Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • Hebei Yli-insinööri Song Aichang hakee muutosta epäoikeudenmukaiseen tuomioonsa

    Song Aichang on 48-vuotias yli-insinööri Kiinan elektroniikkateknologian kolmannentoista instituutin ryhmässä Shijiazhuangin kaupungissa, Hebein maakunnassa. Hänet pidätettiin keskellä päivää lähellä kotia kesäkuun 22. 2007. Hän on ollut vangittuna vuosi ja neljä kuukautta, mikä ylittää sallitun pidätysajan 10 kuukaudella ja kahdella viikolla. Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) viranomaiset Shijiazhuangissa ovat tutkineet hänen tapauksensa kolme kertaa. Koska todisteet häntä vastaan olivat hyvin puutteelliset, hänet olisi pitänyt vapauttaa. Kuitenkin tuomioistuin tuomitsi hänet kolmeksi vuodeksi vankeuteen väärennetyillä todisteilla. Song on tehnyt valituksen ja hakenut muutosta päätökseen.
  • Sichuan: Iäkäs harjoittaja Liao Yongyi kuolee vainon seurauksena

    Liao Yongyi oli 66-vuotias nainen ja hän asui Chengdun kaupungissa, Sichuanin maakunnassa. Hänellä oli aiemmin ollut diabetes ja monia muita sairauksia, mutta sen jälkeen kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuodesta 1997 lähtien, hänen kehonsa puhdistui sairauksista ja hänen mielentilansa parantui. Hän oli erittäin energinen sekä henkisesti että fyysisesti. Auttaakseen ihmisiä saamaan tietää totuus Falun Gongin vainosta, Liao levitti väsymättä tietoa siitä kaikkina vuodenaikoina. Maaliskuussa 2005 kaksi Sisäisen turvallisuuden edustajaa Lanzhoun kaupungista, Gansun maakunnasta ilmiantoi hänet poliisille. Hänet pidätettiin ja pahoinpideltiin vankilassa kuukauden ajan. Hänet vangittiin uudelleen vuonna 2007 ja häntä kidutettiin paljon sinä aikana. Vuoden 2008 alussa naapuruushallinto määräsi vartijat hänen asuntonsa oven eteen joka päivä klo 8.00 – 22.00 väliseksi ajaksi. Nämä henkilöt häiritsivät häntä koko ajan hakkaamalla oveen tarkistaen mitä hän teki. Liao kuoli monivuotisen vainon seurauksena syyskuussa 2008.
  • Tianjin: Yang Wenlingiä kidutettiin pakkotyöleirillä kunnes hänen mielenterveytensä luhistui

    Yang Wenling (nainen) on Falun Gongin harjoittaja, joka asuu Xiqingin alueella Tianjinin kaupungissa. Yang tuomittiin yhdeksi vuodeksi pakkotyöhön Banqiaon pakkotyöleirille Tianjinissa. Hän kieltäytyi luopumasta Falun Gongista, joten Kiinan kommunistisen puolueen henkilöstö painoi pakolla hänen peukalonsa lausuntoon, jonka he itse kirjoittivat. Vartijat yllyttivät myös rikollisia lyömään häntä julmasti ja pakkosyöttivät häntä tunnistamattomilla huumeilla, mika teki hänestä henkisesti epävakaan. Yangin pakotettiin tekemään fyysistä työtä reilusti yli normaalin tuntimäärän. Kun hänet oli vapautettu, paikallisen Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) henkilöstö ei silti jättänyt häntä rauhaan. Poliisi Liu Yu meni useita kertoja hänen kotiinsa häiritsemään, uhkailemaan ja pelottelemaan häntä.
  • Tiedemiesten mukaan on viisasta antaa anteeksi

    Kun toiset kohtelevat sinua huonosti, nauratko sille, vai oletko jo alkanut suunnitella kostoa? Harvardin yliopiston tutkijat ovat huomanneet, että kosto ei vain luo negatiivisia seurauksia kostavalle henkilölle, vaan se luo myös negatiivisia seurauksia ympäristölle.
  • Suomi: Falun Gong Hyrylän lukion Demokratiapäivillä

    Demokratiapäivät Tuusulassa Hyrylän lukiossa oli osa Suomessa järjestettävistä Euroopan nuorisoviikon tapahtumista marraskuun 5.päivä 2008. Yksi tavoitteista oli edistää nuorten suvaitsevaisuutta ja tehdä tunnetuksi oman kuntansa politiikkaa. Paikalle oli kutsuttu eri puolueiden edustajia, joilta nuoret saivat tietoa heidän elämäänsä liittyviin kysymyksiin, kuten opiskelupaikoista, päihteiden käytöstä, katutoiminnasta ja äänestysikärajasta.
  • Heilongjiang: Cao Xiuxia menehtyi vainon seurauksena

