Chen Shuqin kuoli kidutuksen uhrina Changchunin naisvankilassa 2011

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Chen Shuqin alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1996. Hän hyötyi harjoittamisesta sekä fyysisesti että henkisesti, ja monet hänen sairauksistaan paranivat. Viimeisten 12 vuoden aikana, kun Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on vainonnut Falun Gongia, Chen on vangittu kahdeksan kertaa uskonsa takia. Hän oli pakkotyölaitoksessa vuoden, ja myöhemmin hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Hän kuoli Changchunin naisvankilassa helmikuussa 2011.

Vuonna 2010 Chen pidätettiin kahdeksannen kerran ja häntä pidettiin Jilinin kaupungin pidätyskeskuksessa. Hän kuihtui ja hänen selkänsä oli painunut kumaraan. Hänet vapautettiin kriittisen terveydentilan vuoksi. Muutamaa päivää myöhemmin Changyi`n piirikunnan Lianhuan poliisiaseman virkamiehet pidättivät hänet, vaikka hänen tilansa oli edelleen vakava. Hänet vietiin Changchunin naisvankilaan.

Koska Chen kieltäytyi ”muuntumasta” (1), häntä kidutettiin ja lukittiin eristysselliin ”vankilan koulutusalueen” neljännellä osastolla, mikä on väärinkäytösten osalta pahamaineisin vankilan osasto. Vartija Guo Xia määräsi vankeja kiduttamaan Cheniä. He upottivat hänen päänsä vesisankoon tukehduttaakseen hänet, mutta nostivat sitten pään ylös. Tämä toistettiin useaan kertaan niin kauan, että hän oli vähällä menehtyä.

Chen ei kyennyt kestämään enempää kidutusta, vaan antoi periksi ja suostui luopumaan Falun Gongista. Kun hän myöhemmin kykeni ajattelemaan selkeästi, hän kirjoitti lausunnon, jossa hän ilmoitti harjoittavansa Falun Gongia järkähtämättä. Hän joutui uudelleen kidutettavaksi. Chen aloitti syömälakon protestoidakseen huonoa kohtelua ja joutui kokemaan vieläkin kauheampaa kidutusta. Hänet sidottiin ”venyttävään kidutuslaitteeseen” jossa häntä venytettiin pitkiä aikoja kerrallaan. Se oli mitä julminta kidutusta, ja hän oli menehtyä. Vartija Guo Xia määräsi vankeja pakottamaan Chen kirjoittamaan ”kolme takuulausuntoa” (2) saadakseen hänet luopumaan Falun Gongin harjoittamisesta. Kun Chen kykeni ajattelemaan selväjärkisesti, hän ilmoitti, että hänen kirjoittamansa takuulausunnot olivat mitättömiä. Häntä hakattiin edelleen ja riiputettiin köysiin sidottuna. Kidutus jatkui ja Chen hakattiin kuoliaaksi, koska hän kieltäytyi luopumasta Falun Gongista.

Peitelläkseen totuutta vankilan henkilökunta asetti hänen suoneensa iv- katetrin kuoleman jälkeen ja lähettivät hänet sairaalaan. He väittivät Chenin kuolleen äkillisesti sydänkohtaukseen.

Huomautus

1.”Muuntaa”: Saada joku parantamaan tapansa tai muuntumaan, aivopesun tai kidutuksen avulla harjoittaja yritetään pakottaa luopumaan Falun Gongista.

2. "Kolme lausuntoa": Harjoittajia painostetaan aivopesun ja kidutuksen avulla allekirjoittamaan “katumuslausunto”, “takuulausunto” ja “erolausunto” vakuutena siitä, että he ovat luopuneet vakaumuksestaan. Lausunnoissa heidät pakotetaan ilmaisemaan katumusta Falun Gongin harjoittamisesta, lupaamaan, että he lopettavat harjoittamisen, ja suostumaan siihen, etteivät he koskaan lähde Pekingiin vetoamaan vainon lopettamisen puolesta

Aikaisempi raportti: Kahdeksannen pidätyksensä jälkeen Chen Shuqin kuolee Changchunin naisvankilassa

http://www.clearwisdom.net/html/articles/2011/12/2/129808.html

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2012/3/4/253791.html
Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201203/58056.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.