Aloin harjoittaa Falun Gongia 13 vuotta sitten

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tervehdys Mestari! Tervehdys kanssaharjoittajat!

Aloin harjoittaa Falun Gongia 13 vuotta sitten keväällä 1998.

Kun asuin Kiinassa, vaikka pahuus oli siellä hillitön, teimme harjoittajien asioita hyvin. Kun tulin Suomeen, harjoitusympäristö muuttui, ja tapa, jolla ihmisille kerrotaan totuus, muuttui myös. Tapa elää kansainvälisessä yhteisössä oli vierasta, ja harjoittajien välillä oli enemmän ristiriitoja. Aluksi tunsin oloni epämukavaksi ja olin erittäin jännittynyt. Kiinassa oli vain vähän ristiriitoja harjoittajien välillä. Kun päätös tehtiin, harjoittajat toimivat sen mukaisesti ilman suurempaa keskustelua. Nyt olen uudessa ympäristössä ja Fa'n vahvistaminen on hieman erilaista kuin Kiinassa. On suhteellisen helppoa vahvistaa Fa'ta ja kertoa totuus ihmisille, eikä ole olemassa riskiä tulla vainotuksi. Ainoa asia on, voimmeko pysyä järkkymättömänä asioissa, joita aloitamme. Tästä aiheutuu myös koettelemuksia xinxingilleni, pystynkö pitämään puhtaan ja sinnikkään sydämen.

Kesällä menin joka päivä puistoon ryhmäharjoituksiin, mikä itsessään on tapa kertoa ihmisille totuus. Ihmiset kulkevat harjoituspaikan ohi, ja näkymä houkuttelee monia oppimaan totuuden Dafasta – jotkut jopa haluavat itse tulla harjoittamaan. Kiinalaiset turistit voivat myös ohittaa harjoituspaikan ja nähdä, että Falun Dafaa harjoitetaan vapaasti muissa maissa, ja he voivat alkaa ymmärtää Dafan hyvyyden. Käyn päivittäin Kiinan suurlähetystöllä Helsingissä. Eräänä päivänä tunsin itseni todella väsyneeksi palatessani suurlähetystöltä enkä mennyt ryhmäharjoituksiin, vaan tein harjoitukset kotona. Koko meditaatioharjoituksen ajan olin uninen. Tunsin oloni oudoksi: Olin jo nukkunut ennen harjoitusta, miksi olen silti niin uninen? Sitten katsoin sisäänpäin ja löysin syvältä itsestäni itsekkyyttä. Tein harjoitukset kotona vain kultivoidakseni itseäni, sen sijaan että olisin mennyt tekemään harjoitukset puistoon ihmisten vuoksi. Löydettyäni itsekkyyteni pyrin sen jälkeen aina menemään ryhmäharjoituksiin ja Fa-opiskeluun. Kun minulla on huonoja ajatuksia, niin pian kuin olen saapunut Fa-ryhmäopiskeluun, huonot ajatukset häipyvät saman tien. Vaikka xinxing-ongelmia esiintyy, joskus melko pahojakin, ilmapiiri Fa-ryhmäopiskelussa voi tehdä minut tietoiseksi inhimillisistä kiintymyksistäni, mikä on hyvä asia, koska vain paljastamalla kiintymykset, voin poistaa ne. Jos vain olen yksin kotona, en saata löytää niitä, enkä siten pysty myöskään poistamaan niitä. Ajan kuluessa ymmärsin paremmin muita harjoittajia. Itse asiassa kaikilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Pikkuhiljaa minusta tuli hieman suvaitsevaisempi muiden harjoittajien puutteita kohtaan oppien samalla arvostamaan heidän hyviä puoliaan. Uskon, että ellen olisi osallistunut Fa-ryhmäopiskeluun, en olisi ymmärtänyt tätä asiaa.

