Peruskoulun opettaja Wang Yuncai menehtyi vainon seurauksena

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimi: Wang Yuncai
Sukupuoli: Mies
Ikä: 46
Osoite: Dagangin piirikunta, Tianjin
Ammatti: Liikunnanopettaja
Kuolinpäivä: 16. kesäkuuta 2011
Viimeisin pidätys: 2005
Viimeisin sijoituspaikka: Kolme vuotta pakkotyötä, joka suoritetaan kotona

Wang Yuncai alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1998. Kun Kiinan kommunistipuolue (KKP) aloitti vainon heinäkuussa 1999 häntä pidettiin vangittuna 15 päivää, koska hän oli tehnyt Falun Gongin harjoitusliikkeitä ulkona. Vartijat yllyttivät rikollisvankeja pahoinpitelemään ja valvottamaan häntä. Lisäksi hänet pakotettiin seisomaan hankalissa asennoissa.

Wang meni Pekingiin vetoamaan syksyllä 1999. Hänet pidätettiin ja vietiin ensin Dagangin vankilaan ja myöhemmin mielisairaalaan, jossa häntä pakkosyötettiin. Välillä hänet siirrettiin takaisin vankilaan. Vankilassa ja sairaalassaolosta hänet pakotettiin maksamaan 5000 yuania.

Vuoden 2000 alussa Wang yritti vedota eri virkamiestahoihin. Shenglin poliisiasema tuomitsi hänet vuodeksi Shuangkoun pakkotyöleirille. Vartija Li Diangang ja vartija, jonka sukunimi oli Shan, pakottivat hänet orjatyöhön ja kiristivät häneltä 300 yuania.

Tianjinin poliisi pidätti Wangin vuonna 2002. Häntä riiputettiin alastomana ja pahoinpideltiin. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi Banqiaon pakkotyöleirille.

Kun Wang sairastui tuberkuloosiin ja hänen tilansa muuttui kriittiseksi, pakkotyöleiri kieltäytyi pitämästä häntä pakkotyöleirillä, koska he pelkäsivät vastuuta, jos hän kuolisi leirillä. Hänet siirrettiin Dagangin pidätyskeskukseen neljäksi kuukaudeksi. Kun hänen terveydentilansa hiukan parani, hänet lähetettiin takaisin pakkotyöleirille. Wang aloitti syömälakon, ja seitsemän kuukauden jälkeen hänet lopulta vapautettiin ehdolliseen vapauteen lääkinnällisistä syistä.

Wangin vaimo erosi miehestään, koska hän ei kestänyt viranomaisten ahdistelua ja painostusta.

Kun Wang vieraili ehdollisessa ollessaan vanhempiensa luona, vaadittiin hänen lähettämistään takaisin pakkotyöleirille.

Wang vapautettiin kolmen vuoden vankeusajan päätyttyä ja hän yritti palata työelämään. Hänen työnantajansa esti hänen työntekoa ja maksoi vain vähän palkkaa elämiseen.

Vuonna 2005 Wang ilmoitettiin poliisille, kun hän oli jakamassa Falun Gongin vainosta kertovaa materiaalia, ja hänet pidätettiin. Hänen terveydentilansa oli kuitenkin niin huono, että vaadittiin pakkotyörangaistuksen suorittamista kotona. Tämä oli hänen yhdeksäs tuomio.

Rangaistusajan päätyttyä kaupungin 610-virasto pyysi lopettamaan hänen virkansa. 610-virasto lopetti kouluportin vahtimisen vasta vuonna 2009.

Wangin terveydentila heikkeni edelleen jatkuvan vainon vuoksi, ja hänen oli jäätävä sairauslomalle. Hänen iäkäs äitinsä huolehti hänestä siihen saakka, kunnes Wang kuoli 16. kesäkuuta 2011.


Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2011/7/10/126625.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201108/22292p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.