    Nimeni on Qu Yufeng ja olen Cao Xiuxian aviopuoliso. Vaimoni menehtyi vainon seurauksena 47-vuotiaana. Xiuxia ja minä tapasimme vuonna 1983 ja sen jälkeen elimme onnellista elämää yhdessä. Hän kärsi aikaisemmin useita vuosia tuberkuloosista ja oli sairaalahoidossa neljä vuotta. Hoidon jälkeen hänen terveydentilansa ei ollut juurikaan parempi, mutta sen jälkeen kun hän aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1998, tuberkuloosi hävisi. Hän tuli energiseksi ja muuttui tavoiltaan hyvin lempeäksi ja kärsivälliseksi. Hänestä tuli paljon parempi ihminen aloitettuaan Falun Dafan kultivoimisen ja hän kertoi muille positiivisista kokemuksistaan. Vaikka en itse koskaan harjoittanut, ymmärrän, että Falun Gong on todella hyvä ja annoin hänelle sydämestäni täyden tukeni.
  • Henan: 36-vuotias Fan Yanli menehtyi pidätyksessä (kuva)

    Fan Yanli oli 36-vuotias ja asui Nanyangissa Henanin maakunnassa. Huhtikuun 24. päivä 2008 hänet ja yli kymmenen muuta Falun Gong –harjoittajaa pidätettiin erään harjoittajan asunnossa. Poliisi etsi hänen kotinsa läpikotaisin ja häntä pidettiin yli 6 kk vangittuna Nanyangin kaupungin ensimmäisessä pidätyskeskuksessa. Raskaasta työstä, aliravitsemuksesta, unenpuutteesta ja jatkuvasta pelosta kärsittyään hänestä tuli hyvin heikko ja hän oksenteli usein.
  • Liaoning: Shi Changlin menehtyi vainon seurauksena

    Shi Changlin asui Houyangin kylässä, Yin läänissä, Liaoningin maakunnassa. Hän aloitti Falun Dafan harjoittamisen vuonna 1999. Hänet pidätettiin vuosina 2002 ja 2003. Vuonna 2003 hänet kidnapattiin väkisin kodistaan kun poliisit kiipesivät talon aidan yli ja heittivät Shin aidan toiselle puolelle minkä jälkeen he kantoivat hänet poliisiautoon. Hän oli kaksi vuotta Wangtunin työleirilla missä vartijat sitoivat hänet ja pakottivat istumaan laudan päällä pitkän aikaa. Hän oksensi ja menetti tajuntansa henkisen- ja fyysisen pahoinpitelyn seurauksena. Olympialaisista aiheuteen paineen alla Shi kuoli heinäkuussa 2008.
  • Kertomuksia kuuluisista henkilöistä: Einsteinin viimeinen tahto

    Vuonna 1955 Albert Einstein (1879-1955) joutui sairaalaan valtimovuodon takia. Siitä asti kun Einstein julkaisi suhteellisuusteoriansa, sai Nobel-palkinnon ja osallistui atomipommin kehittelyyn, tämä fyysikko on ollut kuuluisa koko maailmassa. Kun hän saapui sairaalaan, Einstein tajusi, että hänellä ei ollut paljon elinaikaa jäljellä. Joten hän pyysi läheisiltään ja ystäviltään kaksi asiaa. Ensimmäiseksi: hänen asuntonsa muutettaisiin museoksi jonne muut voisivat tulla kunnioittamaan hänen muistoaan. Toiseksi: hänen työpaikkansa annettaisiin toisille.
  • Ajatuksia pienten lasten halusta auttaa ihmisiä

    Luin hiljattain pari erittäin mielenkiintoista artikkelia. Tutkijat Planck Instituutissa Saksassa, tekivät tutkielman 18 kuukauden ikäisille vauvoille. Tutkija kokeilivat erityyppisiä tapauksia. Kaikkiin niihin tutkijat tarvitsivat apua. Esimerkiksi, he eivät voineet ottaa esinettä lattialta. Kokeen aikana pienet lapset poikkeuksetta kiiruhtivat auttaakseen ihmisiä, myös tuntemattomia. Tutkijat huomasivat myös, että pikkulapset todella halusivat auttaa, sen sijaan, että he olisivat käsitelleet esinettä leluna. Kun tutkijat esimerkiksi pudottivat paperiliittimiä ja yrittivät samalla ripustaa vaatteita, pikkulapset yrittivät auttaa paperiliittimien poimimisessa. Pikkulapset eivät kuitenkaan reagoineet kun tutkijat tarkoituksella heittivät paperiliittimiä lattialle.
  • Suomi: Falun Gongin esittelyä Hengen ja Tiedon messuilla