Tuntevien olentojen pelastaminen

Joka päivä menen selventämään totuutta Kiinan suurlähetystölle, missä monet ihmiset käyvät, ja monet heistä saavat kuulla vainosta Kiinassa ja tietää totuuden Falun Gongista. Aivan alussa ohi kulkevat kiinalaiset eivät ymmärtäneet minua, mutta yleisesti ottaen he muuttivat suhtautumistaan. Eräällä kiinalaisella oli tapana olla vihamielinen minua kohtaan, eikä hän koskaan puhunut minulle. Eräänä päivänä hän saapui jälleen lähetystölle. Tervehdin häntä, ja hän olikin erittäin ystävällinen minua kohtaan ja hän puhui minulle: "Olet ollut täällä kauan aikaa." Kerroin hänelle totuuden Dafasta ja vainosta Kiinassa omien kokemusteni kautta. Hän sanoi ymmärtävänsä, mitä sanoin hänelle, ja otti vastaan totuudenselventämisvideo-CD:n, jonka annoin hänelle.

Toisinaan jotkut kiinalaiset olivat erittäin vihamielisiä ja herjasivat minua. Se sai minut tuntemaan oloni huonoksi, mutta pian muutin ajattelutapaani. Kohdatessani samanlaisia tilanteita pysyin tyynenä ja hymyilin vain ilman mitään riitaa. En antanut pinnallisten elementtien häiritä minua ja jatkoin oikeamielisten ajatusten lähettämistä puhdistaen pahat asiat hänen ympäriltään. Sydämeni pohjasta ajattelin: "Olen täällä pelastaakseni sinut ja olet tullut tähän maailmaan tullaksesi pelastetuksi, joten herää!" Tämä ajatus sai minut kyyneliin. Jotkut suomalaiset näyttävät minulle peukaloa tukeakseen minua, jotkut ihmiset saattavat sanoa englanniksi: "Toivotan sinulle onnea." Jotkut kiinalaiset sanoivat."Olet tehnyt hyvin, omistautumisesi on ihailtavaa." Nähdessäni tuntevien olentojen pelastuvan sydämeni täyttyi sanoinkuvaamattomasta onnesta. Joskus saatan olla myöhässä aamuisin ja tunnen sen vuoksi itseni turhautuneeksi. Mutta jälkeenpäin havaitsin, että taustalla saattoi olla syitä miksi myöhästelin. Matkallani Kiinan suurlähetystölle saatoin kohdata kiinalaisia, jotka eivät löytäneet tietä lähetystölle ja tein aloitteen auttaakseni heitä. Tällä tavoin kuljin heidän kanssaan ja samalla annoin heille tietoa Dafasta ja suuresta "aallosta" hylätä KKP ja sen jäsenorganisaatiot. Nähdessään ystävällisen tarkoitusperäni he kuuntelivat minua vakavasti.

Seuraavassa kokemuksiani Epoch Times sanomalehden jakamisesta. Eräs suomen kielen opiskelukaverini pyytää minulta lehteä joka viikko, ja hän tietää hyvin, ettei hän voi löytää totuutta kiinalaisista medioista. Jos annan hänelle lehden myöhässä, hän kysyy miksi en ollut antanut hänelle lehteä. Olen huomannut, että lehti auttaa lukijaa muodostamaan oikeamielisemmän kuvan Dafasta. Kerran lähetystöllä eräs opiskelija kertoi minulle lukeneensa lehteä aiemmin, mutta nyt kukaan ei ole lähettänyt sitä hänelle pitkään aikaan. Hän sanoi, että monet hänen tuntemansa opiskelijat lukevat lehteä, ja vaikka hän opiskelee Suomessa, hän tuskin tietää mitään Euroopan tapahtumista. Luettuaan Epoch Timesia hän sai tietää mitä Euroopassa tapahtuu, ja hän todella tunsi olevansa pahoillaan Kiinassa tapahtuvan Falun Gongin vainon takia. Sitten hän kysyi minulta, voisinko löytää jonkun, joka lähettäisi hänelle lehden. Lupasin hänelle tekeväni tämän. Luulen, että sanomalehdellä on iso rooli kertoa ihmisille totuus. Niinpä menin etsimään kiinalaisten opiskelijoiden asuinpaikkaa jakaakseni heille Epoch Timesia. Kerran matkallani kotiin tapasin kiinalaisen opiskelijan ja juttelin hänen kanssaan. Hän sanoi asuvansa läheisessä opiskelijoille tarkoitetussa rakennuksessa. Kun kysyin, missä suunnassa se oli, hän ei osannut sanoa tarkkaan. Eräänä päivänä opiskelijalta näyttävä kiinalainen kulki ohitseni. Seurasin häntä, kunnes hän pysähtyi asuntolarakennuksen luo, joka on melko lähellä omaa kotiani. Kävi ilmi, että siellä asuu joitakin kiinalaisia opiskelijoita. Näin ollen jaoin heille sanomalehden viikoittain. Muutamaa päivää myöhemmin toinen opiskelija kertoi minulle, että kirjaston lähellä oli opiskelija-asuntola. Eräänä päivänä matkalla lähetystöltä kotiini näin kiinalaisen tytön kävelemässä kohti kirjastoa vetäen isoa laatikkoa mukanaan. Seurasin häntä, kunnes hän saapui rakennuksen eteen, joka osoittautui opiskelija-asuntolaksi. Siitä lähtien olen jakanut heille sanomalehteä viikoittain. Kiinalaiset opiskelijat ovat niiden joukossa, jotka ovat eniten saaneet vaikutteita KKP:n valheista Falun Gongia vastaan. Jos teemme aloitteen heidän pelastamisekseen, heidän huonot ajatuksensa voidaan puhdistaa ja heidät voitaisiin pelastaa. Niin kauan kuin olen päättänyt pelastaa ihmisiä, Mestari auttaa minua.

