EFGIC: 64 Falun Gongin harjoittajaa kuollut kidutukseen Kiinassa viimeisen kolmen kuukauden aikana

Työleirit päästävät rutiininomaisesti vapaaksi välttääkseen vastuun kun harjoittajat ovat kuolemaisillaan; Useimmat kuolevat pari päivää vapautuksen jälkeen

38-vuotiasta nti Yuan Xiangfania kidutettiin Henanin maakunnan pidätyskeskuksissa ja työleireillä yli vuoden ajan. Hän kuoli kotonaan sen jälkeen kun Kiinan viranomaiset vapauttivat hänet peläten että hän kuolisi työleirillä.
LONTOO (EFGIC) – Vuoden 2003 marraskuun ja vuoden 2004 tammikuun välillä, luotettavien lähteiden mukaan 64 Falun Gongin harjoittajaa on kuollut Kiinassa ankaraan kidutukseen, josta he ovat kärsineet pidätyskeskuksissa ja työleireillä.

Pahoinpitelystä ja kidutuksesta seuranneita kuolemantapauksia raportoitiin yhteensä 17:ssa maakunnassa Kiinassa, Heilongjiangista Guanxiin ja Sichuanista Pekingiin.

Kidutusmenetelminä käytetään tietojen mukaan mm. hakkaamista, sähköshokkeja, pakkosyöttämistä suolaliuoksella ja pistoksien antamista hermostoa vahingoittavilla lääkkeillä. Raportoitujen menehtyneiden joukossa oli 70-vuotias nainen ja 33-vuotias mies.

Silminnäkijöiden mukaan kaikki tapaukset yhtä lukuun ottamatta olivat seurausta hakkaamisesta ja kidutuksesta. Yhdessä tapauksessa nainen Titongin kunnasta, Jilinin maakunnasta kertoman mukaan ”putosi” korkeasta rakennuksesta ollessaan pidätettynä.


Vapautettu, ainoastaan kuollakseen kotona

23:ssa tapauksessa uhrit kuolivat vammoihinsa pian sen jälkeen kun heidät vapautettiin vankeudesta. Kiinan viranomaiset vapauttavat usein Falun Gongin harjoittajia jotka ovat kuolemaisillaan, välttääkseen vastuun ottamista kuolemantuottamuksesta. Monissa tapauksissa uhrit kuolivat muutamia päiviä tai jopa tunteja sen jälkeen kun heidän oli vapautettu.

Kiinan tietolähteiden mukaan jokaisella työleirillä on ”kuolinkiintiö”. Tämä tarkoittaa Falun Gongin harjoittajien määrää jonka sallitaan kuolla pakkotyöleirillä leirin viranomaisten toteuttaessa heille väkivaltaista ”muuntamisprosessia” pyrkimyksenään pakottaa heidät luopumaan Falun Gongin harjoittamisesta. Tämän lisäksi jokainen työleiri palkitaan jos se saa Falun Gongin harjoittajan kieltämään vakaumuksensa harjoitukseen. Tämän seurauksena työleirin viranomaiset pyrkivät usein välttämään kuolinkiintiön täyttymistä yhdellä kuolevalla Falun Gongin harjoittajalla ennen kuin he ovat saaneet bonuksen saamalla hänet hylkäämään vakaumuksensa.

Lähteet kertovat, että harjoittajaa pidetään vasta sitten täysin Falun Gongista luopuneena, kun hän on kirjoittanut useita lausuntoja joissa hän tuomitsee Falun Gongin, ja on sen lisäksi auttanut kanssaharjoittajien vainoamisessa.

Koillis-Kiina kuolonuhrien määrän kärjessä

Kiinan koillisosan maakunnat säilyvät kokonaistilastojen kärjessä kuolonuhrien määrässä. Kaikista 884:sta vahvistetusta menehtyneestä Falun Gongin harjoittajasta Heilongjiangin maakunnan osuus on 15%, seuraavina naapurikunnat Liaoning ja Jilin, joista molemmat kattavat 11 % kokonaismäärästä.

