Shang Dexing joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan asianajajan palkaamisen vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

65-vuotias Shang Dexing kärsi erilaisista sairauksista ennen kuin hän alkoi harjoittaa Falun Gongia. Harjoittamisen tuloksena kaikki sairaudet katosivat ja hänestä tuli huomaavainen muita kohtaan. Ystävät ja perheenjäsenet kunnioittivat häntä.

Toukokuun 3. päivänä 2010 Shang vangittiin Qingdaossa, koska hänen 7-vuotias lapsenlapsensa antoi Falun Gong -DVD:n jollekin. Myöhemmin Shang oli syytettynä tuomioistuimessa. Hänen perheensä palkkasi kaksi asianajajaa puolustamaan häntä. Asianajajien palkkaaminen ja pyynnöt Shangin tapaamisesta saivat virkamiehet uhkailemaan perhettä sekä estämään asianajajia edustamasta häntä. Laoshanin tuomioistuimen tuomari sanoi Shangille: ”Koska palkkasitte asianajajan, saatte kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.”

Valtavan painostuksen alaisena Shangin vaimo, Tian Jinlan romahti henkisesti. Hänen poikansa lähetti hänet sairaalaan. Lääkäri antoi kaksi kriittistä lausuntoa Tianin terveydentilasta. Seuraavana aamuna asianajaja Li ja Shangin perhe veivät lausunnot oikeuteen ja pyysivät, että tuomari Yu Yong antaisi Shangille luvan käydä vaimonsa luona. Heidän pyyntönsä hylättiin.

Ennen oikeudenkäyntiä tuomari Yo Yong ja hänen sihteerinsä Wu Wangzhi, kävivät tapaamassa Shangia pidätyskeskuksessa siviiliasuissa. Estääkseen Shangia tapaamasta asianajajia he valehtelivat hänelle sanoen, että hänen perheensä ei halunnut palkata asianajajaa, ja pakottivat hänet suostumaan puolustamaan itse itseään. Myöhemmin 2. elokuuta nämä kaksi virkailijaa valehtelivat Shangin pojalle väittäen, että hänen isänsä oli pyytänyt erottamaan asianajajat, koska hän halusi puolustaa itse itseään ilman laillista apua. Näin virkailijat saivat hänen perheensä suostuteltua allekirjoittamaan asiakirjan.

Elokuun 4. päivänä asianajajat saapuivat pidätyskeskukseen. Kaksi virkailijaa esti heitä tapaamasta Shangia. Hetkeä myöhemmin Yu Yong ja Wang Zhiwen saapuivat myös paikalle. Yu Yong sanoi asianajajille ylimielisesti: ”Shang ja hänen perheensä eivät suostu palkkaamaan asianajajia. He haluavat Shangin puolustavan itse itseään.” Molemmat asianajajat vaativat saada tavata asiakastaan, jotta voidaan arvioida todellinen tilanne. Peläten valheidensa paljastumista, Yu Yong vaati saada olla läsnä tapaamisen aikana.

Asianajajat hylkäsivät päättäväisesti pyynnön. Lopulta asianajajat myönsivät pidätyskeskuksen vartijoille luvan läsnäoloon tapaamisen ajaksi, ja samalla paljastuivat Yu Yongin ja Wang Zhiwenin valheet.

Elokuun 5. päivänä Shang oli syytettynä Laoshanin tuomioistuimessa. Oikeussalissa ja sen ulkopuolella oli useita siviiliasuisia poliiseja ja mellakkapoliiseja. Ennen oikeudenkäyntiä oikeussalissa ollut poliisi aiheutti hankaluuksia Shangin asianajajille. Asianajaja Li Subinia estettiin pääsemästä sisälle, vain asianajaja Han sai luvan tulla oikeussaliin. Ulkopuolisista ainoastaan Shangin vaimo ja poika saivat seurata oikeudenkäyntiä. Suurin osa läsnäolijoista olivat poliiseja ja 610-viraston (1) agentteja.

Oikeudenkäynnin alussa Shang ja hänen asianajajansa pyysivät, että tuomari Yu Yong ja hänen sihteerinsä Wu Wangzhi jätettäisiin ulkopuolelle, koska Yu Yong tuomarina oli yrittänyt pettää vastaajaa ja hänen asianajajaansa. Lain mukaan hänellä ei ollut lupaa olla puheenjohtajana oikeudenkäynnissä. Pyynnöistä huolimatta Yu Yong jatkoi oikeudenkäyntiä.

Asianajaja Li ja Shangin perheenjäsenet yrittivät saada yhteyden tuomioistuimen johtajaan. Jotkut siviiliasuiset poliisit ottivat videolle, kun Shangin perhe kuvasi poliiseja matkapuhelimillaan. Useita poliiseja yritti siepata puhelimet. Asianajaja Li puuttui asiaan, mutta poliisi osoitti häntä sormellaan sanoen: ”Kuka olette, näyttäkää valtakirjanne!” Yksi poliiseista yritti lyödä Li`tä, mutta Shangin perhe sai estettyä sen. Li ja Shangin perhe olivat ainoat, joiden sallittiin jäädä, kun poliisit voimakeinoin poistivat heidän ottamansa kuvat.

Elokuun 21. päivänä, oikeudenkäynnin jälkeen, tuomioistuin kutsui asianajaja Hanin paikalle, ja ilmoitti, että tuomio olisi suoraan ulosmittauskelpoinen ilman oikeudenkäyntiä.

Elokuun 24. päivänä Yu Yong meni Dashanin pidätyskeskukseen tapaamaan Shangia: ”Kielsin sinua palkkaamasta asianajajaa, mutta sinä vaadit sitä. Ensin halusin vapauttaa sinut syyttömänä. Kuitenkin, koska palkkasit asianajajan, sinut lähetetään kolmeksi vuodeksi vankilaan.” Shang kysyi: ”Jos olen viaton, miksi sitten vangitsit minut?” Yu Yong vastasi: ”Siksi, koska palkkasit asianajajan, lähetän sinut kolmeksi vuodeksi vankilaan.”

Shangin oikeudenkäynnin jälkeen asianajajaa uhattiin ja lakiasiainosaston henkilökunta sanoi peruuttavansa hänen asianajajan toimiluvan, jos hän jatkaa Shangin asian ajamista.

Sen jälkeen, kun Minghui-verkkosivuilla kerrottiin asiasta, Hanin kotikaupungin Xingtain 610-viraston agentit uhkailivat häntä. Hänelle kerrottiin, että määräykset tulivat Pekingin 610-viraston päämajasta, ja ne pannaan täytäntöön jokaisella tasolla sen alapuolella olevissa virastoissa. Lisäksi sisäisen turvallisuusjaoston virkailijat uhkasivat häntä moneen otteeseen, ja vaativat luopumaan asian ajamisesta.

Huomautus

1. “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.


Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2011/10/20/248125.html
Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201112/57619.html


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.