    Falun Gongin harjoittajat ovat käyneet vuosittain järjestetyillä Hengen ja Tiedon messuilla vuodesta 2000 lähtien esittelemässä Falun Gong -menetelmää ja kertomassa harjoittajiin kohdistuneesta vainosta. Lokakuun 18. ja 19. päivä ryhmä Falun Gongin harjoittajia osallistui jälleen messuille. Harjoittajat toivat esille Falun Gongin kauneuden ja pöydällä oli erikielisiä Falun Gongin kirjoja sekä esitteitä ja muuta materiaalia. Seinällä oli kullanhohtoinen banderolli, jossa luki ”Falun Dafa is good” (”Falun Dafa on hyvä”). Lisäksi harjoittajat kertoivat julmasta vainosta ja pöydällä oli vetoomus vainon lopettamiseksi Kiinassa. Monet messuvieraat allekirjoittivat sen osoittaakseen tukensa vainon loppumisen puolesta.
  • Kang Hong tuomittiin uudelleen pakkotyöhön aikaisemmin kärsityn seitsemän vuoden lisäksi

    Falun Gongin harjoittaja Kang Hong asuu Dongliangin alueella Chongqingin kaupungissa. Hänet on aikaisemmin tuomittu pakkotyöhön kolme kertaa. Hän on kärsinyt 2 kertaa kahden vuoden tuomion ja 3 vuoden tuomion. Elokuun 23. päivä 2008, hänet pidätettiin ja tuomittiin pakkotyöhön jälleen kerran. Hänet vietiin Xishanpingin pakkotyöleirille Chongqingin kaupungissa. Hänen molemmat jalkansa ovat kipsissä ja hän ei pysty kävelemään.
  • Japani: Kaksi naista pyytää Japanin pääministeriä pelastamaan heidän 70-vuotiaat äitinsä

    Chen Yulian ja Fan Yongxian ovat molemmat 70-vuotiaita. He asuvat Pudongin uudella alueella Shanghaissa. Molemmat harjoittavat Falun Dafaa. He käyvät usein yhdessä ostoksilla. Aamulla, lokakuun 22. päivä 2008, Chen ja Fan menivät yhdessä ostamaan vihanneksia markkinoilta, mutta he eivät ole vieläkään palanneet kotiinsa. He ovat olleet pidätettynä paikallisessa pidätyskeskuksessa.
  • Hebei: Kiinan kommunistinen puolue (KKP) aiheutti Ma Wenhen uuden elämän ennenaikaisen lopun

    Ma Wenhe (mies) oppi Falun Gongia mikä paransi hänen kaikki aikaisemmat sairautensa. Kun hän alkoi harjoittaa, hänen kasvonsa tulivat ruusuisen punertaviksi ja hän tuli hyvin terveeksi. Hän kertoi ihmisille, että Falun Gong paransi hänen sairautensa. Sen jälkeen, kun Kiinan kommunistinen puolue (KKP) alkoi vainota Falun Gongia vuonna 1999, Man työpaikan henkilökunta, paikallinen poliisi ja kylän virkamiehet yhtyivät kaikki vainoon. Häntä ahdisteltiin kaikin tavoin ja häneltä kiristettiin rahaa. Hänen oli pakko lähteä kodistaan pakoon monta kertaa välttääkseen tulemasta pidätetyksi. Kaikki hänen aikaisemmat sairautensa palautuivat tästä henkisestä stressistä.
  • Intia: Falun Dafa otetaan lämpimästi vastaan Intiassa (kuvia)

    Lokakuun 7. päivänä 2008, tuhansia buddhalaisia kautta maailman kokoontui kahdessa Keski-Intian kaupungissa juhliakseen buddhalaisuuden syntymää. Vierailijat tungeksivat pitkin Mysoren ja Nagpurin katuja. Lokakuun 9. päivänä Falun Dafa Divine Land Marching Band Aasia-Tyynenmeri –ryhmä oli kutsuttu esiintymään Nagpurissa. Yleisö hurrasi ja monet heistä huusivat, ”Falun Dafa on hyvä!” Tapahtuma huomioitiin useissa mediakanavissa ja se oli monissa uutisartikkeleissa.