Harjoittajien foorumi

Kokemukset kultivoinnin harjoittamisesta | Näkemyksiä ja ymmärryksiä | Muut

  • Zhongnanhai: Falun Gong ei ole koskaan luovuttanut

    Huhtikuun 25. päivänä on kulunut Kymmenen vuotta tuosta päivästä Pekingissä. He seisoivat siellä, hiljaisina, suorissa riveissä kadun varrella. Ilman megafoneja ja banderolleja, eikä kukaan käyttäytynyt huonosti, eikä ilmaantunut mitään mikä olisi ollut hallitusta vastaan. Tuhansia ihmisiä eri puolilta Kiinaa oli saapunut Kiinan kommunistipuolueen valitustoimiston keskukseen, joka sijaitsee Zhongnanhailla, hallituksen asuntokompleksissa.
  • Tiedemiesten mukaan on viisasta antaa anteeksi

    Kun toiset kohtelevat sinua huonosti, nauratko sille, vai oletko jo alkanut suunnitella kostoa? Harvardin yliopiston tutkijat ovat huomanneet, että kosto ei vain luo negatiivisia seurauksia kostavalle henkilölle, vaan se luo myös negatiivisia seurauksia ympäristölle.
  • Kertomuksia kuuluisista henkilöistä: Einsteinin viimeinen tahto

    Vuonna 1955 Albert Einstein (1879-1955) joutui sairaalaan valtimovuodon takia. Siitä asti kun Einstein julkaisi suhteellisuusteoriansa, sai Nobel-palkinnon ja osallistui atomipommin kehittelyyn, tämä fyysikko on ollut kuuluisa koko maailmassa. Kun hän saapui sairaalaan, Einstein tajusi, että hänellä ei ollut paljon elinaikaa jäljellä. Joten hän pyysi läheisiltään ja ystäviltään kaksi asiaa. Ensimmäiseksi: hänen asuntonsa muutettaisiin museoksi jonne muut voisivat tulla kunnioittamaan hänen muistoaan. Toiseksi: hänen työpaikkansa annettaisiin toisille.
  • Ajatuksia pienten lasten halusta auttaa ihmisiä

    Luin hiljattain pari erittäin mielenkiintoista artikkelia. Tutkijat Planck Instituutissa Saksassa, tekivät tutkielman 18 kuukauden ikäisille vauvoille. Tutkija kokeilivat erityyppisiä tapauksia. Kaikkiin niihin tutkijat tarvitsivat apua. Esimerkiksi, he eivät voineet ottaa esinettä lattialta. Kokeen aikana pienet lapset poikkeuksetta kiiruhtivat auttaakseen ihmisiä, myös tuntemattomia. Tutkijat huomasivat myös, että pikkulapset todella halusivat auttaa, sen sijaan, että he olisivat käsitelleet esinettä leluna. Kun tutkijat esimerkiksi pudottivat paperiliittimiä ja yrittivät samalla ripustaa vaatteita, pikkulapset yrittivät auttaa paperiliittimien poimimisessa. Pikkulapset eivät kuitenkaan reagoineet kun tutkijat tarkoituksella heittivät paperiliittimiä lattialle.
  • Kultivoijan maailmankuva: Armelias arvostelu

    Mikä on oikein ja mikä väärin? Kun isä ja poika ratsasti aasilla, muut säälivät aasia. Kun isä antoi pojan ratsastaa, muiden mielestä poika oli hirveä eikä ajatellut isäänsä. Kun isä ratsasti ja poika käveli, muut ajattelivat että isä oli itsekäs. Kun molemmat lopulta kävelivät aasin vieressä, ohikulkijat nauroivat heille kun eivät ratsastaneet aasilla. Arvostelemme sitä mitä näemme omien kokemusten perusteella. Kultivoija sen sijaan arvostelee laupiaalla sydämellä sekä aasia että ratsastajia.
  • New Statesman (Iso-Britannia): Miksi Falun Gong on kielletty?

