FDIC: Yhdeksän uutta Falun Gongin harjoittajien kuolemantapausta kesäkuussa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

10. heinäkuuta 2011

NEW YORK—Kuukauden aikana 10.6.-10.7.2011 Falun Dafa -tiedotuskeskus sai tietoonsa yhdeksän uutta Falun Gongin harjoittajien kuolemantapausta vuodelta 2011. Uhrit ovat kaikkialta Kiinasta ja kaikista yhteiskuntaluokista; maanviljelijä Shandongista, kirjakauppias Guangdongista ja eläkkeellä oleva kirjanpitäjä Sichuanista.

Kiinassa kiertää huhuja siitä, että entinen Kiinan Kommunistipuolueen johtaja Jiang Zemin on kuollut tai aivokuollut. Falun Gongin harjoittajien kuolemantapaukset osoittavat Jiangin aloittaman vainokampanjan raakuuden, vaikka hän olisikin kuollut, vainokampanja jatkuu Kiinassa.

“Emme saa unohtaa, että Jiang Zemin on massamurhaaja. Hän on suoraan vastuussa epäinhimillisestä vainokampanjasta Falun Gongin harjoittajia vastaan. Vaino on jatkunut jo 12 vuotta ja se on tuhonnut kymmeniä miljoonia ihmisiä“, sanoo Falun Gongin edustaja Erping Zhang.

“Jiangin ”testamentti” tulee pilaamaan Kiinan ihmisoikeushistorian vuosikymmeniksi. Toivomme kiinalaisten, jotka ovat olleet hänen alaisiaan, seuraavan omaatuntoaan ja lopettavan Falun Gongin harjoittajien vainoamisen.”

Useisiin uhreihin pistettiin väkisin pidätysten aikana tuntemattomia lääkeaineita, jotka aiheuttivat pysyviä henkisiä ja fyysisiä vammoja, joista he eivät koskaan toipuneet.

Monet uhrit altistuivat pakkolääkityksenä pistoksina annetuille tuntemattomille lääkeaineille, jotka aiheuttivat pysyvän henkisen ja fyysisen vamman.

Toukokuun 30. päivänä tiedotuskeskus julkaisi yksityiskohdat 26 muusta vainotapauksesta, joissa harjoittajia kuoli pahoinpitelyn seurauksena. (uutiset/valokuvagalleria). Uudet tapaukset mukaan laskettuna tapauksia on yhteensä 35. Koska kiinalaiset viranomaiset yrittävät peitellä kuolemantapauksia ja koska tiedon saaminen Kiinasta on vaikeaa, oikea Falun Gongin harjoittajien kuolemantapausten määrä on todennäköisesti vielä suurempi.

Lyhyt yhteenveto tapauksista.

Tarkempia tietoja saatavissa pyydettäessä.

Liu Yiming, eläkkeellä oleva kirjanpitäjä Sichuanista, kuoli helmikuun 21. päivä 2011. Hänet oli pidätetty vuonna 2005 kun hän oli jakanut Falun Gongista ja harjoittajien pahoinpitelyistä kertovaa materiaalia. Hänet päästettiin vapaaksi neljä kuukautta myöhemmin sekavassa tilassa, koska häneen oli ilmeisesti pistetty huumaavia lääkeaineita; hän ei koskaan täysin toipunut kokemuksestaan.

Zhang Zenggui, maanviljelijä Shangdongista, kuoli 67-vuotiaana huhtikuun 13. päivä 2011. Poliisi kaappasi Zhangin tämän kotoa huhtikuussa 2010. Hänet päästettiin vapaaksi sen jälkeen, kun viranomaiset olivat kiristäneet 3000 yuania hänen pojaltaan. Hän ei koskaan toipunut pidätyksen aikana tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Huang Wei, kirjakauppias Guangdongista, kuoli 44-vuotiaana huhtikuun 29. päivä 2011. Poliisi sieppasi Huangin huhtikuun 6. päivän aamuna 2009 ja lähetti hänet ilman oikeudenkäyntiä Sanshuin työleirille, jossa häntä kidutettiin toistuvasti ja häneen pistettiin tuntemattomia lääkeaineita. Hänet vapautettiin huhtikuun 17. päivä 2011. Tällöin hän oli laiha, heikko ja sekava. Hän kuoli 12 päivää myöhemmin.

