FGI: Falun Gongin julma vaino 13 vuotta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

13 vuoden vainon ja peittelyn jälkeen Kiinan kommunistipuolue jatkaa rikoksia ihmiskuntaa vastaan vainoamalla Falun Gongin harjoittajia työleireillä, vankiloissa, syrjäisissä pidätyskeskuksissa ja laitoksissa, joissa suoritetaan elinryöstöjä. Monet ruotsalaiset ihmettelevät, miksi tästä kauheasta vainosta on oltu niin hiljaa.

Yksi syy on se, että kiinalaiset, jotka protestoivat vainoa vastaan tai ovat auttaneet uhreja, ovat vaarassa menettää työpaikkansa, vapautensa ja jopa henkensä. Tunnettu esimerkki on kiinalaisten kristittyjen ihmisoikeuksien asianajaja Gao Zhisheng, joka menetti työlupansa ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2006. Selviydyttyään tuomiosta ja vakavasta kidutuksesta hänet siepattiin uudelleen helmikuussa 2009. Turvallisuuspoliisi on ahdistellut myös hänen vaimoaan ja tytärtään.

Ulkomaisia toimittajia, jotka ovat kiinnostuneita Falun Gong –tapauksesta, on uhkailtu ja heidän työlupa takavarikoidaan. Myös heidän mediayhtiönsä toiminta on vaarassa tulla estetyksi Kiinassa. Falun Gongin harjoittajia, jotka ovat ottaneet yhteyttä ulkomaisiin toimittajiin, on vangittu, kidutettu ja jopa tapettu.

Toive, että media rikkoisi hiljaisuuden vainosta

Erilaiset esteet ovat johtaneet joukkotiedotusvälineiden vaikenemiseen miljoonia kiinalaisia koskevasta vakavasta vainosta. On jopa käynyt niin, että muutamat tiedotusvälineet liittyivät kommunistisen puolueen talutusnuoraan ja häpäisevät Falun Gongin harjoittajia julkaisemalla vääriä tietoja Falun Gongista.

Samalla todisteita laajalle levinneistä julmuuksista, jotka kohdistuvat Falun Gongin harjoittajiin, tulee pikkuhiljaa Kiinasta. 15. toukokuuta 2012 48-vuotias Gao Shouhai kuoli neljän vuoden vainoamisen seurauksena Weinanin vankilassa Shaanxin maakunnassa.

30. huhtikuuta 51-vuotias Sun Xiuxia (alarivissä oikealla) kuoli Heizuizin naisvankilassa pahoinpitelyiden seurauksiin. Hänet oli tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankilaan, koska hän kieltäytyi luopumasta Falun Gongista. Hänen miehensä, Wang Zhihong (alarivissä vasemmalla), sai kolmen vuoden tuomion

Amnesty

31. toukokuuta 2012 Amnesty International laati pikaisia toimia opettaja Wang Xiaodongin ja hänen sisarensa vuoksi, jotka ovat vaarassa joutua kidutetuksi, koska he ovat Falun Gongin harjoittajia. Tapaus huomioitiin kansainvälisesti, kun kyläläiset Zhouguantunissa, Botoussa ja Hebeissä väsyivät viranomaisten epäinhimilliseen kohteluun viattomia ihmisiä kohtaan, ja kirjoittivat vetoomuksen, jossa vaadittiin Wangin vapauttamista.

Amnesty Internationalin kiireellisen pikatoimen mukaan, "Falun Gongin harjoittajat Wang Xiaodong ja hänen sisarensa Wang Junling on pidätetty ja he ovat vaarassa joutua kidutettavaksi. He ovat mielipidevankeja, jotka on pidätetty yksinomaan sen vuoksi, että he ovat rauhanomaisesti käyttäneet sanan- ja yhdistysvapautta".

