkaan vainon alla. Hän kuoli joulukuun 3. päivä Webein vankilassa. Li Guangin ruumis lähetettiin heti vankilan sairaalan ruumishuoneelle. Seuraavana päivänä vankila tiedotti kuolemasta Li Guangin perheelle. Kun perheen jäsenet kysyivät Li Guangin kuoleman syystä, Liu Yongchang, vankilan varajohtaja, määräsi 20 poliisia vartioimaan aluetta tarkasti eikä päästänyt ketään läheisyyteensä.
  • Viisivuotias tyttö Dalianin kaupungissa haluaa että isä tulee kotiin (kuvia)

    Falun Gongin miesharjoittaja Miao Junjie on Dalianin kaupungista Liaoningin maakunnasta. Hänet tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen Wafangin vankilaan. Vankilan henkilökunta ei ainoastaan estä hänen perhettään tuomasta hänelle mitään, vaan myöskään hänen äitinsä ei saa tulla tervehtimään häntä. Hänen viisivuotias tyttärensä Zhenzhen saa tulla katsomaan kerran kuukaudessa äitinsä kanssa.
  • Falun Gongin harjoittaja Liu Lianfeng kidutettiin kuoliaaksi

    Ennen Chaoyangin pidätyskeskukseen lähettämistään, Liu oli ollut pidätettynä useita kertoja. Hän piti lujasti kiinni oikeudestaan harjoittaa Falun Gongia ja vaati syömälakollaan, että hänet vapautettaisiin ehdoitta. Chaoyangin pidätyskeskus pakotti Liun tekemään pakkotyötä ja käski rikollisvankeja hakkaamaan ja solvaamaan Liuta. Kidutuksen seurauksena Liu menetti tajuntansa ja kaatui maahan, jonka jälkeen hänet lähetettiin sairaalaan.
  • 63-vuotias Dafa-harjoittaja Shen Xuelan Kantonin kaupungista menehtyi vuoden 1999 lopulla

    Pian sen jälkeen kun Falun Gongia alettiin vainota vuonna 1999, hän meni maakunnalliseen hallituksen toimistoon vetoamaan Falun Gongin puolesta. Hänet pidätettiin ja viranomaiset painostivat hänen poikaansa ja pakottivat tämän eroamaan työstään. Shen Xuelan pakotettiin palaamaan Liaoningin maakuntaan, missä hän menehtyi vuoden 1999 lopulla.
  • Chongqingin yliopistoon yhdistynyt lukio käyttää oppilaiden aivopesuun Falun Gongia herjaavaa artikkelia

    Tammikuun 19. päivä 2005 juuri ennen talviloman alkua, antoi Chongqingin yliopiston kanssa yhdistynyt lukio jokaiselle oppilaalleen loma-ajaksi kotitehtäväksi lyhyen Falun Gongia panettelevan artikkelin. Oppilaita käskettiin kopioimaan koko artikkeli ja kannustettiin osallistumaan kirjoituskilpailuun samankaltaisella artikkelilla. Oppilaiden, jotka eivät tehneet kotitehtäväänsä, ei annettu osallistua seuraavalle lukukaudelle. Tämä propagandamenetelmä oppilaiden aivopesemiseksi järkytti useita.
  • KKP on aloittanut suurimman maanlaajuisen hyökkäyksen Falun Gongia vastaan sitten heinäkuun 20. päivän 1999

    Kiinan kommunistisen puolueen hallinto on laajamittaisesti jahdannut ja pidättänyt Falun Gongin harjoittajia. Eri uutislähteistä saatujen tietojen mukaan pidätyksiä on organisoitu yhtenäisesti ympäri maata, ja niiden kohteena ovat erityisesti Falun Gongin harjoittajat. Poliisioperaatio on laajin sitten heinäkuun 20. päivän 1999.
  • Iäkäs harjoittaja Liaoningin maakunnasta menehtyi vainon seurauksena

    Falun Gongin harjoittaja Tian Zhongxin oli 71-vuotias miesopettaja Gangxin keskusperuskoulussa Huludaon kaupungista Liaoningin maakunnasta. Falun Gongin vainon alkamisen jälkeen Tian meni Taivaallisen rauhan aukiolle vetoamaan Falun Dafan puolesta. Hänet pidätettiin. Häneltä evättiin palkka ja hän joutui ankaran kidutuksen kohteeksi. Hän joutui pakenemaan vainoajia vuokraten asuinpaikan kaukaa kotoaan.
  • Naispuolinen Falun Gong -harjoittaja Liaoningin maakunnasta menehtyi vainossa 2001

    Kiinan kommunistisen puolueen kokousten välisenä aikana vuonna 2001 Beiningin paikallisen hallituksen sekä 610-viraston virkamiehet pelkäsivät, että Falun Gongin harjoittajat menisivät Pekingiin vetoamaan, joten he sieppasivat harjoittajia. Siepattujen harjoittajien joukossa oli myös Qi, joka lähetettiin myöhemmin aivopesuluokalle.
  • Falun Gongin miespuolinen harjoittaja Liu Yongqi Jilinin maakunnasta kuolee kolmen päivän sisällä siitä kun hänet on lähetetty Chaoyanggoun pakkotyöleirille

    Falun Gongin harjoittaja Liu Yongqi Jilinin maakunnasta kuoli julman kidutuksen uhrina joulukuun 13. päivä 2004 Chaoyanggoun pakkotyöleirillä Changchunin kaupungissa Jilinin maakunnassa. Liun kuolema on yksi tuhansista vainotapauksista kohta kuusi vuotta kestäneen kansamurhan aikana. Tiukan informaatiosulun takia yksityiskohtia Liun kuolemasta ei ole saatu.
  • Jiang Zeminin paha hallinto 70-vuotiaan naisen kärsimysten kautta nähtynä

    Olen 70-vuotta vanha nainen, ja minut on pakotettu olemaan koditon melkein kolme vuoden ajan. Tämä johtuu ainoastaan siitä yksinkertaisesti syystä, että jakelin lehtisiä jotka paljastivat valheet Falun Gongista, joita Jiang Zeminin hallinto on levittänyt. Tammikuun 7, 2002 menin jakelemaan lehtisiä, ja poliisit pidättivät minut ja yrittivät saada selville mistä olin saanut materiaalit. Poliisi sanoi: ”Minulla on keinoja saada sinut puhumaan. Voin tappaa sinut sen jälkeen kun olen saanut tiedot.”
  • Falun Gongin harjoittaja Mu Xingbo Changchunista menehtyi vuosia kestäneessä vainossa

    Mu Xingbo oli 28-vuotias miespuolinen Falun Gongin harjoittaja Jilinin maakunnasta. Poliisit yrittivät saada häntä kiinni, koska hän oli kertonut ihmisille avoimesti Falun Gongin vainosta. Hän joutui elämään kadulla pitkän aikaa välttääkseen tulemasta pidätetyksi, ja tämän vuoksi hänen terveytensä oli huonontunut. Hän menehtyi lopulta 12. lokakuuta 2004.