Ruotsi: Lehdistötilaisuus Tukholman Mynttorgetilla Pariisissa vangittujen harjoittajien vuoksi (Kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Keskiviikkona tammikuun 28. 2004, lehdistötilaisuus pidettiin Tukholman Mynttorgetilla sen vuoksi että Ranskan poliisi oli vanginnut Falun Gongin harjoittajia kiinalaisen uudenvuoden juhlimisen aikana Pariisissa. Ruotsin Falun Gongin tiedotuskeskuksen lehdistökutsun mukaan, suoranainen syy pidätyksiin olisi ollut se, että harjoittajilla oli keltaisia kaulahuiveja tai keltaisia puseroita. Falun Gongin harjoittajien toiminnoilla Pariisissa oli ainoastaan tarkoitus rauhallisesti ja tyynesti antaa kiinalaisille tietoa ihmisoikeuksien rikkomuksista, joita rikotaan heidän omassa maassaan. Tämä oli nähtävästi pelottavaa joillekin Kiinan hallituksessa, sillä Pariisissa uuden vuoden juhlimisen aikana oli paikan päällä Kiinasta tulleet 5000 valtuutettua.

Noin 10 ihmisoikeusasianajajaa jotka olivat läsnä Tukholmassa, ottaen osaa kansainväliseen konferenssiin ”Genocide in the New Era”, olivat kirjoittaneet avoimen kirjeen, joka oli osoitettu Ranskan hallitukselle koskien tapahtumia Pariisissa. Kirjeessä saatetaan kyseenalaiseksi Ranskan kykyä ylläpitää kansallisia vapauden arvojaan Kiinan hallituksen painostuksen alla.

Haasteanomus on jätetty Pariisissa kiinalaista kulttuuriministeriä vastaan.

Ohikulkijat lukevat Falun Gongista ja vainosta Kiinassa. Telineissä on kuvia harjoittajista jotka Jiangin hallitus on tappanut.Harjoittajia muun muassa Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Suomesta, Saksasta, Pohjois-Amerikasta ja Kanadasta esittävät yhdessä harjoituksia.
Marco Tanskasta kertoo kuinka Ranskan poliisi pidätti hänet sen vuoksi, että hänellä oli keltainen kaulaliina jossa oli Falun Gongin nimi.Ihmisoikeusasianajaja Terri Marsh lukee ääneen avoimen kirjeen Ranskan hallitukselle kymmeneltä kansainväliseltä ihmisoikeusasianajajalta.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200401/9373.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.