Yhteistyö

Eräänä päivänä ennen suunniteltua yhteistä aktiviteettia satoi kaatamalla. Istuin kotona miettien: "Tällaisessa sateessa emme voi järjestää aktiviteettia". Halusin jutella muiden harjoittajien kanssa peruakseni aktiviteetin, jolloin kanssaharjoittaja soitti minulle kertoakseen tulevansa minun luokseni tuodakseen aktiviteettiin tarvittavan materiaalin. Sanoin hänelle: "Sataa niin paljon! Onnistuuko se?" Hän vastasi:" Me menemme, tai muuten, jos sade kuitenkin loppuu vähän ajan päästä, me kadumme menetettyä mahdollisuutta kertoa ihmisille totuus." En sanonut mitään, mutta sydämessäni en halunnut mennä. Päätin kuitenkin lähteä. Menomatkan aikana satoi kaatamalla. Edessämme oli iso rekka lastattuna hevosilla, jotka saivat rekan keinumaan. Kanssaharjoittaja sanoi: "Hyvät hevoset, älkää heiluko, älkää liikkuko." Sitten hevoset todella lopettivat liikkumisen. Ymmärsin, että henkilön vahvat oikeamieliset ajatukset saattavat vaikuttaa asioihin ympärillämme ja vastahakoisuuteni alkoi vähitellen haihtua. Kun saavuimme perille, aurinko tuli esiin ja sydämeni oli todella innoissaan. Tunsin, että oli mahtavaa päästää irti itsekkyydestä ja tehdä yhteistyötä. Se oli ilo, joka tuli Dafasta. Tuona päivänä saimme melko hyvän vastaanoton ihmisiltä. Siitä lähtien kun osallistuin aktiviteetteihin, en valittanut tai epäillyt kanssaharjoittajiani. Sen sijaan teen hiljaa yhteistyötä heidän kanssaan. Vain sillä tavoin voimme pelastaa ihmisiä.

