|
| Suomesta |
|
|
|
| syyskuuta 2004 |
|
|
| Turku: Myötätuntopäivää vietettiin Brinkkalan talon sisäpihalla [08.09.2004] |
Myötätuntopäivän järjestäjät kehottivat 30 päivän ajan suhtautumaan jokaiseen vastaantulevaan ihmiseen niin kuin hän olisi maailman arvokkain ihminen. Falun Dafan harjoittajat rikastuttivat myös tapahtumaa osallistumisellaan kertomalla ihmisille menetelmästä, joka painottaa opetuksissaan myötätuntoa.
|
|
| Falun Gongia esiteltiin vilkkailla Oulun suurmessuilla (osa 2) [05.09.2004] |
Tauluja katsellut nainen kertoi tutustuneensa moneen erilaiseen henkiseen menetelmään ja sanoi: ”on täysin väärin vainota ketään henkisen uskonsa vuoksi.” Kun hän kuuli että tuomme vainoa esille kansanedustajille, tämä rohkea nainen pyysi Falun Gongin vainosta kertovaa materiaalia, jotta hänkin voisi sitä antaa omalla osastollaan käyville kansanedustajille.
|
|
| Falun Gongia esiteltiin vilkkailla Oulun suurmessuilla (osa 1) [05.09.2004] |
Viiden päivän aikana messuihin tutustui yhteensä yli 52 000 kävijää ja muutama sateinen päivä ei tuntunut messuvieraita haittaavan. Lauantai ja sunnuntai olivat messujen vilkkaimmat päivät ja ihmisiä oli joka puolella. Oululaisina Falun Gongin harjoittajina meillä oli myös mahdollisuus olla mukana kotikaupunkimme tapahtumassa.
|
|
|
| elokuuta 2004 |
|
|
| Falun Gong veti ihmisiä puoleensa Vaajakosken markkinatapahtumassa Keski-Suomessa [05.08.2004] |
Keski-Suomessa pidettiin 31. heinäkuuta vuosittainen Vaajakosken Kohinat –markkinatapahtuma, joka kerää paljon yleisöä eri puolilta maakuntaa. Falun Gongin Informaatiomateriaali, harjoitukset sekä kauniit taitellut paperiset lootuskukat vetivät ihmisiä puoleensa kaikista ikäryhmistä.
|
|
|
| heinäkuuta 2004 |
|
|
| Vaino Kiinassa jo viisi vuotta – Falun Gongin harjoittajat demonstroivat vainon raakuutta kidutuksen vastaisella näyttelyllä Helsingissä (osa 1) [18.07.2004] |
Heinäkuun 18. päivä järjestettiin kidutuksen vastainen demonstraatio Helsingissä, Esplanadin puistossa. Heinäkuun 20. päivä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Kiinan diktaattori Jiang Zemin kielsi Falun Gongin harjoittamisen Kiinassa ja aloitti järjestelmällisen ja raa’an vainon sitä kohtaan.
|
|
| Vaino Kiinassa jo viisi vuotta – harjoittajat vaativat vainon vastuullisia osapuolia oikeuteen Kiinan suurlähetystöllä Helsingissä [19.07.2004] |
Suomen Falun Gongin harjoittajat vetosivat 17. heinäkuuta Kiinan suurlähetystön edessä Falun Gongin raa’an vainon lopettamisen puolesta. Yli tuhat harjoittajaa on saanut surmansa kiduksesta Kiinan poliisin huostassa, ja tänä päivänä pahoinpitelyt ja vaino harjoittajia kohtaan ovat yhä julmempia.
|
|
| Turkulaiset ymmärsivät hyvin Falun Gongin vainon julmuuden ja tukivat harjoittajien ihmisoikeuksia [19.07.2004] |
Harjoittajat toivat turkulaisille esille myös Etelä-Afrikassa tapahtuneen terroriteon, jossa Kiinan valtiovierailun aikana ammuttiin Falun Gongin harjoittajia kohti ja yksi harjoittaja haavoittui molempiin alaraajoihin. Harjoittajat Etelä-Afrikassa olivat menossa nostamaan oikeusjuttua vainosta vastuullisia Kiinan vierailijoita Bo Xilaita ja Zeng Qinghongia vastaan.