Pekingin kaakkoispuolella sijaitsevan Shandongin maakunnan osuus on myös arviolta noin 11% kaikista kuolemantapauksista.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana raportoitujen kuolleiden Falun Gongin harjoittajien nimet ovat: Xie Wenping, Gao Shiping, Li Shuli, Wang Ruxing, Meng Xiao, Zhao Guo'an, Li Aiping, Tang Meijun, Li Xuelian, Wang Defeng, Yan Hai, Ma Lizhi, Guo Jifang, Zhao Yanxia, Shen Lizhi, Bai Hong, Gu Chunaying, Chen Guijun, Liao Minghui, Yu Guizhen, Song Ruiyi, Ye Wenying, Liu Chengjun, Li Xiaoyuan, Wu Yuan, Wang Congbu, Yu Chunhai, Yang Shulan, Deng Huiqun, Song Youchun, Yuan Xiangfan, Zuo Guoqing, Wu Simin, He Guozhong, Zhang Congmin, Li Xindi, Li Liang, Pan Siyuan, Li Li, Xuan Deqiong, Zhang Dabi, Xiao Peifeng, Li Deshan, Chen Changfa, Li Chouren, Ma Guilin, Lu Guifang, Li Jun, Guo Sulan, Wang Jiguo, Song Yonghua, Xuan Honggui, Zhang Xiaodong, Tian Junrong, Sun Yanqin, Li Yutong, Li Ruqing, Lu Bingshen, Zhou Liangzhu, Lu Xiufang, Lu Xingguo, Zheng Libo, Zhou Caixia.

# # #

TAUSTAA

Falun Gong, joka tunnetaan myös nimellä (Falun Dafa) on täysin rauhanomainen kehon ja mielen harjoitus, jossa on viisi liikesarjaa. Harjoittaminen perustuu periaatteisiin: totuudenmukaisuus, laupeus ja kärsivällisyys. Falun Gongia opetettiin yksityisesti tuhansia vuosia, ennen kuin se tuotiin julkisuuteen Mestari Li Hongzhin toimesta Kiinassa vuonna 1992. Harjoituksella on juurensa kiinalaisessa kulttuurissa, mutta se ei ole suoranaista sukua buddhalaisuuden tai taolaisuuden harjoituksille. Esittelynsä jälkeen Falun Gong levisi nopeasti suullisesti ja sitä harjoitetaan tällä hetkellä yli 60 maassa. Miljoonat ihmiset ovat huomanneet huomattavan positiivisen vaikutuksen terveydessään harjoittaessaan Falun Gongia. Falun Gongin opettaja Li Hongzhi on saanut satoja kunniamainintoja, ja hän on ollut kolmena vuotena mm. Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaana.

Vuonna 1999 kun Falun Gongin harjoittajia oli lähes 100 miljoonaa – kymmeniä miljoonia enemmän kuin kommunistisessa puolueessa jäseniä – Jiang Zeminin johdolla (raportti)Kiinan hallinto kielsi Falun Gongin. Käynnistettiin voimakas kampanja, jossa mediaa käytettiin levittämään valheita ja lavastamaan Falun Gong, saaden sen näyttämään syylliseltä. Kykenemättömänä murskaamaan tahdon miljoonilta ihmisiltä, jotka olivat kokeneet positiivisia muutoksia terveydessään, Jiangin hallinto on voimistanut kampanjaa nostamaan yleisen mielipiteen Falun Gongia vastaan, samalla vangiten, kiduttaen ja jopa murhaten niitä, jotka harjoittavat sitä.

Yli neljän vuoden aikana Kiinan viranomaisten käsissä kuolleiden Falun Gongin harjoittajien vahvistettu lukumäärä Falun Dafan informaatiokeskuksen mukaan on 881 (raportit / lähteet), kun todellinen luku Kiinan sisäisten tietojen mukaan on yli 2000. Asiantuntijat sanovat, että luku on paljon suurempi. Satoja tuhansia ihmisiä on pidätetty; tuhansia on tuomittu vankiloihin ja mielisairaaloihin; yli 100 000 on tuomittu laittomasti työleireille ilman oikeudenkäyntiä.


# # #

Ottakaa yhteyttä Euroopan Falun Gongin tiedotuskeskukseen saadaksenne enemmän tietoa
Peter Jauhal 44 (0) 7717 508 268 Nicolas Schols 32 (0) 479875734
Sähköposti: europe@falungonginfo.net
YHTEYSTIEDOT SUOMESSA - Mikko Mattila +358 40 5044 838

www.falundafa.org
www.faluninfo.net
www.flgjustice.org

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.