Tehkää hyvää yhteistyötä, tehkää se koko sydämestänne aloittaen itsestänne

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kunnia-arvoisin Mestari, arvoisat kanssaharjoittajat.

Aloin harjoittaa Falun Gongia vuonna 1995. Haluaisin jakaa kanssanne joitakin kokemuksiani työskennellessäni Shen Yunin parissa viime vuosien aikana.

Vuonna 2010 Shen Yun -esityksiä oli 20 eri maassa Euroopassa. Olin heidän mukanaan 15 kaupungissa. Kaksi erilaista tilannetta saivat kyyneleet silmiini: juuri ennen esityksen alkamista näin, että katsomo oli puoliksi täynnä, ja kyyneleet tulivat silmiini. Ne olivat surun kyyneleitä. Mestari henkilökohtaisesti oikaisee Fa'ta Shen Yunin muodossa. Mestari antaa itsestään äärettömän paljon tuntevien olentojen pelastamiseksi. Puoliksi täysi katsomo tarkoittaa, että monia tuntevia olentoja, jotka olisi pitänyt pelastaa, ei pelastettu. Dafa-opetuslapsena, kuinka en olisi surullinen? Emmekö tunne häpeää Mestarin edessä? Toisessa tilanteessa, juuri ennen esityksen alkua, näen täyden katsomon, täynnä hyvin pukeutuneita ja hyväkäytöksisiä valtavirtayhteiskunnan ihmisiä. Tämän Mestari haluaisi nähdä. Kyyneleet tulivat myös tällöin silmiini, ja ne olivat onnen kyyneleitä.

Koordinaattori ottaa vastuun

Kokonaisuutena Eurooppa ei ole tehnyt hyvää työtä Shen Yunin isännöimisessä. Tämän vuoden New Yorkin Fa-konferenssissa Mestari osoitti jälleen tämän puutteen Euroopassa. Mestari on useaan otteeseen osoittanut meille syyt siihen, miksi Shen Yun -työtä ei ole tehty hyvin. Mielestäni, kolme pääsyytä ovat: 1) Huono yhteistyö harjoittajien välillä. 2) Asioiden tekeminen ilman, että pitäisimme mielessämme ajatuksen, että olemme kultivoinnin harjoittajia, jolloin meiltä puuttuu riittävästi oikeamielisiä ajatuksia. 3) Emme työskentele koko sydämestämme. Toisin sanoen harjoittajat Euroopassa eivät tehneet hyvää yhteistyötä, heillä ei ollut tarpeeksi voimakkaita oikeamielisiä ajatuksia, eivätkä he ole työskennelleet koko sydämestään. Euroopan koordinaattorina minulla on varmasti vastuu.

Yhteistyö pintatasolla ja sydämessä

Me kaikki sanomme, että haluamme tehdä yhteistyötä. Minä myös sanon, että haluan tehdä yhteistyötä. Miksi sitten monilla alueilla Euroopassa meillä ei ole hyvää yhteistyötä? Uskon, ettemme voi saavuttaa yhteistyötä sanomalla sitä suullisesti. Huomaan, että milloin vain minulla on ennakkoluuloja kanssaharjoittajaa kohtaan ajatellen, että he eivät ole hyviä tässä tai tuossa asiassa, niin samaan aikaan en näe, että he ovat hyviä muissa asioissa, jolloin yhteistyö ei nouse vaaditulle tasolle. Se jää polkemaan paikoilleen tasolle, jossa olemme yhteistyökykyisiä pintatasolla, mutta emme sydämissämme. Shen Yun -työ ei tällöin milloinkaan saavuta tehokkuutta, jonka se ansaitsee, ja näin ollen Shen Yun -esityksillä ei ole täysiä katsomoita. Erityisesti koordinaattorina minun pitäisi nähdä kanssaharjoittajien kyvyt ja olla hyvä järjestämään sopivia tehtäviä harjoittajille, jotta heidän kyvykkyyttään käytettäisiin täysin hyödyksi. Ymmärrän myös, että kanssaharjoittajat ovat aivan kuten minäkin, ja heillä on edelleen puutteita ja kiintymyksiä. Täten meillä ei tulisi koskaan olla ennakkoluuloja kanssaharjoittajia kohtaan ainoastaan heidän puutteidensa vuoksi.