|
|
| Falun Dafa kosketti ihmisten sydämiä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla [15.07.2004] |
Kolme Falun Gongin harjoittajaa saapui heinäkuussa Kaustisen kansanmusiikkifestivaali-tapahtumaan. Festivaaliyleisöllä oli mahdollisuus tutustua Falun Dafan kultivointimenetelmään, jonka syvällisyys, ja Totuuden, Laupeuden, Kärsivällisyyden periaate kosketti ihmisten sydämiä.
|
|
| Suomi: Vanhemmat oppivat Falun Gongia lapsiensa jalkapalloharjoituksien aikana [05.07.2004] |
On valitettavaa, että menetelmä josta hyötyvät kaikki, on kielletty Kiinassa ja viranomaiset pitävät yllä harjoittajien vainoa joka on kohta jatkunut jo viisi vuotta. Kun ihmiset saavat itse kokeilla harjoitusliikkeitä ja keskustella harjoittajien kanssa, he ihmettelevät kuinka henkilöt joiden periaatteet ovat totuus, laupeus ja kärsivällisyys, voivat olla vainon kohteena.
|
|
| Suomi: Ihmiset Helsingissä toivovat että Etelä-Afrikan tapaus selvitetään ja todelliset syylliset joutuvat vastuuseen teoistaan [09.07.2004] |
Falun Gongin harjoittajat selvensivät kadunkulkijoille Helsingissä faktoja Etelä-Afrikassa sattuneesta tapauksesta, missä Falun Gongin harjoittajaa ammuttiin Kiinan virkamiesten vierailun aikana. Tämä tappoyritys on vakavin esimerkki Falun Gongin vainon laajentamisesta Kiinan ulkopuolella.
|
|
|
| kesäkuuta 2004 |
|
|
| Suomi: Falun Gongin harjoittajat rikastuttivat jokavuotista Helsinki-päivää osallistumisellaan [17.06.2004] |
Jokavuotinen Helsinki-päivä pidettiin 12.kesäkuuta, jolloin koko Helsingin kaupunki täyttyy erilaisista toiminnoista kuten tanssista, musiikista, esityksistä ja myyntikojuista. Falun Dafan harjoittajat osallistuivat tapahtumaan Esplanadin puistossa tuoden päivään positiivisuutta ja harmoniaa.
|
|
|
| toukokuuta 2004 |
|
|
| Suomen Falun Gongin harjoittajat tukevat Jiangin oikeusjuttua vetoamalla Kiinan suurlähetystöllä [27.05.2004] |
Falun Gongin harjoittajat Helsingissä vetosivat Kiinan suurlähetystön edessä 27. toukokuuta tukeakseen Yhdysvalloissa meneillään olevaa oikeusjuttua Kiinan entistä presidenttiä Jiang Zeminiä vastaan. Jiang on päävastuullinen Falun Gongin vainoamisesta.
|
|
| Eduskunnan puhemies Falun Gongin harjoittajille: ”jatkakaa, teette arvokasta työtä” [23.05.2004] |
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen oli 21. päivä toukokuuta EU-vaalikiertueella Oulussa. Harjoittajat Oulussa saivat mahdollisuuden keskustella Lipposen kanssa Falun Gongin vainon tilanteesta Kiinassa. Saman päivän iltana harjoittajat tapasivat myös Suomen pääministerin ja antoivat hänellä uusinta tietoa Falun Gongin vainosta.
|
|
| Suomi: Falun Dafa –yhdistys piti lehdistötilaisuuden Helsingissä tuoden esille Kiinan ihmisoikeustilanteen [20.05.2004] |
Toukokuun 13. päivä 2004 pidettiin lehdistötilaisuus Silja Linen laivalla Helsingissä liittyen Kiinan ihmisoikeuksiin ja Falun Gongin vainoon. Kiinassa 19 vangittuna olleen Harry Wu:n mukaan Kiinan ihmisoikeustilanne on mennyt pelkästään huonompaan suuntaan, ja vainottujen ryhmien joukkoon on tullut "internet-rikolliset" ja Falun Gong.
|
|
| Valokuvaraportti: Maailmanlaajuisen Falun Dafa -päivän viettoa Helsingissä [14.05.2004] |
 |
|
| Falun Gongin liikesarjojen ohjauskurssi pidettiin Mikkelissä [04.05.2004] |
Harjoituspaikka oli rauhallinen maalaismiljöötä muistuttava paikka keskellä kaupunkia. Kurssilaisia oli vähän toistakymmentä. Osallistujat olivat hyvin aktiivisia ja he kyselivät kysymyksiä ja tahtoivat käyttää ajan kokonaan oppimiseen ilman isompia taukoja.
