Harjoittajien foorumi, Kertomuksia

Kokemukset kultivoinnin harjoittamisesta | Näkemyksiä ja ymmärryksiä | Muut

  • Aloin harjoittaa Falun Gongia 13 vuotta sitten

    Kun asuin Kiinassa, vaikka pahat asiat ovat siellä hyvin voimakkaasti esillä, teimme harjoittajien kanssa hyvin yhteistyötä totuudenselventämisessä ihmisille. Nyt, kun asun uudessa ympäristössä, eikä ole olemassa riskiä tulla vainotuksi, voi olla vaikeaa pysyä järkkymättömänä siinä mitä teen.
  • Kultivoitikokemukseni

    "Olin ajatellut, että jossain täytyy olla olemassa totuus tästä kaikesta mitä ympärillämme on ja myös siitä, mitä olemme ihmisinä. Hieman yli neljä vuotta sitten sain tähän asiaa vastauksen, kun aloin harjoittamaan Falun Gongia. Se toi elämääni jotain sellaista mitä olin etsinyt ja minkä olemassaolosta olin jotenkin ollut tietoinen."
  • Kultivointikokemuksia Shen Yunin promotoimisesta

    Kun kohtasin promotointityössä ongelmia, yritin työntää niitä pois sen sijaan, että olisin todella nähnyt omat kiintymykseni ja aidosti kultivoinut niitä pois. Ymmärsin myöhemmin, että minä olin se, joka en osannut katsoa sisäänpäin, enkä nähnyt sisälläni olevia kiintymyksiä. Ja minä olin se, jolta puuttui myötätuntoa. Huomasin, että harjoittaja jolla näytti olevan ongelmia, ei antanut niiden vaikuttaa ihmisten kanssa työskentelyyn. Hänellä oli vankkumaton sydän ja hän teki promotointia täydestä sydämestään.
  • Kiitän Mestaria koko sydämestäni

    Olin äärimmäisen egoistinen ihminen, juoksin rahan perässä ja kuuluisuus oli elämäni tarkoitus. Kasvoin Kiinassa vaikuttavan ”puoluekulttuurin” myrkyssä ihmiseksi, jolla ei ollut oikean ja väärän käsitettä. Saatoin loukata toisia toteuttaakseni oman tarkoitukseni, ja ajattelin olevani hyvä ihminen. Mestari sanoo Zhuan Falunissa: ”Kun joku toimii väärin ja osoitatte sen hänelle, teitä ei uskota – tämä henkilö ei todellakaan usko tekevänsä mitään väärää. Jotkut ihmiset arvioivat itseään heikentyneen moraalitason mukaisesti, ja koska arvioinnin perusteet ovat muuttuneet, he pitävät itseään muita parempina.”
  • Eksynyt harjoittaja ei ole menetetty tapaus

  • Fa-oikaisun kultivointikokemus

    Kun ilmenee ongelmia Mestari on sanonut, että on katsottava sisäänpäin. Harjoittajana meidän on oltava hyviä ihmisiä ja ajateltava muita kaikessa mitä teemme.
  • Ensimmäiset askeleeni Suureen Lakiin

    Mieheni ja minä olemme harjoittaneet Falun Gongia kaksi vuotta. Jo ennen Dafaa olimme seuranneet sisäistä johdatustamme. Kuunnellessamme Lakia, kaikki tuli järjestykseen. Sydämeni oli vihdoin rauhallinen, sillä olin löytänyt sen mitä olin etsinyt lapsesta saakka.
  • Vuoden 2011 Euroopan Fa-konferenssi

    Työskentelen päivittäin Bulgarian Epoch Timesin mediaprojektissa. Haluan jakaa joitakin kokemuksia työstämme siellä.
  • Kokemuskertomus Shen Yun -projektin koordinoinnista

    Kuluneina vuosina olen onnistunut logistiikassa ja mainostyössä – sekä Ruotsissa että muutamissa muissa Euroopan maissa. Näiden vuosien aikana olen kasvavassa määrin ymmärtänyt, kuinka tärkeitä meidän harjoittajien ponnistuksemme ovat, ja että tätä työtä täytyy vaalia joka hetki. Koordinaattori ei pysty tekemään aivan kaikkea, eikä hän ole pätevä kaikessa työssä. Kun asiat menevät hyvin, se johtuu siitä, että monet harjoittajat yhdistävät ponnistelunsa ja sydämensä kaikkien ihmisten hyväksi.
  • Tarina Konfutsesta

    Zi Xia kysyi: "He kaikki ovat yhä sinun oppilaitasi ja sinä sanot, että he ovat parempia kuin sinä. Miksi he kuitenkin haluavat olla sinun oppilaitasi?" Konfutse nauroi ja sanoi: "Istu alas niin selitän. Joka tapauksessa, minulla on kaikkia niitä hyviä puolia mitä heillä ei ole, ja tiedän kuinka käyttää niitä hyödyllisesti. Siksi he haluavat olla oppilaitani."
  • Tarina Sokrateesta ja huhupuheista

    Pidä tämä filosofia mielessäsi, kun seuraavalla kertaa kuulet jonkun kertovan jotain, joka perustuu huhupuheisiin.
  • Oma kokemukseni Fa'n voimasta (Osa2)

    (Clearwisdom.net) Viime elokuuhun mennessä kymmenet poliisit olivat puhutelleet minua, kun olin myyjänä päivittäistavarakaupassa. Lopulta minut tultiin pidättämään ja kysyin, miksi he halusivat pidättää minut. Yksi poliiseista sanoi, että he halusivat vaihtaa muutaman sanan kanssani. Sanoin, että ei ole mitään, mitä ei voisi sanoa julkisesti, joten pyysin heitä sanomaan asiansa heti. He eivät sanoneet mitään, vaan työnsivät minut poliisiautoon.
  • Oma kokemukseni Fa’n voimasta (Osa1)

    (Clearwisdom.net) Olen kokenut monia asioita niiden yli kymmenen vuoden aikana, jona olen kultivoinut Falun Dafaa. Minut pidätettiin ja vankeusaikana minua pahoinpideltiin jatkuvasti. Myöhemmin minut lähetettiin sairaalaan, jossa lääkäri totesi, ettei ole mitään keinoa millä minut voisi parantaa.
  • Harjoittajien yhteistyön kehittyminen vainosta tiedottamisen aikana

    Haluan kertoa kokemukseni Ranskassa olevien Falun Gongin harjoittajien yhteistyöstä heidän selventäessään totuutta harjoittajien vainosta kiinalaisille turisteille.
  • Falun Gongin harjoittajan kokemuskertomus

    Useiden vuosien aikana näin Falun Gongin harjoittajia tekemässä harjoitusliikkeitä puistossa, jossa kävelin sunnuntaisin vanhempieni kanssa. Joka kerta, kun näin heidät ajattelin: ”Vau! Tämä on korkean tason harjoitus, jonakin päivänä harjoitan sitä”. Nyt, aivan kuin palapelissä, jokainen pala menee oikealle paikalleen. Falun Gongin harjoittajana olen huomannut nopeat muutokset itsessäni. Asiat, joita en ollut ymmärtänyt aikaisemmin, paljastavat itsensä. Näin laupeuden ilmenevän, kun olin jo luopunut kaikesta toivosta. Elämäni näyttää enemmän ja enemmän siltä, mistä olin unelmoinut.