Välttääkseen vainoa Fu Chengyou on ollut koditon yhdeksän vuotta, poliisi ahdistelee hänen perheenjäseniään

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Liaoningin maakunnassa asuva Falun Gongin/Falun Dafan harjoittaja Fu Chengyou on ollut kodittomana yhdeksän vuotta välttääkseen vainoa. 28. kesäkuuta Liaoningin sisäisen turvallisuusosaston virkailijat Zhang Ji ja Liu Sen ahdistelivat Fu Chengyoun poikaa hänen kotonaan ja vaativat häntä kertomaan isänsä olinpaikan. Kun perhe kieltäytyi kertomasta mitään, poliisi alkoi seurata perheenjäseniä päivittäin.

Taustaa

Nantain poliisi pidätti Fu Chengyoun 2. heinäkuuta 2002. Tämän jälkeen hänet vangittiin Haichengin pidätyskeskukseen, missä häntä vainottiin vakavasti. Vainon seurauksena hänen kehonsa oli niin turvoksissa, ettei hän enää kyennyt pukeutumaan. Hänet vietiin Haichengin kaupunginsairaalaan. Lääkärit totesivat, että hänen sydämensä, maksa, perna, keuhkot ja munuaiset eivät enää toimineet normaalisti, ja lääkärit totesivat hänen olevan kuolemaisillaan.

Myöhemmin 610-viraston henkilökuntaa ja Anshanin ja Haichengin kaupungin tuomioistuimen virkailijoita kävi pidätyskeskuksessa toteamassa Fu’n heikon terveydentilan. Välttääkseen vastuuta hänen mahdollisesta kuolemastaan he ottivat yhteyttä hänen perheenjäseniinsä, jotta he hakisivat Fu’n kotiin. Kahdeksantoista päivän aikana Fu teki Falun Gongin harjoitusliikkeitä ja luki Falun Dafa -kirjoja. Hänen terveydentilansa koheni nopeasti ja hän kykeni liikkumaan.

Kuitenkin 8. marraskuuta 2002 Bayuquanin sisäisen turvallisuusosaston johtajan Wang Kuin ja poliisi Zhang Lu’n johdolla ryhmä poliiseja murtautui Fu’n kotiin. He aikoivat ryöstää hänen omaisuuttaan, mutta Fu kertoi heille, että hän melkein kuoli Haichengin pidätyskeskuksessa, ja hänet vapautettiin. Nähdessään, että hänen jalkansa olivat edelleen erittäin turvonneet, poliisit olivat haluttomia pidättämään hänet. Sen sijaan he veivät hänen vaimonsa, poikansa ja tämän pojan. Myöhemmin poliisi muutti mielensä ja palasi takaisin pidättääkseen Fu’n. Välttääkseen vainoa Fu lähti kotoaan, ja joutui vaeltamaan kodittomana noin yhdeksän vuoden ajan.

Heinäkuun 15. päivänä 2011 Bayuquanin sisäisen turvallisuusosaston poliittinen johtaja Hui Huaiqi johti poliiseja etsimään Fu’n yhdeksänvuotiasta tyttärentytärtä. Koulun rehtorin sijainen ja luokanopettaja Xu Qian auttoivat poliisia löytämään tytön. Poliisi ahdisteli tyttöä koulupäivän jälkeen. Päästyään kotiin tytär oli peloissaan vielä pitkän aikaa.

Poliisi kävi myös Fu’n toisen pojan kotona, jossa oli paikalla vain 9-vuotias pojanpoika. Hän oli niin peloissaan, että juoksi ulos talosta ja palasi kotiin vasta sitten, kun hänen äitinsä oli tullut töistä kotiin.

Yhteystiedot:

Hui Huaiqi, Bayuquanin kansallisen turvallisuusosaston poliittinen johtaja: 86-13940793487
Zhang Ji Yingkou, kansallisen turvallisuusosaston johtaja: 86-15941718616 (Mobile)
Liu Senin Yingkou, kansallinen turvallisuusosasto: 86-13941757468 (Mobile)


Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2011/8/3/244843.html
Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201108/56667.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.