|
|
|
| huhtikuuta 2004 |
|
|
| Suomi: Tuhannet kävijät Jyväskylän yhteismessuilla saivat tietää Falun Dafasta [29.04.2004] |
Harjoittajat tapasivat messuilla myös europarlamentaarikko Riitta Myllerin sekä eurovaaliehdokas Tony Melvillen, jotka saivat tietoa ja materiaalia vainosta sekä Ranskan tapahtumista, missä yli 70 Falun Gongin harjoittajaa pidätettiin Pariisissa Kiinan viranomaisten painostuksesta kiinalaisen uudenvuoden juhlan aikana.
|
|
| Suomi: Harjoittajat Helsingissä kertoivat ihmisille Falun Gongin vainon tosiasioita Kiinan ulkoministerin vierailun aikana [22.04.2004] |
Kiinan ulkoministerin Suomen vierailun aikana 20. huhtikuuta, Falun Dafan harjoittajat Helsingissä selvensivät tosiasioita Falun Gongin vainosta Helsingin keskustassa. Ensimmäinen asia, jonka Kiinan seurue näki tultuaan ulos laivaterminaalin ovista, oli Falun Gongin harjoittajien rauhanomainen vetoomus ja banderollit: ”Falun Dafa on hyvä,” ja ”Jiang Zemin oikeuden eteen.”
|
|
| Suomen oikeusalan ihmiset: ”Luin kirjeenne Jiang Zeminin rikoksista. Toivon, että syylliset tuomitaan” [12.04.2004] |
Falun Gongin harjoittajat Suomessa lähettivät syksyllä vuonna 2003 kirjeitä Suomen kunnan- ja kaupunginhallituksen jäsenille, kaupungin- ja kunnanjohtajille, kulttuuri- ja sivistyslautakunnille, antaakseen heille tietoa Falun Gongista ja Kiinassa meneillään olevasta vainosta. Harjoittajat kysyivät myös mahdollisuudesta nostaa oikeusjuttu Jiang Zeminiä vastaan Suomessa. Monet asianajotoimistot vastasivat ja osoittivat tukensa oikeustoimille ja Falun Gongille. |
|
| Mikkeli: Falun Gong oli ihmisten erityinen kiinostuksen kohde Muoti ja Hyvä olo tapahtumassa [07.04.2004] |
Muodin ja Hyvän olon kesä 2004 tapahtuma järjestettiin Mikkelissä 4. huhtikuuta. Falun Gongin harjoittajat Keski-Suomesta osallistuivat tapahtumaan esittelemällä ihmisille harjoitusmenetelmää. Monet ihmiset osoittivat myös voimakkaan tuen Falun Gongin vastaisen vainon lopettamiselle.
|
|
|
| maaliskuuta 2004 |
|
|
| Falun Gong viehättää monia ihmisiä Tampereen Hyvän Olon messuilla (Kuvia) [09.03.2004] |
Monet ihmiset katsoivat liikkeiden esitystä ihastuneena ja halusivat kokeilla itse harjoituksia. Esityksien jälkeen monet ihmiset ilmoittivat itsensä kesäkuussa Tampereella järjestettävään Falun Gongin opetuskurssiin. Kurssin tarkemmasta paikasta ja ajasta ilmoitetaan myöhemmin Tamperelainen -lehdessä kevään aikana. |
|
|
| helmikuuta 2004 |
|
|
| Suomi: Falun Gongia harjoiteltiin ahkerasti kurssilla Keski-Suomessa [23.02.2004] |
Useat ihmiset olivat iloisia saadessaan tietää harjoitusmenetelmästä ensimmäistä kertaa. He osallistuivat innokkaasti harjoitusten tekemiseen. Falun Gongin vainoaminen ja kidutus sai monet kurssilaiset miettimään ja kyselemään taustaa tälle tapahtumalle. Monet allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamiseksi.
|
|
| Suomi: Harjoittajan taide ja omakohtainen kokemus vainosta kiinnittää huomion Falun Gongiin ja Kiinan tilanteeseen [19.02.2004] |
Australialainen taiteilija ja Falun Gongin harjoittaja Zhang Cuiying saapui Suomeen sunnuntaina 1. helmikuuta 2004. Hän kertoi henkilökohtaisesta kokemuksestaan nostaakseen Kiinassa meneillään olevan kansanmurhan suomalaisten tietoisuuteen.
