Zhang Yaqin kuoli vainon seurauksena Heilongjiangin naisvankilassa Daqingissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Zhang Yaqin tuomittiin laittoman pidätyksen jälkeen seitsemäksi vuodeksi Heilongjiangin naisvankilaan. Vankilassa häntä kidutettiin kunnes hän oli vakavasti loukkaantunut. Toukokuussa 2010 hänet vapautettiin. Seuraavan puolen vuoden aikana hänet jouduttiin viemään useita kertoja päivystyspoliklinikalle ja hän kuoli Daqingin yleisessä sairaalassa 64-vuotiaana marraskuun 26.päivänä 2010.

Taustaa:

Ennen kuin Zhang alkoi harjoittaa Falun Gongia, hänellä oli monia terveysongelmia, muun muassa sydänongelmia, reuma ja vatsaongelmia. Aloitettuaan Falun Gongin harjoittamisen hän käyttäytyi Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys -periaatteiden mukaan ja kaikki hänen terveysongelmansa katosivat. Hän tuli hyvin toimeen perheensä, naapuriensa ja työtovereidensa kanssa.

Zhang Yaqin

Hänen puolisonsa He Wenhai harjoitti myös aikaisemmin Falun Gongia. Hän ei kestänyt kommunistipuolueen (KKP) järjestämää painostusta jouduttuaan laittomasti pidätetyksi ja tuomituksi vankeuteen, joten hän luopui Falun Gongin harjoittamisesta. Hänelle tuli takaisin useita terveysongelmia, joista hän oli kärsinyt aikaisemmin. Hän kuoli lokakuussa 2008.

Kun Kiinan kommunistipuolue (KKP) käynnisti Falun Gongin vainon heinäkuussa 1999 Zhangia ahdisteltiin, koska hän ei luopunut harjoitusmenetelmästään. Hänet pidätettiin useita kertoja ja altistettiin vakavan henkisen ja fyysisen kidutuksen kohteeksi.

Lokakuussa 2007 poliisi pidätti Zhangin tämän asunnossa. He anastivat häneltä pankkikirjan sekä 1900 yuania käteistä rahaa. Myös kaikki hänen tietokoneensa ja Falun Gongista kertova materiaali anastettiin.

24. tammikuuta 2008 Zhangin tapaus siirtyi tutkintaan Longnanin tuomioistuimessa Daqingissa. Paikalla saivat olla vain hänen puolisonsa ja tyttärensä miehineen. Zhang tuomittiin seitsemäksi vuodeksi Heilongjiangin naisvankilaan.

Tietolähteiden mukaan Zhangille annettiin injektioina tuntemattomia lääkeaineita.


Käännetty: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2011/1/3/122288.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201101/22012p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.