Ahneus

Matkallani jakamaan sanomalehtiä minun täytyy kulkea metsän läpi. Syksyllä siellä on paljon sieniä ja poimin niitä sieltä täältä ja tunsin itseni onnelliseksi. Kerran keräsin todella paljon ja vein ne kotiini. Sitten menin toiseen paikkaan jakamaan sanomalehtiä. Sinne ei tarvinnut mennä metsän läpi, mutta jotta löytäisin lisää sieniä, suuntasin toiseen metsään. Pian sen jälkeen, kun olin lähtenyt kotoani, kuulin naisen huutavan minulle. En ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta hänen katseestaan huomasi, että hän oli erittäin vihainen. Ajattelin, että tämä henkilö saattoi olla mieleltään sairas, joten yksinkertaisesti en kiinnittänyt häneen huomiota. Sillä kertaa en kerännyt yhtään sieniä. Jälkeenpäin keskustelin siskoni kanssa siitä, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi, että niin oli tapahtunut, koska minulla oli joitakin xinxing-ongelmia. Muuten kukaan ei olisi huutanut minulle. Sitten ajattelin hänen sanojaan ja ymmärsin olevani kiintynyt syömään sieniä. Joskus, kun näen alennuksia supermarketeissa, saatan ostaa niin paljon ruokaa, että tuskin pystyn kantamaan niitä, siitäkin huolimatta, että kotonani on paljon ruokaa varastossa. Tästä huomasin liiallisen haluni ruokaan, ja olin todella käyttänyt paljon aikaa siihen. Käytin aikaani, joka olisi pitänyt käyttää pelastamaan ihmisiä, sienien keräämiseen. Olin ahne ja itsekäs. Se ei todellakaan ole hyvä asia.

Sydämen täytyy olla oikeamielinen

Eräänä päivänä pesin hieman vaatteita pesutuvassa ja kuivasin ne pesuhuoneessa numero 4 ilman, että olin varannut aikaa etukäteen. Tarkistin aikani varauskirjasta ja pistin vaatteeni vapaaseen tilaan. Kun olin tekemässä tätä, nainen ryntäsi sisään ja heitti kaikki vaatteeni laatikkoon. Olin hämmästynyt, mutta en ymmärtänyt mitä hän sanoi. Muut huoneet olivat täynnä. Tuntien vääryyttä aloin itkeä. Myöhemmin huomasin, että aikani oli sama kuin hänellä. Muutamaa päivää myöhemmin tapasin jälleen saman naisen, kun hän oli viereisellä koneella pesemässä pyykkiään. Oletin, että minulla oli enää 5 minuuttia jäljellä kahden tunnin pesuajasta. Nainen ja minä odotimme yhdessä. Mutta jotain odottamatonta tapahtui. Kymmenen minuuttia kului ja odotettu kahden tunnin pesuaika päättyi, mutta pesukone siirsi aikaa paneelissa siten, että aikaa olisi ollut 5 minuuttia jäljellä. Minusta se oli hyvin outoa. Nainen huusi hyvin vihaisesti, kytki pesukoneen pois päältä ja veti pyykkini pois pesukoneesta. Sitten minun täytyi laittaa ne toiseen koneeseen kuivatakseni ne. Tällä kertaa en tuntenut tulleeni loukatuksi, vaan katsoin sisäänpäin löytääkseni syyn, miksi tapasin kaksi kertaa saman henkilön ja törmäsin samaan ongelmaan. Kotiin mentyäni mietin koko asiaa taaksepäin ja huomasin ongelmia itsessäni. Säännöissä sanotaan, että jokaisen täytyy varata aika ennen pesutuvan käyttöä, mutta en tehnyt niin, vaan varasin ajan silloin kun tarvitsin sen, vaikka aika oli varattu jollekin toiselle henkilölle. Tällä tavoin rikoin sääntöjä enkä ollut huomaavainen muita kohtaan. Ainoa asia, jonka otin huomioon, oli se, mikä oli sopivaa minulle, mikä on osoitus itsekkyydestäni. Oma ajattelutapani ei ollut oikeamielinen. Suomalaiset noudattavat hyvin aikataulujaan ja seuraavat sääntöjä vakavasti. Muistutin itseäni, että käyttäytyisin sääntöjen mukaan rikkomatta niitä, mikä on perusasia, joka Falun Dafan harjoittajan pitäisi tehdä. Minun pitäisi käyttäytyä yhteiskunnassa niin hyvin, etten aiheuttaisi menetyksiä Dafalle.