|
|
| Suomi: Jyväskylässä ihmiset tyrmistyneitä Falun Dafan vainosta ja Pariisin viimeaikaisista tapahtumista [17.02.2004] |
Harjoitukset ja informaatiotaulut houkuttelivat vilkkaana lauantaipäivänä ihmiset paikalla ja monet pysähtyivät katsomaan harjoituksia ja lukemaan lisätietoja vainosta sekä Ranskan tapahtumista. Ihmiset osoittivat tukensa ja sympatiansa harjoittajille Kiinassa. Monien oli vaikeaa uskoa, että jotain näin rauhanomaista voitaisiin vainota.
|
|
| Suomi: Harjoittajat vetosivat Kiinan suurlähetystön edessä Helsingissä vaatien loppua vainolle sekä oikeudenkäyntiä Jiang Zeminille ja hänen rikoskumppaneilleen [17.02.2004] |
Juuri kun harjoittajat olivat lähtemässä pois, virkamies suurlähetystöltä tuli juttelemaan harjoittajien kanssa. Keskustelun lopussa hän sanoi, ”Hallituksen virkamiehenä voin luvata teille, että minä en tee mitään pahaa Falun Gongin vastaan.” Hän lupasi toimittaa materiaalin suurlähettiläälle, vaikkakin totesi että kyseessä on aika arkaluontoinen asia.
|
|
| Suomi: Harjoittajia pyydettiin esittelemään Falun Gongia talviseen tapahtumaan Sievissä [09.02.2004] |
Louekallion hiihtokeskuksessa Sievissä oli lumilautailun nuorten kaksipäiväinen kilpailutapahtuma 25. tammikuuta 2004. Tapahtuman järjestäjä pyysi meitä tulemaan sunnuntain tapahtumaan ja esittämään Falun Gongin liikkeitä ennen päätapahtuman avajaisia. Hänen mukaan toimimme kilpailun "lämppärinä".
|
|
| Suomi: Lehdistötilaisuus korostaa kansainvälisiä oikeusjuttuja Falun Gongin vainoajia vastaan [06.02.2004] |
Suomen Falun Dafa –yhdistys piti lehdistötilaisuuden 2. helmikuuta Finlandia talolla tuodakseen tietoisuuteen kansainväliset oikeustoimet, joita on aloitettu maailmalla Falun Gongin vainoajia vastaan. Yhdistys ilmoitti myös, että heti kun vainosta vastuullisia henkilöitä tulee Suomeen, he ryhtyvät oikeustoimiin heitä vastaan.
|
|
| Suomi: Kynttilät syttyivät Oulussa Falun Gongin vainon uhrien muistoksi [31.01.2004] |
Nuori tyttö kumartui erään taulun eteen. ”Tiedän että ihmiset Kiinassa saivat tehdä Falun Gongia, mutta sitten tuli vaino, vieläkö se jatkuu?” Hänen silmänsä katsoivat surullisina. Vaino jatkuu, mutta eräänä päivänä se kaikki on ohi.
|
|
| Euroopan Falun Gongin harjoittajien kuoron jäsenen, Mikko Mattilan haastattelu [30.01.2004] |
Eurooppalainen Falun Gongin harjoittajien kuoro, nimeltään "Tulen tänne teidän vuoksenne" antoi ensimmäisen julkisen esiintymisensä Manhattanin kulttuurikeskuksessa New Yorkissa 17. ja 18. tammikuuta 2004. Heidän esittämä kappale on sydämellinen vetoomus ja pyyntö kiinalaisille saada heidät ymmärtämään Falun Gong ja näkemään Jiangin hallinnon valheiden läpi. Yksi esiintyjistä molempina iltoina 2500-päiselle yleisölle New Yorkissa oli Mikko Mattila, 25-vuotias Falun Gongin harjoittaja Helsingistä. |
|
|
| tammikuuta 2004 |
|
|
| Suomen Dafa-harjoittajat toivovat kunnioittavasti myötätuntoiselle Mestarillemme Onnellista uutta vuotta [21.01.2004] |
Kaikki Suomen Dafa-harjoittajat toivovat myötätuntoiselle Mestarillemme Hyvää Uutta vuotta! Tulevana vuonna jatkamme noiden kolmen asian tekemistä, joita Dafa-harjoittajien pitäisi tehdä: kultivoida itseään hyvin, lähettää oikeamielisiä ajatuksia sekä selventää tosiasioita. Olemme ahkerampia ja seuraamme päättäväisesti Dafan periaatteita.
