Missä on Kiinan muinainen taide? (Osa 2)

Kommunismin rooli perinteisen kiinalaisen kulttuurin rappeutumisessa
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

600 vuotta vanha kiinalainen maalaus "Asumus Fuchunin vuorella” National Palace Museum Taipeissa. Aarteisto on saatu Manner-Kiinasta ennen kuin KKP tuli valtaan vuonna 1949. (Patrick Lin / AFP / Getty Images)

Shen Yun Performing Arts jatkaa maailmakiertueellaan antiikin Kiinan perinteiden esittelyä. Neliosaisessa sarjassa Epoch Times tarkastelee näitä taiteita, ja erityisesti niiden nykytilaa tämän päivän Kiinassa. Taiteella on kiistaton vaikutus maailmaamme.

Kulttuuri on kansakunnan sielu, jonka henkinen puoli on yhtä tärkeää kuin fyysiset tekijät, kuten rotu ja maa. Mikäli maan sivilisaatio määritellään historian kulttuurisen kehityksen mukaan, niin luonnollisesti siitä seuraa, että kulttuurin tuhoaminen johtaa kansakunnan loppuun.

Läpi Kiinan historian, huolimatta monista hyökkäyksistä, kiinalainen kulttuuri kesti ja kukoisti, ja sen olemus on 5000 vuotta vanha. Mutta kommunismin valtaannousun jälkeen, sillä oli tuhoisa vaikutus Keskusvaltakunnan antiikin kulttuuriin ja perinteisiin.

Alusta lähtien Kiinan kommunistipuolueen (KKP) suunnitelmat "mullistaa" Kiinan kulttuuri, oli itse asiassa yrittää tuhota sen hengellisyys täydellisesti.

Perinteinen kiinalainen kulttuuri pyrki sopusointuun ihmisen ja maailmankaikkeuden kanssa ja korosti etiikkaa ja moraalia. Se oli perustunut luottamukseen uskontojen, konfutselaisuuden, buddhalaisuuden ja taolaisuuden välillä ja ilmensi rehellisyyttä, ystävällisyyttä, harmoniaa ja suvaitsevaisuutta.

Nämä periaatteet ja Kungfutsen asettamat sosiaalisten normien viisi keskeistä hyvettä - hyväntahtoisuus, vanhurskaus, säädyllisyys, viisaus ja uskollisuus - olivat vastenmielistä KKP:n käyttämälle ateismille.

KKP:lla oli luontainen ideologinen vastustus perinteistä kiinalaista kulttuuria vastaan, joka uskoo jumaliin ja taivaalliseen valtuutukseen, ja KKP teki kulttuurista vihollisen pyrkiessään vahvistamaan omaa hallintaansa.

Pian sen jälkeen, kun KKP nousi valtaan vuonna 1949 se alkoi tuhota kirkkoja ja temppeleitä, polttaa pyhiä kirjoituksia ja pakotti buddhalaiset munkit ja nunnat palaamaan maalliseen elämään. Vuonna 1960 tuskin mitään uskonnollisia paikkoja oli enää jäljellä Kiinassa.

Mao Zedongin Suuri kulttuurivallankumous, joka alkoi vuonna 1966 aiheutti entistä suuremman uskonnollisen ja kulttuurisen katastrofin kampanjalla "Casting Away Four Olds": heitä pois vanhat ajatukset, vanha kulttuuri, vanhat tavat ja vanha vaatetus.

Buddhalaisista ja taolaisista temppeleistä, historiallisista ja luonnonkauniista alueista, kalligrafiasta, maalauksista ja antiikista, tuli punakaartilaisten tärkeimpiä tuhoamiskohteita. Monet kirjat, kalligrafiateokset ja maalaukset, joita oli kerätty intellektuelleilta, poltettiin tai silputtiin massaksi.

Kirjailija Qin Mu (1919-1992) kuvaili kulttuurivallankumouksen synkkyyttä näin: "Se oli todella ennennäkemätön katastrofi. [KKP] vangitsi miljoonia ihmisiä heidän yhteyksistään perheenjäseniin, päätti elämän miljoonilta muilta, hajotti perheet, käännytti lapsia huligaaneiksi ja roistoiksi, poltti kirjoja, repi alas vanhat rakennukset, ja tuhosi muinaisen intellektuellien hautapaikan, ja osallistui kaikenlaisiin rikoksiin vallankumouksen nimissä."

Näin arvokkuus ja pyhyys uskonnossa ja kulttuurissa oli tuhottu, kuten ihmisten henkinen identiteetti, joka muodostuu uskosta ja kulttuurista. Monet menettivät moraalisen merkityksen ja tulivat KKP: n omien standardien manipuloimiksi, kuten luokkataistelu, jossa yllytetään vihaan ja väkivaltaan, itsekritiikkiin, ja "taisteluun taivaan ja maan kanssa."

Tämä "puoluekulttuuri", jolla oli sydämessään hirmuvalta ja diktatuuri, oli vakiintunut KKP:n harjoittamiksi poliittisiksi liikkeiksi.

Kun puolue hyväksyi talousuudistuksen ja avoimet-ovet-politiikan, se peruskorjasi monia kirkkoja sekä buddhalaisia ja taolaisia temppeleitä. Koko Kiinassa, temppelimessut, taide ja kalligrafia- näyttelyt, kulttuurifestivaalit lohikäärme- ja leijonatansseineen sekä uudenvuoden juhlat olivat lavastettuja.

Tämä kuitenkin vain palauttaa kulttuurin pinnallisen ulkonäön. Kiinan kulttuurin syvällisin perusolemus on todella hävitetty.


Englanniksi: http://www.theepochtimes.com/n2/arts-entertainment/where-are-the-ancient-arts-of-china-part-2-63526.html

Osa1: http://www.theepochtimes.com/n2/arts-entertainment/where-are-the-ancient-arts-of-china-part-1-63210.html


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.