Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • Arvostettu opettaja halvaantui Hubein maakunnan poliisin pahoinpitelemänä

    Falun Gongin harjoittaja Zhou Qing (mies) toimi fysiikanopettajana Jingshanin läänissä sijaitsevassa lukiossa Hubein maakunnassa. Koska hän harjoittaa vakaasti Falun Gongia, poliisit ovat pidättäneet hänet toistuvasti. Heinäkuussa 2004 Xiaoganin piirikunnan kansallinen turvallisuuspoliisi pidätti Zhoun, ja hänet vangittiin Xiaoganin pidätyskeskukseen, jossa häntä kidutettiin niin julmasti, että hänen jalkansa halvaantuivat, hänen lihaksensa surkastuivat, eikä hän kyennyt enää puhumaan. Tästä huolimatta Kiinan kommunistipuolueen agentit lähettivät hänet maakunnalliseen aivopesukeskukseen. Siellä häneen annettiin pistoksina tuntemattomia lääkeaineita, jotka melkein tappoivat hänet.
  • Poliisi kidutti Wang Quanliania

    Kolme päivää Wang oli kiinnitettynä käsiraudoilla tiukasti metallituoliin, ja välillä hän joutui istumaan lattialla. Kahden yön ajan hän joutui myös nukkumaan tällä tavoin. Kun Wang oli kahlittuna tuoliin, poliisit suuntasivat hänen päähänsä kaksi kirkasta kohdevalaisinta, jotka olivat niin polttavia, että kuumuus sai hänet voimaan pahoin ja aiheutti huimausta.
  • Viranomaiset penkovat rouva Zhang Xiuyingin kodin Shandongin maakunnassa ja pidättävät hänet

    Kesäkuun 20. päivänä 2007 noin klo 9 aamulla kolme poliisivirkailijaa Lingshanin poliisiasemalta, Jimon kaupungista tunkeutui Falun Gongia harjoittavan rouva Zhang Xiuyingin kotiin. Noin 60-vuotias Zhang pidätettiin. Silminnäkijöiden mukaan mukana oli myös kommunistipuolueen edustajia. Zhang oli lukinnut pihansa portin sekä kotiovensa, mutta poliisit hyppäsivät aidan yli ja rikkoivat oven nuijilla.
  • Poliisi vainoaa äitiä, 11-vuotias tytär saa hermoromahduksen

    Hiljattain Yanjissa, Jilinissä sattui surullinen tapaus. Teini-ikäinen tytär sai hermoromahduksen, hyökkäsi äitinsä kimppuun ja mursi samalla hampaansa ja sai naarmuja kaulaansa. Hän vaurioitti talon ovia ja aiheutti sekasotkun asunnossa. Mikä johti tällaiseen tapahtumaan?
  • Zhang Chunfang kuoli kidutukseen Pekingin naisvankilassa

    Pekingiläinen Falun Gongin harjoittaja Zhang Chunfang (nainen) tuomittiin vuonna 2005 kolmen vuoden vankeusrangaistukseen Pekingin naisvankilaan. Hän kuoli 15. kesäkuuta 2007 Pekingin vankilan sairaalassa oltuaan ensin tajuttomana yli 10 päivää.
  • Musiikkia: "Muinainen polku"

  • Jia Shuzhen saa hermoromahduksen aivopesukeskuksessa

    Qin Shuling (nainen), Jia Shuzhen (nainen), Gao Lanqing (nainen) ja Li Zhenwen (mies) ovat kotoisin Zhengdingin piirikunnasta Hebein maakunnasta. Maaliskuun 27. päivänä 2007 he lähtivät yhdessä Yonganin kylään laittamaan esille Falun Gongin vainosta tiedottavia julisteita, jolloin poliisipartio huomasi heidät. Qin ja Gao pidätettiin ja Jia’a ja Li’tä seurattiin heidän kotiinsa. Zhengdingin piirikunnan poliisi ratsasi heidän kotinsa ja pidätti heidät vielä samana iltana.
  • Viisi vuotta vankeutta tuhoaa Zhou Zhigaon terveyden

    Falun Gongin harjoittaja Zhou Zhigao (mies) on kotoisin Changsha’sta, Hunanin maakunnasta. Hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2003, ja hän on tällä hetkellä vangittuna Wulingin vankilassa, Changde'n kaupungissa, Hunanin maakunnassa. Useamman vuoden kaltoinkohtelun seurauksena 57-vuotias Zhou on kuihtunut, ja hänen selkänsä on vajonnut kyttyrälle. Hänen näkönsä on rappeutunut pahasti ja hänen kuulonsa on heikentynyt merkittävästi.
  • Hongkong: Oikeusjuttu vainon päävastuullisia vastaan

    Kesäkuun 28. päivänä 2007 kaksi Falun Gongin vastaisen vainokampanjan uhria nosti oikeusjutun Hongkongin korkeimmassa oikeudessa Kiinan kommunistipuolueen (KKP) entistä pääsihteeriä Jiang Zeminiä, entistä varapääministeriä Li Lanqingia sekä KKP:n politbyroon jäsentä Luo Gania vastaan kidutuksesta, mielivaltaisista pidätyksistä ja vallan väärinkäytöstä.
  • Aasian CIPFG:n haara julkistaa “Ihmisoikeussoihtuviestin”

    Saadakseen Falun Gongin vainon loppumaan Kiinassa "Coalition to Investigate the Persecution of Falun Gong in China" (CIPFG) –järjestön Aasian haaran osastot järjestivät 14. kesäkuuta lehdistötilaisuuden Taiwanissa, Hongkongissa, Koreassa ja Japanissa. Lehdistötilaisuuksissa CIPFG julkisti maailmanlaajuisen "ihmisoikeussoihtuviestin", jonka tarkoituksena on protestoida Kiinassa tapahtuvia ihmisoikeusrikoksia vastaan sekä vedota kansainväliseen yhteisöön, jotta Kiinan kommunistisen puolueen järjestämät kisat eivät muodostuisi ”verentahrimiksi kisoiksi”.
  • Kiinalaista harppumusiikkia: "Vaahtera"

  • Huilumusiikkia: Taivaallinen runo kevättuulessa

  • Suomi: Uusi elinryöstöistä kertova ihmisoikeuslehtinen

  • Suomi: “Auttakaa pelastamaan vanhempani”

    Joka päivä lukuisat ihmiset kulkevat Helsingin rautatieaseman edessä sijaitsevan Elielinaukion halki. Kesäkuun 16. päivänä ryhmä suomalaisia Falun Gongin harjoittajia kokoontui aukiolle tuodakseen esille Kiinassa jo kahdeksan vuotta kestänyttä Falun Gongin vainoa, yhtä suurimmista tämänhetkisistä ihmisoikeuskriiseistä. Suomessa opiskeleva kiinalainen tyttö Sunny vetosi tapahtumassa suomalaisiin Kiinassa kaapatun isänsä Zhang Weijien ja äitinsä Chen Manin pelastamiseksi.
  • Qu Guangyi'ta kidutetaan julmasti Yinmahe'n pakkotyöleirillä Jilinin maakunnassa

    Falun Gongin harjoittaja Qu Guangyi (mies) Duhuin kaupungista pidätettiin syksyllä 2006. Hänet lähetettiin Yinmahe'n pakkotyöleirille Jiutaihin, Jilinin maakuntaan, missä hän joutui aivopestäväksi. Leirillä häntä myös kidutettiin julmasti. Vartijat ripustivat hänet roikkumaan, valvottivat häntä ja polttivat hänen ihoaan. Tämän seurauksena Qu oli hyvin huonossa kunnossa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.