|
|
|
| joulukuuta 2003 |
|
|
| Suomen Dafa-harjoittajat toivottavat Mestarille Hyvää uutta vuotta [28.12.2003] |
 |
|
| Suomi: Lukiolaisluokka oppii Falun Gongista ja Kiinan vainosta uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunnilla [18.12.2003] |
Monet koulut Suomessa ovat ottaneet yhteyttä Falun Gongin harjoittajiin ja pyytäneet heitä tulemaan esittelemään Falun Gongia koululaisille. Opettajan ja oppilaiden reaktiot ovat olleet aina hyvät ja opettaja on monesti kutsunut harjoittajia uudestaan tunnille.
|
|
| Suomi: Falun Gongin esittelyä Tampereen Kokonainen-messuilla [07.12.2003] |
Harjoittajat jakoivat satoja esitelehtisiä, joissa kerrottiin lisää Falun Gongista ja myös Falun Gongin harjoittajiin kohdistuvasta julmasta vainosta. Moni allekirjoitti ihmisoikeusvetoomuksen vainon lopettamiseksi ja antoivat tukensa Kiinan harjoittajille.
|
|
| Suomi: Vetoomus Kiinan suurlähetystöllä [07.12.2003] |
Dafa-harjoittajat Helsingissä vetosivat Kiinan suurlähetystön edessä Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta 5. joulukuuta. Suurlähetystön konsuliosastolla vieraili monia kiinalaisia, jotka saivat tietää tosiasiat Jiangin kansanmurhan menettelyistä. Eräs kiinalainen nuori mies tuli juttelemaan harjoittajien kanssa ja halusi lisää tietoa...
|
|
| Suomi: Valokuvanäyttely paljastaa Jiangin kansanmurhan Falun Gongin harjoittajia kohtaan [04.12.2003] |
Valokuvat antavat hyvän mahdollisuuden seudun asukkaille tietää Dafan kauneudesta ja samalla Jiang Zeminin käynnistämästä pahasta vainosta, joka on yksi suurimmista ihmisoikeusrikkomuksista maailmassa tänä päivänä. Kuvista käy hyvin ilmi valtava kontrasti Falun Dafan rauhallisuuden ja Jiangin suorittaman vainon välillä.
|
|
| Suomi: Harjoittajat kutsutaan joulumessuille Imatralle - Falun Dafa koskettaa ihmisten sydämiä [01.12.2003] |
Paikallinen toimittaja oli erittäin kiinnostunut kokeilemaan harjoitusta. Hän otti valokuvia ja aikoi kirjoittaa artikkelin Falun Gongista ja Kiinan vainosta. Messujen viimeisillä minuuteilla toinenkin paikallisen lehden toimittaja tuli paikalla ja halusi myös kirjoittaa jutun, jotta paikalliset ihmiset saisivat tietää enemmän Falun Gongista.
|
|
|
| marraskuuta 2003 |
|
|
| Suomi: Falun Gongin harjoittajat talvimessuilla Oulussa [18.11.2003] |
Suomen Neito Johanna Hynninen, joka edustaa Suomea Miss Maailma-kisassa Kiinassa, kävi kaksi kertaa tutustumassa Falun Gongin esittelytauluihin ja halusi myös itselleen materiaalia. Hän kertoi harjoittajalle: "Mitäpä jos kerron Kiinassa haastattelun yhteydessä, että olen juuri tutustunut Falun Gongiin" Hän oli erittäin kiinnostunut tietämään lisää Falun Gongista ja halusi myös kokeilla liikkeitä. Hän sanoi vielä, että onhan vielä huomennakin täällä messuilla.
|
|
| Harjoittajien SOS-kierue tuo median paikalla joka kaupungissa [12.11.2003] |
Viisihenkinen Falun Gong -ryhmä kiinnosti ihmisiä Uudenkaupungin torilla tiistaina. Ryhmän toivat Uuteenkaupunkiin Kiinan ihmisoikeudet.
|
|
| Ihmisoikeusrikollinen ja Falun Gongin vainoaja Luo Gan Suomessa [12.11.2003] |
Ennen Suomeen tuloaan Luo Gan sai syytteen kansanmurhasta Islannissa Falun Gongin vainoamisesta. Mies, joka tunnetaan yhtenä suurimmista ihmisoikeusroistoista, ei ollut kovin odotettu vieras Suomessakaan.
