Brysselin National-teatterin talouspäällikkö Jean-Pierre Braine: ”Shen Yunilla on todella vaikutusta”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

New Yorkista kotoisin oleva Shen Yun Performing Arts Touring Companyn ryhmä esiintyi kuusi kertaa National Theatre’ssa Brysselin keskustassa. Ensi-ilta oli 29. maaliskuuta 2011.

Yleisön joukossa oli Kansallisteatterin talouspäällikkö Jean-Pierre Braine. Vaikka hän on säännöllisesti mukana yhdessä Belgian arvovaltaisimman teatterin suurissa ja kuuluisissa esityksissä, hän oli lähes sanaton Shen Yun –esityksen jälkeen.

- Olen positiivisesti hyvin yllättynyt. En todellakaan odottanut tällaista esitystä, hän sanoi.

Jean-Pierre Braine kertoi, että häntä oli ”varoitettu” teknisen johtajan taholta, joka oli osallistunut esityksen harjoituksiin. Braine oli kuullut, että Shen Yun on erilainen kuin muut tavalliset esitykset, joita Kansallisteatterissa on ollut sen yli 65 vuoden toiminnan aikana. Keskustelin juuri ennen esitystä talon teknisen johtajan kanssa ja hän sanoi: ”Tulet näkemään harvinaislaatuisen videoleikkauksien tason, täydellisen ajoituksen.”

Vaikutelmat varmistuivat kaksi tuntia myöhemmin esityksen jälkeen.

- Ennen kaikkea siinä oleva valtava energia ja kauneus, erittäin hyvä organisaatio, ja koreografia, joka yhdessä videon kanssa oli äärimmäisen hyvin tehty. Koreografia, jossa on niin monta tanssijaa, on hyvin ajoitettu. Tämä on valtava tehtävä valmisteluineen ja koreografisine ajoituksineen, se on todella hyvin vaikuttavaa! Yhdellä sanalla voisi ilmaista Shen Yun’in esityksen, ja se on ”ilo”, sanoi Braine.

”Koska se on ”kulttuuria ja osoittaa ilon, se on todella nautittavaa katseltavaa. Tämä antoi mielihyvän, arvostimme jokaista hetkeä. Aivan kuten tekninen johtaja sanoi, ”olemme harvoin nähneet mitään tällaista!”

Braine oli kutsunut sisarensa esitykseen, vaikka ei ollutkaan varma, jos hän pitäisi Shen Yun’ista, johtuen eurooppalaisen ja perinteisen kiinalaisen kulttuurin eroista. Hänen pelkonsa katosi nopeasti, sillä sisar putosi Shen Yun –artistien charmiin ensiminuuteista lähtien.

- Olin hyvin otettu, sisar sanoi. Vauhti, esitys, äärimmäinen tarkkuus ja esiintyminen kaikissa liikkeissä, heidän hymynsä ja humoristiset pikku silmäniskut. Olen todella sitä mieltä, että mahtavaa, todellakin! Se on loistava esitys, täydellinen, siinä ei ole yhtään ylimääräistä aikaa, vaan kaikki on käytetty tarkkaan. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Yhteenvetona kaikille niille, jotka edelleen empivät menemästä Shen Yun –esitykseen, hän sanoi: ”Menkää ja nähkää se, tulette saamaan hauskan yllätyksen!”


Käännetty: http://www.epochtimes.se/articles/2011/04/04/21156.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201104/22138.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.