Kuolintapaukset ja elinryöstöt

13 vuoden vainoamisen jälkeen lukemattomat yksittäiset vainotapaukset saatetaan katsoa tylsinä tilastoina. Mutta historia on opettanut meille, että lopulta totuus saa aina ihmisen kiinni. Kuinka monet Falun Gongin harjoittajat Kiinassa ovat menettäneet oikeuden työhön ja koulutukseen? Kuinka monet perheet ovat särkyneet? Kuinka monet lapset ovat jääneet orvoiksi, kun heidän vanhempansa vangittiin tai kidutettiin kuoliaaksi? Kuinka paljon on kuolemantapauksia? Kansainvälisesti ollaan entistä enemmän vakuuttuneita siitä, että vakavia ihmisoikeusrikoksia tehneet eivät saa paeta rangaistusta. Toivomme, että tulevaisuudessa kaikki saatetaan päivänvaloon, ja syylliset saavat rangaistuksensa.

Kun kyseessä on Falun Gongin harjoittajien vaino Kiinassa, todistusaineistoa on runsaasti. Ehkä tunnetuin on tutkimukset, jotka laadittiin riippumattoman osapuolen toimesta. Kanadalainen ihmisoikeusjuristi David Matas ja Kanadan entinen apulaisulkoministeri David Kilgour osoittavat, että Falun Gongin harjoittajia Kiinassa on tapettu heidän elintensä vuoksi. Heidän tekemänsä tutkimuksen tulokset on raportissa "Bloody Harvest" ruotsinkielinen käännös.

Miksi Falun Gongin harjoittajia vainotaan?

Päätös vainon aloittamisesta tehtiin kommunistisen puolueen puoluejohtaja Jiang Zeminin toimesta, joka tuolloin oli myös valtionpäämies. Jiang näki suositun henkisen harjoitusmenetelmän uhkana puolueelle, joka on tunnettu laajamittaisesta korruptiostaan. Kommunistisen puolueen oman tutkimuksen mukaan 1998 Falun Gongin harjoittajien lukumäärä ylitti kommunistisen puolueen jäsenmäärän. Sorto kansan uskoa ja mielipiteenvapautta kohtaan on yleistä Kiinassa vielä tänä päivänäkin. Laajoista loukkauksista toisinajattelijoita kohtaan ovat raportoineet muun muassa YK ja Amnesty International.

Falun Gong (tunnetaan myös nimellä Falun Dafa), on menetelmä, joka kannustaa harjoittajia kultivoimaan korkeaa moraalia, totuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä. Kommunistinen puolue on pitkään perustunut valheellisuuteen ja itsevaltaiseen johtajuuteen, ja pitää Falun Gongia uhkana niiden säilymiselle.

13. kesäkuuta 2005 Ruotsin Falun Dafa -yhdistys teki rikosilmoituksen Tukholmassa Kiinan entistä valtionpäämiestä Jiang Zeminiä ja korkean tason kiinalaisia 610-viraston (1) johtajia vastaan osallisuudesta murhiin ja ihmiskaappauksiin koskien Falun Gongin harjoittajia. 7. kesäkuuta 2007 yhdistys teki ilmoituksen Kiinan silloisesta kauppaministeri Bo Xilai’sta tämän vierailun aikana Ruotsissa. Syyte koski hänen aktiivista osallistumistaan Falun Gongin harjoittajien murhiin ja sieppauksiin Kiinassa.

Mitä on Falun Gong?

Falun Gong on kultivointimenetelmä, joka esiteltiin julkisuudessa Kiinassa vuonna 1992 Li Hongzhi’n toimesta. Menetelmään kuuluu 5 rauhallista ja hidasta liikesarjaa, joista yksi on meditaatioharjoitus. Lisäksi jokapäiväisessä elämässä kultivoidaan mieltä noudattamalla menetelmän periaatteita, totuudenmukaisuus, laupeus ja kärsivällisyys. Harjoittajia on yli 100 maassa ja Ruotsissa harjoituspaikkoja on 30 paikkakunnalla. Menetelmän opetus ja harjoittaminen on maksutonta.

Vetoomus

Ruotsin Falun Gongin harjoittajat vetoavat yleisö apuun tukemaan toimia, joilla pyritään pikaiseen Falun Gongin harjoittajien vainon lopettamiseen Kiinassa. Yksi tapa tukea on pyytää Ruotsin hallitusta vaikuttamaan riippumattoman tutkimuksen tekemiseen vainosta Kiinassa. Hallitusta voi myös pyytää tuomitsemaan vaino.

1) “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.


Kansainvälisesti: http://www.faluninfo.net/topic/22/

Ruotsi: http://www.falungonginfo.net

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201207/22759.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.