Sun Xianming, entinen tehdastyöläinen Jilinistä, kuoli 59-vuotiaana huhtikuun 30. päivä. Poliisit sieppasivat Sunin huhtikuussa 2008 koska hän oli laittanut asuinalueelle Falun Gongiin liittyviä julisteita. Hänet lähettiin Fenjinin työleirille. Edellisellä työleirillä tapahtuneen kidutuksen seurauksena hänen toinen kätensä oli vammautunut. Hänet vapautettiin vuoden 2010 puolessa välissä. Hän oli laihtunut ja hänellä oli tuberkuloosi. Hänen oli lähdettävä kotoaan välttääkseen ahdistelua.

Zhao Shuhui, 60-vuotias pekingiläinen, kuoli toukokuun 2. päivä 2011. Zhao vietiin kotoaan vuonna 2006 ja hänet lähetettiin kahdeksi vuodeksi Pekingin naisten työleirille, jossa hänelle kehittyi diabetes ja muita sairauksia. Hänet vapautettiin, mutta myöhemmin siepattiin uudestaan ja vietiin aivopesukeskukseen ennen olympialaisia. Jatkuvat pidätykset ja ahdistelu aiheuttivat sen, että hän ei koskaan toipunut.

Liu Honghua, sähkötyöntekijä Shandongista, kuoli kesäkuun 2. päivä 2011. Maaliskuun 30. päivä 2009 kansallisen turvallisuusosaston virkailijat murtautuivat Liun kotiin ja veivät hänet Falun Gongin harjoittajia varten perustettuun aivopesukeskukseen, joka sijaitsee Taojialingin Dongjiaon koulussa. Pidätyksen aikana hän joutui toistuvan kidutuksen kohteeksi. Hänet vapautettiin muutama päivä myöhemmin, mutta hän ei koskaan toipunut.

Zhang Zhongfen Chingqingista oli kuollessaan 50-vuotias. Hän kuoli kesäkuun 14. päivä 2011. Poliisi pidätti Zhangin elokuussa 2008 kun hän oli markkinoilla puhumassa ihmisille Falun Gongista. Hänet vietiin vuodeksi Maojiashanin naisten työleirille, jossa pahoinpitely aiheutti hänelle vakavan päävamman ja jalkamurtuman. Hänet vapautettiin 2010 mutta hän ei koskaan toipunut kidutuksen aiheuttamista vammoista.

Du Juan, 56-vuotias pekingiläinen, kuoli kesäkuun 14. päivä 2011. Poliisi pidätti Du’n toukokuun 6. päivä 2010 ja hänet lähetettiin toisen kerran Pekingin naisten työleirille, tällä kertaa kolmeksi vuodeksi, koska hän harjoitti Falun Gongia. Häntä pahoinpideltiin usein ja viimein hänellä todettiin syöpä. Vaikka hänen perheensä yritti saada Du’n ehdonalaiseen vapauteen hänen huonon terveydentilansa vuoksi, häntä pidettiin vankilassa ilman kunnollista hoitoa kuolemaansa saakka.

Bai Shuang, 50-vuotias opettaja Heilongjiangista, kuoli kesäkuun 20. päivä 2011 Mudanjiangin vankilassa. Bai vietiin kotoaan pidätyskeskukseen 15. tammikuuta 2010. Sitten hänet lähetettiin pidätyskeskukseen, jossa häntä kidutettiin niin vakavasti, että hän menehtyi sydänkohtaukseen.


Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2011/7/12/126661.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.