|
|
| Suomi: 'Falun Dafan rauhaisa taival' -valokuvanäyttely Helsingin lähikirjastossa [11.11.2003] |
 |
|
| Luo Gan kohtasi rikosoikeusjutun Suomessa [10.11.2003] |
Seuraten Islannin rikosoikeusjuttua “Falun Gongin hallintatoimiston” johtajaa Luo Gania vastaan, suomalainen ihmisoikeusasianajaja Erkki Kannisto jätti rikosilmoituksen ja esitutkintapyynnön Luo Ganista Helsingin kihlakunnan syyttäjänvirastolle sekä rikospoliisille 11.syyskuuta 2003.
|
|
| Suomi: Falun Gong YK-päivänä kansainvälisessä Oulu-tapahtumassa [05.11.2003] |
Falun Dafan esiintuominen tässä tilaisuudessa pysähdytti ihmisiä pöytämme eteen katsomaan kauniita harjoitusliikkeitä ja tutustumaan kirjalliseen materiaaliin ja tauluihin, joissa tuotiin esille Falun Gongin harjoitusmenetelmää. Vainosta kertova taulu liikutti erästä miestä ja hän sanoi: ”On kauheaa se mitä he tekevät.” |
|
|
| lokakuuta 2003 |
|
|
| Falun Dafa hengen ja tiedon messuilla [22.10.2003] |
Monet olivat kuulleet Kiinassa meneillään olevasta ankarasta vainosta. Liikesarjoista kiinnostuneita oli paljon ja useat halusivat myös tutustua Mestari Li Hongzhin kirjallisuuteen. Oli myös ihmisiä jotka olivat enemmän kiinnostuneita ihmisoikeustilanteesta Kiinassa. Teette hyvää työtä, sanoivat ihmiset kuullessaan totuuden vainosta.
|
|
| "Yokotai"-ohjelma kutsuu Falun Gongin harjoittajat suoraan lähetykseen [22.10.2003] |
Yokotai-ohjelma TV ykkösestä kutsui Falun Gongin harjoittajat ohjelmaan kertomaan harjoituksesta sekä Kiinan vainosta. Ohjelman juontaja haastattelija yhtä harjoittajaa samalla kun neljä muuta harjoittajaa esittelivät Falun Gongin liikesarjoja kauniin Dafa-musiikin soidessa taustalla.
|
|
|
| syyskuuta 2003 |
|
|
| Falun Gong "Voi Hyvin"- messuilla Vaasassa. [30.09.2003] |
Falun Dafan harjoittajat esittelivät harjoituksia ja kertoivat kultivoinnista Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys-periaatteiden mukaan. Tunnelma messuilla oli rauhallinen ja monet ihmiset tiesivät Falun Gongin ja Kiinassa meneillään olevan vainon entuudestaan.
|
|
|
| elokuuta 2003 |
|
|
| "Falun Dafan taival" -valokuvanäyttely Paloheinän kirjastossa Helsingissä [19.08.2003] |
|
|
| Oulu:Steinerkoulun luokkalaiset oppivat Falun Gongia koulutunnilla [11.08.2003] |
|
|
| Eduskunnan ihmisoikeusryhmän puheenjohtajan Kari Uotilan tapaaminen eduskunnassa 26.5.02 [10.08.2003] |
Uotilan mielestä myös Suomen tulisi ottaa virallisesti kantaa Kiinan harjoittaman vainon vuoksi ja hän aikoi keskustella ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Hän oli myös kiinnostunut Suomen Amnestyn suhtautumisesta asiaan. Hän pyysi myös ottamaan huomioon, että ihmisoikeusryhmä käsittelee koko maailmaa koskevia ihmisoikeusrikkomuksia.
|
|
| Kirje Suomen Falun Dafa -yhdistykseltä Amerikan suurlähettiläälle Pekingiin Charles Lin vapauttamisen puolesta. [10.08.2003] |
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Jiang Zeminin hallitus on ulottanut Falun Gongin vainon Yhdysvaltojen kansalaisiin tekaistuin syytöksin. On ilmiselvää, että tämä on vain Jiangin hallituksen keino jälleen kerran vainota viattomia Falun Gongin harjoittajia. |
|
| Suomi:Harjoittajat vetoavat Kiinan Suurlähetystön edessä tukien oikeusjuttua [10.08.2003] |
Harjoittajia Helsingistä vetosi Kiinan suurlähetystön edessä jo neljä vuotta kestäneen Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta.
|
|
|
|
| |