Sisäänpäin katsominen koettelemuksien aikana

Eräänä päivänä jakaessani Epoch Times'ia koululla kompastuin portaissa, kun olin avaamassa ovea takanani olevalle ihmiselle enkä nähnyt askelmaa. Minuun sattui paljon enkä voinut liikkua. Ajattelin, että olin kunnossa ja nousin hitaasti ylös ja kävelin edestakaisin jakaessani lehtiä. Jalkani loukkaantui pahoin, joten kuljin hitaasti askel askeleelta. Kun kävelin alas ensimmäiseen kerrokseen portin luo, tunsin hieman huimausta ja laukkuni valui alas hartialtani. Pyörryin ja kaaduin, mutta tiesin, että Mestari auttaisi minua. Mestari järjestää kultivointini eikä kukaan muu saa häiritä sitä. Sitten tulin tajuihin ja löysin itseni maasta portin edestä. En voinut heti nousta seisomaan. En voinut hengittää ja hikoilin. Sitten menin nojaamaan seinää vasten ja rupesin lähettämään oikeamielisiä ajatuksia. Eräs mies tuli alas luokseni, mutten voinut puhua, vaan nyökkäsin hänelle. Hitaasti nousin ylös maasta ja kävelin eteenpäin. Jokainen askel oli erittäin vaivalloinen. Kotiin palattuani opiskelin Fa'ta, lähetin oikeamielisiä ajatuksia ja yritin miettiä ongelmiani; jossain täytyy olla aukko kultivoinnissani. Katsoin neljännen Fa-luennon videota. Kun kuuntelin xinxingin parantamisesta, yhtäkkiä tajusin, että minulla saattoi olla joitakin pitkäaikaisia ongelmia. Kun kohtaan koettelemuksia, käsittelen niitä kuin tavallinen ihminen. Useita päiviä sitten näin unen, jossa ostin vehnäjauhoja, mutta pakkauksessa oli paljon reikiä. Jauho valui ulos rei'istä. Seuraavana päivänä todella ostin vehnäjauhoja, jonka pakkauksessa oli reikiä. Se oli Mestari huomauttamassa minulle aukoista xinxingissäni, mutta en ymmärtänyt sitä enkä ajatellut asiaa pidemmälle. Mestari muistutti minua ongelmastani vielä kerran ennen kuin lähdin kotoa, kun naapurini sanoi, että jonkun koti saattoi syttyä palamaan ja joku saattoi loukkaantua. Sitten paikalle saapui myös palokunta ja ambulanssi. Menin sitten takaisin kotiin ja tarkistin sähköhellan kahdesti. Kun olin varma, että kaikki oli kunnossa, lähdin kotoa. Se oli itse asiassa vihje Mestarilta kiinnittää huomiota xinxing-ongelmiin. Kun kanssaharjoittaja kuuli tarinani, hän sanoi, että vuotava vehnäjauho merkitsee, että menetän hyvettäni, joka on valkoista materiaa, koska en pidä huolta xinxingistäni. Minun täytyy katsoa sisäänpäin täyttääkseni aukot. Sen jälkeen katsoin sisäänpäin huolellisesti. Olen ollut ristiriidoissa muiden harjoittajien kanssa melko kauan aikaa, ja tilanne on huonontunut koko ajan. Kun pieni ristiriita ilmaantui, taistelin takaisin, ja kun syytin muita, en onnistunut myöskään katsomaan sisäänpäin menettäen hyvän mahdollisuuden tehdä paremmin. Kun ongelma kasvoi vakavammaksi, silloin oli jopa vaikeampaa ylläpitää xinxingiä. Minua on syytetty asioista, joihin en ole ollut osallisena, ja järkytyin siitä valittaen: "Miksi te kohtelette minua tuolla tavalla?" Olen joskus puhunut pahaa muista harjoittajista poiketen kauas Fa'n vaatimustasosta, antaen tietä pahoille voimille käyttää minua hyväkseen. Mestari sanoo Zhuan Falunissa: ”Ihmisten keskuudessa on esimerkiksi kaikenlaisia ristiriitoja: ”sinä olet hyvä, mutta hän ei ole” tai ”sinä olet kultivoinut hyvin, mutta hän on kultivoinut huonosti” – tällaiset asiat ovat itsessään ristiriitojen lähteitä.”

Joskus halusin kiistellä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Nyt tiedän, että sillä ei ole niin paljon merkitystä, vaan se on enemmänkin mahdollisuus löytää kiintymykseni ja päästää niistä irti.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.