Suomen kunniakonsuli: Shen Yun on “erittäin vaikuttava”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kristina ja Jyrki Mattila Shen Yun’in perjantai-illan esityksessä. (Pamela Tsai/The Epoch Times)

Philadelphia - Shen Yun Performing Arts esitti laajasti ja monipuolisesti perinteistä kiinalaista kulttuuria teatteri Merriamissa Philadelphiassa perjantaina 6. tammikuuta.

Suomen kunniakonsuli Kristina Mattila ja hänen puolisonsa Jyrki Mattila olivat myös katsomassa esitystä.

"Se oli hyvin erikoinen, se on hyvin erilainen kaikesta muusta mitä olen koskaan ennen nähnyt ja hyvin kaunis," rouva Mattila sanoi. "Nautin joka hetkestä."

Shen Yun pyrkii taiteen avulla elvyttämään Kiinan 5000-vuotista kulttuuria käyttämällä klassista kiinalaista tanssia sen ilmaisukeinona, mainitaan New Yorkissa sijaitsevan yhtiön internet-sivuilla. Tanssia pidetään yhtenä kaikkein ilmeikkäimpänä ja teknisesti vaikeasti hallittavana.

”Shen Yun’in sekä mies- että naistanssijat olivat samaan aikaan ihania ja vaikuttavia”, sanoi kunniakonsuli. ”Suomessa asuvat voisivat nauttia siitä suuresti”, hän lisäsi.

Jyrki Mattila oli samaa mieltä. "Olisi hienoa, jos saisimme tämän esityksen Suomeen. Pidin väreistä ja liikkeistä ja sain hyvän käsityksen Kiinan historiasta ja kulttuurista."

Tanssiyhtiön verkkosivujen mukaan, Kiinan kulttuuri on melkein tuhoutunut 60 vuoden kommunistivallan aikana. Kiertueellaan ympäri maailmaa, Shen Yun pyrkii elvyttämään perinteiset arvot; kunnioituksen, hyväntahtoisuuden, ja muut hyveet.

“Se oli hyvin ainutlaatuinen,” Jyrki Mattila lisäsi.

Rouva Mattila sanoi kiinalaisten bel canto -laulujen olleen vaikuttavia. "Tiesin, että kiinalainen laulu on erilaista kuin kaikki muut laulut maailmassa, joten sain siitä todella kiinni tänä iltana. Mielestäni lauluissa oli hyvin syvä viesti ja todella nautin siitä.”

Reporting by Pamela Tsai ja Jack Phillips.
Epocht Times


http://www.theepochtimes.com/n2/shen-yun-on-tour/finlands-honorary-council-calls-shen-yun-very-impressive-170766.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.