Zhang Qian - Silkkitien edelläkävijä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Zhang Qian – Silkkitien edelläkävijä. Kuva: Zhiching Chen, Epoch Times

Siitä asti, kun Han-dynastia perustettiin, oli nomadialainen XiongNu-kansa joutunut sekä pohjoisesta että lännestä tulevan vihollisen uhkaamaksi (vuosisataa myöhemmin, jotkut heistä tulivat tunnetuiksi hunneina) Kun Hanin keisari Wu tuli valtaan, puolustava ulkopolitiikka hylättiin, ja Kiinan keisari käynnisti useita hyökkäyksiä XiongNu-kansaa vastaan.

Läntisellä alueella oli aasialainen heimo, (Xiyu) jota kutsuttiin nimellä Da Yuezhi ja jonka kuninkaan XiongNu oli tappanut. Keisari Wu päätti lähettää lähettiläänsä Da Yuezhi’in perustamaan sotilasliittoa. Päästäkseen Da Yuezhi’in, lähettilään oli kuljettava XiongNun alueen läpi. Han-upseeri Zhang Qian tarjoutui keisarilliseksi lähettilääksi tehtävän suorittamiseksi.

Vuonna 139 eKr. Zhang Qian johti noin 100 hengen edustajaryhmän länteen. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli diplomaattitehtävissä. Valitettavasti kaikki matkalla olleet joutuivat mellakoivien hunnien vangiksi.

Zhang Qian oli useita vuosia orjana ja hän avioitui myöhemmin hunni-naisen kanssa. Hän kätki tunteensa eikä koskaan luopunut suunnitellusta tehtävästään, vaan odotti oikeaa hetkeä voidakseen paeta, ja suorittaa alkuperäisen tehtävänsä.

Yhdentoista vuoden jälkeen hän onnistui lopulta pakenemaan yhdessä erään toisen upseerin kanssa. He joutuivat voittamaan monia vaikeuksia ja lopulta löysivät Da Yuezhi’n valtion. Mutta sinä aikana, kun hän oli vankeudessa, poliittinen ympäristö oli muuttunut ja Da Yuezhi -valtion uudella kuninkaalla ei ollut aikomustakaan hyökätä XiongNu’hun.

Ennen kuin Zhang palasi Kiinaan, hän vietti yli vuoden matkustaen eri heimojen luona, jotka asustivat laajalla alueella lännessä. Hän dokumentoi heidän elämäänsä ja kulttuuria, samalla kun hän esitteli kiinalaista kulttuuria eri heimoille.

Matkallaan takaisin Kiinaan, Zhang vangittiin XiongNu’n toimesta. Hänen henkensä säästyi, koska XiongNu oli vaikuttunut hänen rohkeudestaan ja päättäväisyydestään. Vuotta myöhemmin hän onnistui pakenemaan, kun XiongNu-valtiossa puhkesi levottomuuksia. Tällä kertaa hänen onnistui palata takaisin Chang'anin pääkaupunkiin Haniin.

Kolmentoista vuoden poissaolonsa aikana, Zhang keräsi suuren määrän tietoa läntiseltä alueelta. Kuultuaan Zhang Qianin matkasta, keisari Wu innostui hyökkäämään XiongNu’hun laajentaakseen aluettaan.

Vuonna 119 eKr. Zhang Qian aloitti toisen tehtävänsä, uuden matkan länteen taistellakseen XiongNu’ta vastaan. Tarkoitus oli muodostaa liittouma Wusun valtion kanssa, joka sijaitsee Tarim Basin laaksosta pohjoiseen. Vaikka sotilasliittoa ei syntynyt, lähetti Zhang Qian avustajansa muihin valtioihin läntisellä alueella tarkoituksena luoda ja ylläpitää hyvät diplomaattiset suhteet valtioihin Keski-Aasian alueilla.

Zhang Qianin kaksi pitkää matkaa läntisellä alueella kattoi useimmat maat Keski- ja Länsi-Aasiassa, muun muassa Fergana, Sogdian (Uzbekistan) ja Bactria (Afganistan) ja edisti suhteita Kiinan, Keski-Aasian ja Lähi-idän välillä.

Näiltä matkoilta tuotiin Kiinaan huippulaatuista sinimailasta, saksanpähkinöitä ja hevosia. Samalla Keski- ja Länsi-Aasia saivat enemmän tietoa kiinalaisista tuotteista, etenkin silkistä ja kauppareitistä, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Silkkitienä.


Lähde: http://www.epochtimes.se/articles/2011/12/20/22512.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.