Itse asiassa, kun näen kanssaharjoittajan puutteet ja tulen vihaiseksi, silloin minun on todella aika katsoa sisäänpäin. Se, että olen vihainen tai onneton, on merkki siitä, että minulla on
kiintymys ja puutteita. Kanssaharjoittajat ovat myös Mestarin opetuslapsia, ja ennakkoluulo heitä kohtaan on samaa kuin kunnioituksen puute Mestaria kohtaan. Toivon tekeväni yhteistyötä jokaisen kanssaharjoittajan kanssa, enkä pelkästään yhteistyötä kasvoillani vaan myös koko sydämestäni. Yhdessä teemme Shen Yun -työstä parempaa ja parempaa.
Kun olin tietoinen yhteistyöongelmasta tietyllä alueella oman koordinointini alueen sisällä, en ollut kiinnittänyt tarpeeksi huomiota siihen, joten en ollut pikaisesti tarjonnut tukea siellä oleville harjoittajille Fa'n pohjalta, ja pysäyttänyt tietyn aineen kasvua, joka erottaa meidät, enkä sillä tavoin poistanut erottavaa muuria parantaakseni yhteistyötä.

Riittävästi oikeamielisiä ajatuksia Shen Yunin esittelemiseen

Ennen kuin löysin Fa'n kultivointiin, kuten moni muu harjoittaja, olin elänyt monta vuotta tavallisten ihmisten yhteiskunnassa ja sulattanut itseeni monia tavallisten ihmisten ajatuksia.
Kun me kohtaamme ongelman, unohdamme hyvin helposti, että olemme Dafa-opetuslapsia. Käyttäessäni yksinomaan tavallisen ihmisen ajattelua, tapoja ja ajatuksia arviointiin, niin väistämättä oikeamieliset ajatukseni “luottaa Mestariin, luottaa Fa'han” olivat heikkoja. Tavallisten ihmisten näkökannalta katsoen monet Dafa-opetuslapsien Fa-oikaisuprojekteista ovat mahdottomia tehtäviä. Mutta tavalliset ihmiset eivät usko jumalallisten olentojen tukeen ja tukeen Mestarilta. Toivon, että me kanssaharjoittajat voimme muistuttaa toisiamme oikeamielisistä ajatuksista. Luottaa Mestariin ja luottaa Dafaan. Mitä ikinä Mestari pyytääkään meitä tekemään, asiat on järjestetty – meidän pitää vain tehdä työtä sen eteen varauksettomasti. Mahdottomasta voi tulla mahdollinen.

Työskennelkää täydestä sydämestänne Shen Yunin eteen

Mestari antoi hiljattain harjoittajille Euroopassa neuvon: “Monet harjoittajat eivät tee työtä Shen Yunin eteen täydestä sydämestään.” Euroopan koordinaattorina minun pitää kysyä itseltäni, teinkö työtä täydestä sydämestäni? Olen saattanut kuluttaa huomattavan määrän aikaa ja rahaa työskentelyssäni, mutta tämä ei tarkoita, että olen työskennellyt koko sydämestäni. Huomasin, että joskus työskentelen kantamalla kiintymyksiäni. Esimerkiksi joskus pidän kiinni kiintymyksestä kerskailla muille ihmisille. Katsokaa minua, työskentelen täydestä sydämestäni koordinaattorina. Tämä on vääränlainen sydän. Tämänkaltaista sydäntä eivät jumalalliset olennot taivaassa eikä Mestarin Fashen halua nähdä. Sillä tavoin en saa jumalallisten olentojen tukea, ja ilman heidän tukeaan mahdoton pysyy mahdottomana.

Kerskailun lisäksi minulla saattaa myös nousta taistelunhalu keskustellessani kanssaharjoittajien kanssa. Keskustelu voi nopeasti muuttua kiistelyksi. Siitä voi jopa tulla kiistelyä sydämeni pohjasta eikä työskentelyä Shen Yunin eteen sydämeni pohjasta. Meidän koko sydämemme pitää olla mukana työskennellessämme Shen Yunin hyväksi.


Lopuksi
Kanssaharjoittajat, meidän tulisi yhdessä tehdä yhteistyötä sekä pintatasolla että sydämellä, täynnä oikeamielisiä ajatuksia, ja meidän tulisi täydestä sydämestämme työskennellä Shen Yun -esitysten eteen. Meidän tulisi varmistaa, että jokaisessa Shen Yun –esityksesssä Euroopassa on täysi katsomo. Meidän tulisi tehdä hyvää työtä, jotta emme tuntisi häpeää myötätuntoisen mahtavan Mestarimme edessä.

Kiitos Mestari.
Kiitos kanssaharjoittajat.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.