Laeista piittaamattomien Tangshanin kaupungin virkamiesten tekemät törkeät rikokset Dafa-harjoittajaa vastaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Harjoittaja Sun Jianzhong on 38-vuotias ja asuu Tangshanin kaupungissa, Hebein maakunnassa. Hän aloitti harjoittamaan Falun Dafaa 1997. Koska hän meni Pekingiin vahvistamaan Dafaa, viranomaiset takavarikoivat häneltä 17000 Yuania. Helmikuun alussa 2001, koska hän kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan Falun Gongiin, hänet pidätettiin ja vietiin Xiaobalin aivopesuluokalle Fengrunin piirikuntaan. Useat ihmiset lukitsivat hänet pieneen huoneeseen ja hakkasivat hänet. Hänen suunsa oli turvonnut ja se vuosi verta. Aivopesuluokan johtaja Shi Aicheng poltti Sunin kaulaa kuumalla raudalla. Hänen niskassaan oli noin kämmenen kokoinen alue, joka oli palanut kiduttamisesta kuumalla raudalla, ja arvet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Hänet siirrettiin myöhemmin Fengrunin pidätyskeskukseen. Heinäkuussa 2001 hänet pakotettiin maksamaan 3000 Yuanin sakot ennen vapauttamista.

Vuonna 2002 entinen Fengrunin piirikunnan 610-viraston johtaja Wei Jiulin sieppasi harjoittajia ja vei heidät aivopesukeskuksiin. Elokuussa 2002 Lu Gangshuang ja Li Junhu, molemmat Fengrunin kaupungista sekä 20 muuta ihmistä murtautuivat Sun Jianzhongin kotiin pidättääkseen hänet. Sunin vaimo yritti estää heitä, mutta tunkeutujat läimäyttivät häntä naamalle ja kamppailun aikana hänen vaatteensa repeytyivät riekaleiksi. Häijyt rikolliset raahasivat Sun Jianzhongin poliisiautoon ja lähettivät hänet Xiabalin aivopesukeskukseen. Kaksi päivää myöhemmin Sunin onnistui paeta ja hänen täytyi pysyä asunnottomana välttääkseen vainon lisätoimenpiteitä.

Joulukuun lopussa vuonna 2002 Fengrunin julkinen turvallisuusvirasto jälleen kerran pidätti Sun Jianzhongin. Häntä kidutettiin sen seurauksena erittäin julmasti. He antoivat hänelle iskuja voimakasjännitteisellä sähköpampulla. Sen jälkeen hänen kätensä laitettiin käsirautoihin selän taakse, hänet sidottiin rautatuoliin, sormet käärittiin kuparilankaan ja käsille kaadettiin kylmää vettä. He kytkivät seuraavaksi kuparilangan puhelimeen ja antoivat hänelle sähköiskuja käyttämällä puhelinta. Sunille annettiin sähköiskuja kunnes hänen koko kehonsa sai sätkyjä ja vaahtoa tuli suusta. Näky oli kauheaa katsottavaa. Hänen sormensa olivat palaneet vakavasti ja monia sisäelimiä oli vahingoittunut. Tapahtumien jälkeen Sun Jianzhong aloitti syömälakon protestoidakseen kidutusta ja hänen elämänsä oli suuressa vaarassa. Poliisit lähettivät hänet mielisairaalaan Tangshanissa selityksellä, että hän tarvitsi lääkinnällistä hoitoa, kun itse asiassa se oli vain juoni, jonka avulla häntä voitaisiin kiduttaa lisää. Useat ihmiset sitoivat hänet sänkyyn ja piikittivät häneen hermostoa vahingoittavia lääkkeitä. Hänen jalkansa olivat kahleissa ja ne viilsivät jalkoja kunnes luut olivat näkyvillä. Noin kahden viikon jälkeen hänet siirrettiin Tangshanin ensimmäiseen pidätyskeskukseen, missä häntä kidutettiin edelleen. Myöhemmin hänet siirrettiin jälleen Fengrunin pidätyskeskukseen. Sun Jianzhong jatkoi syömälakkoaan. Poliisi määräsi vangit hakkaamaan häntä. He laittoivat hänet käsirautoihin tuoliin kiinni, ottivat nenästä kiinni ja pakkosyöttivät häntä ja seurauksena Sun Jianzhong kidutettiin lähes kuoliaaksi. Peläten vastuunottamista kuolemantuottamuksesta, viranomaiset lähettivät käskyn Sunin perheelle ja pyysivät heitä hakemaan hänet pois.

Tämä ei ole kuitenkaan tarinan loppu.

Poliisi lähetti ihmisiä vuorotellen vahtimaan häntä. Öisin pihalla oli poliisiauto vahdissa ja tukkimassa sisäänkäynnin. Kuukauden sisällä Sunin vapauttamisesta, Fengrunin julkisen turvallisuusviraston johtaja Li Chunyuan, Zheng Xianghain ja Qi Lianfun sekä kymmenet turvallisuusviraston ihmiset murtautuivat Sun Jianzhongin taloon ja yrittivät pidättää häntä jälleen. Leikattuaan turvaoven auki hitsipillillä, poliisit murtautuivat asuntoon. Sun ei voinut tehdä muuta kun mennä seinää vasten ja poliisit raahasivat hänet ulos väkisin piittaamatta yhtään Sunin äidin äänekkäästä itkusta. Poliisien julmuus järkytti koko asukasaluetta ja ihmiset alkoivat ajatella uudelleen koko Falun Gongin vainokampanjaa.

Tähän päivään mennessä Sun Jianzhongia on pidetty Tangshanin ensimmäisessä pidätyskeskuksessa kahdeksan kuukautta. Hän on edelleen syömälakossa, vaikka yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. 3. Marraskuuta 2003 Lubein tuomioistuin kutsui kokoon oikeudenkäynnin hänelle. Sun huusi. ”Falun Dafa on hyvä!” oikeussalissa. Viranomaiset päättivät oikeudenkäynnin kiireellä.


Pääasialliset ihmiset, jotka kiduttivat Sun Jianzhongia:

Fengrunin julkiset turvallisuusvirason johtaja: Li Chunyuan
Esimies: Zeng Xianghai
Toimiston esimies: Qi Lianfu
Poliisi pidätyskeskuksessa, jotka suorittivat pakkosyöttämistä: Zheng Lijun

Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2003/12/30/63658.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a17224-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.