    Leeshai Lemish miettii vainon historiaa ja Kiinan kommunistipuolueen kampanjan syitä Falun Gongia vastaan. 'Jos Falun Gong on hyvä, miksi Kiinan hallitus pelkää sitä'? Yhdeksän vuoden vainon jälkeen tämä edelleen on peruskysymys. 1980-luvulla Kiinan puistot täyttyivät noin 200 miljoonalla ihmisellä, jotka tekivät hidasliikkeisiä harjoituksia, joita kutsutaan qigongiksi. Vuonna 1992 Mestari Li Hongzhi esitteli Falun Gongin, mikä ulkoisesti on samanlainen kuin mikä tahansa qigong-harjoitus. Tieto Falun Gongista levisi nopeasti, ja pian se näkyi tuhansissa puistoissa
  • Peru: Perulaiset ovat huolissaan KKP:n elinryöstöistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta

    Etelä-Amerikan Epoch Times -sanomalehden kutsumana David Matas, tunnettu kansainvälinen ihmisoikeusjuristi ja toinen Kiinan elinryöstöjä käsittelevän riippumattoman tutkimusraportin laatijoista, luennoi elokuun puolivälissä Perussa. Vaikka ankara maanjäristys häiritsikin tapahtumia, perulaiset olivat hyvin huolissaan Kiinan kommunistipuolueen hirmuteoista.
  • Kommentteja Kiinan kommunistipuolueen Falun Gongin vastaisesta propagandasta

    Kiinan kommunistipuolueen (KKP) vainokampanja Falun Gongia vastaan perustuu kahteen asiaan: valheisiin ja väkivaltaan. Mitä enemmän vainotapauksia on tullut julkisuuteen, sitä enemmän väkivalta tapahtuu kulissien takana. Kuitenkin KKP:n valheet ovat jatkuvasti uusiutuneet, ja niiden vaikutusta pyritään edelleen vahvistamaan. Nämä valheet ovat muodostuneet monille ihmisille esteeksi, eivätkä he niiden vuoksi pysty käsittämään vainon tosiasioita ja Falun Gongin todellista luonnetta.
  • Kreikka: The Epoch Times: Kansainvälinen ihmisoikeussoihtuviesti käynnistyy Ateenasta

    Ympäri maailman kiertävä ihmisoikeussoihtu lähti liikkeelle Ateenasta elokuun 9. päivänä 2007. Soihdun tarkoituksena on tuoda esille Kiinan surkean ihmisoikeustilanteen varjoa Pekingin Olympialaisten yllä.
  • "Made in China" - orjatyöllä

    Viime vuosina Kiinan merkitys kansainvälisille markkinoille suunnattujen tuotteiden valmistajana on lisääntynyt entisestään. Miksi Kiina pystyy tuottamaan näitä tavaroita niin "edullisesti"? Monet ihmiset eivät ole tutkineet asiaa pintaa syvemmältä ja kuvittelevat, että kyse on vain Kiinan halvasta työvoimasta ja todella pienestä minimipalkasta. Itse asiassa kysymys on paljon monimutkaisempi - monet tuotteista ovat pakkotyöleireille vangittujen ihmisten valmistamia; heidän joukossaan on mm. lukemattomia Falun Gongin harjoittajia. Artikkelin kuvat ovat esimerkkejä tuotteista, joita harjoittajat joutuvat valmistamaan orjatyönä.
  • Uusi tutkimus: Meditaatio muuttaa aivojen fyysistä rakennetta ja parantaa muistia

    Uudet löydökset näyttävät sopivan hyvin yksiin buddhalaisen näkemyksen kanssa siitä, että meditaatio voi muokata ja laajentaa tietoisuutta sekä edistää onnellisuutta ja myötätuntoa.
  • Kuvia: Aamun Falun Gong -ryhmäharjoitus Dalianissa, Kiinassa vuonna 1998

  • Kuvia: Suuri ryhmäharjoitus ja kokemustenjakokonferenssi ennen vuotta 1999

  • Kuvia: Falun Gong -ryhmäharjoitus koilliskiinalaisessa kylässä ennen vuotta 1999

  • Elinsiirtolääkärin itsemurha jälleen yksi todiste elinryöstöistä?

    Annie huomasi, että hänen aviomiehensä muuttui huolestuneeksi ja epävakaaksi vuodesta 2003 alkaen. Kun hän katseli TV:tä, hän piti sylissään tyynyä, eikä huomannut, jos TV laitettiin pois päältä. Hän näki jatkuvia painajaisia ja hikoili niin pahasti, että lakanoihin jäivät ihmisen ääriviivat. Vielä senkin jälkeen, kun hän lopetti elinryöstöihin osallistumisen, hän tunsi jatkuvaa painetta ja oli hyvin hermostunut ajaessaan autoa, eikä hän pystynyt elämään normaalia elämää. Annie kertoi, että eräs hänen aviomiehensä kollega, joka oli niin ikään elinsiirtolääkäri, kärsi myös pahasta masennuksesta. Sairaalan johtajan tytär yritti itsemurhaa hyppäämällä ikkunasta, mutta hän selvisi hengissä. Lääkärit kieltäytyivät puhumasta kyseisestä tapauksesta.