Ulkomaalaisten pelastuskampanja edistyy: Australian kansalaisen sisko, Wang Wei, vapautetaan ennen määräaikaa työleiriltä

Kirjoittanut Australialainen harjoittaja
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joulukuun 11. 2003, Australian kansalaisen Esther Wangin vanhempi sisko, Wang Wei, vapautettiin Jiangbein pakkotyöleiriltä Chongqingin kaupungista Sichuangin maakunnassa, ennen määräajan umpeutumista. Tämä saavutettiin ulkomaalaisten pelastuskampanjan vetoomustuen avulla. Vapauttamishetkellä hän oli paljon laihempi kuin ennen vangitsemistaan, mutta hän oli hyväntuulinen.

Wang Wei vangittiin uuden vuoden päivänä 2002, kun hän oli tapaamassa muita harjoittajia. Oltuaan laittomasti pidätettynä kolme kuukautta, Wang Wei tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöleirille. Kaikki tämä tapahtui ilman laillisia toimenpiteitä. Hänen siskonsa Esther Wang, joka asuu Australiassa, kääntyi useita kertoja Australian hallituksen ja kansainvälisen yhteisön puoleen auttaakseen pelastamaan hänet, sekä myös Estherin langon, Wu Hongponin ja hänen äitinsä Li Jielinin. Myös heidät vangittiin laittomasti. Joulukuun 1. 2003, Australian senaatti virallisesti hyväksyi päätöslauselman 704, mikä tukee kampanjaa pelastaa Australian kansalaisten perheitä Kiinan vainolta.

Wang Wei oli toinen onnistunut tapaus kampanjassa joka pelastaa Falun Gongin harjoittajia, jotka ovat vangittuna Kiinassa, kuten on myös Australian kansalaisen Li Qizhongin sulhasen, Li Yingin, vapauttaminen.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a17102-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.