Paljastus tempuista joita Kiinan kansallisen turvallisuustoimiston agentit käyttävät

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Muutin äskettäin toiseen kaupunkiin uuteen työhön. Otin yhteyden entiseen peruskoulun koulukaveriini. Kun selitin hänelle tosiasioita, huomasin että hän jo ymmärsi vainon ja hänellä oli paljon salaista tietoa koska hänen veljensä työskenteli Kansallisessa Turvallisuustoimistossa.

Sain häneltä tietoja joita ihmiset kuulee harvoin. Kun näin viimeaikaisia artikkeleita joita harjoittajat Kiinan ulkopuolella ovat kirjoittaneet ja jotka paljastivat rikoksia joita Kiinan Kansallisen turvallisuustoimiston agentit olivat tehneet Kiinan ulkopuolella asuville harjoittajille, tunsin että oli tarpeellista kirjoittaa se mitä tiedän, paljastaaksemme Kiinan kansallisen turvallisuustoimiston toimenpiteet Falun Dafan ja harjoittajien vainossa.

Tavallisesti kun harjoittajia Kiinan ulkopuolella on pidätetty, heidät vapautetaan nopeasti, koska poliittisesti ei hyväksytä että heitä pidetään vangittuna kauan aikaa ulkomaan passeilla. Kaksi tilannetta, joita harjoittajat Kiinan ulkopuolella ovat kokeneet, ovat tyypillisiä.
Heidät, joilla on järkähtämätön usko opettajaan, lähetetään tavallisesti takaisin koska toimisto tajuaa, että ainoa asia mitä he saavat on negatiivista julkisuutta ympäri maailman, jos he vangitsevat väärin muiden maiden kansalaisia. Ja sitten on heitä, joilla on kiintymys pelkoon. Koska he asuvat ulkomailla he eivät voi tietää vainon laajuutta Kiinassa. Suuren painostuksen alla, kun he kokevat julmaa vainoa itse, he saattavat kadottaa oikeamieliset ajatuksensa kiintymyksestä tunteellisuuteen ja aineellisiin hyötyihin, joista he eivät voi päästä eroon. Loputtomien kuulustelujen ja jatkuvan aivopesun jälkeen, joita turvallisuusagentit toinen toisensa perään tekevät, he eivät vain kirjoita niin kutsuttuja ”katumuslausuntoja” ja ”vakuutuslausuntoja”, vaan kertovat myös kaiken mitä he tietävät Kiinan ulkopuolelta. Jotkut jatkavat myös tiedon antamista sen jälkeen kun he palaavat takaisin kotimaahansa.

Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen syy on, heidän perheensä tai sen vuoksi, että heidän omaisuuttaan uhataan Kiinassa. Toinen syy on, että agentit kiristävät heitä palvelemaan kiinalaista turvallisuustoimistoa, uhaten paljastaa asiakirjat, joita he allekirjoittivat ja paljastaa että he antoivat tietoja agenteille pakon alla.

Harjoittajat Kiinassa kohtaavat pahemman tilanteen. Kansalliset turvallisuusagentit joka puolella Kiinaa, ovat saaneet hyvin yksityiskohtaista tietoa paikallisista Falun Dafa- harjoittajista. Joidenkin harjoittajien puhelimia salakuunnellaan kauan aikaa ja heillä on muistiinpanoja harjoittajien puheluista useilta vuosilta ja paljon tietoa jota he käyttävät hyökätäkseen tehokkaammalla vainolla harjoittajien kimppuun. He tietävät, kuka otti yhteyttä ja keneen ja missä he tapasivat jne. He kuuntelevat kauan aikaa harjoittajien matkapuhelimia ja kotipuhelimia ja keräävät yksityiskohtia harjoittajien välisistä puhelinkeskusteluista. He tietävät myös kun harjoittajat käyttävät internetiä puhelin - tai kaapeliliittymän kautta. Jos harjoittajat eivät pidä turvallisuutta tärkeänä, pahuus voi käyttää tätä aukkoa hyväkseen.

Monet harjoittajat tuntevat olonsa turvalliseksi. Joitakin heistä vakoilijat ovat seuranneet aika kauan aikaa, eikä heitä ole vangittu. Mutta meidän ei pidä olla huolimattomia. Vakoilijoille on hyödyllisempää seurata harjoittajia ja he saattavat seurata jälkiäsi puolen vuoden ajan tai pitempäänkin, yrittäen saada enemmän tietoa toisista harjoittajista. He ovat tehneet tätä koko ajan.

Kaikkein halveksittavin asia, jota Kansallinen turvallisuustoimisto tekee, on kuulustella kidnapattuja harjoittajia yötäpäivää, käyttäen hyväkseen heitä jotka eivät ole päästäneet irti kiintymyksistään. He eivät ainoastaan saa tietoa jota he haluavat, vaan he pakottavat joitakin harjoittajia toimimaan heidän agentteinaan ja keräämään tietoa asioista harjoittajien joukossa, kuten totuutta selventävistä materiaalipaikoista. Tavallisesti on helppo erottaa ihmiset, jotka ovat pettäneet uskonsa aivopesun jälkeen vankilassa, pakkotyöleirillä tai nuorisovankilassa, koska se, mitä he sanovat, on täynnä valheita ja harjoittajat eivät kerro heille mitään mikä on käyttökelpoista. Mutta koulutettuja agentteja on vaikea tunnistaa. He lukevat kirjat, sanovat jotain joka vaikuttaa olevan oikein kun he keskustelevat harjoittajien kanssa, hämätäkseen heitä. Nämä mädät yksilöt jotka vahingoittavat Dafaa eivät voi todella ymmärtää Dafaa tai harjoittajia millään tasolla ja ne tulevat lopulta näyttämään oikeat värinsä.

Kaikkein vaikeinta on erottaa heitä jotka on aivopesty. Kaikki heidän ympäristössään tietävät, että he opiskelivat Dafaa ja harjoittivat Dafaa, joten kun he tulevat takaisin vahingoittamaan sitä sisäpuolelta, sitä on hyvin vaikea huomata. Jotkut heistä voivat tehdä tätä painostuksen alla ja vasten tahtoaan, pääasiallisesti koska he eivät voi päästää irti kiintymyksistään elämään ja kuolemaan. Toiset voivat seurata pahuuden ohjeita halukkaasti. Kuinka voimme tuntea ne. Älä arvosta ihmistä sen perusteella kuinka kauan hän on opiskellut Dafaa tai kuinka paljon arvovaltaa hän on saavuttanut harjoittajien keskuudessa. Mittapuu onko ihminen hyvä tai huono riippuu hänen xinxingistään ja siitä kuinka paljon hän on yhtäläistynyt Dafaan. He, joita pahuus käyttää hyväkseen ja jotka vahingoittavat Dafaa, ovat varmasti kaukana Dafasta. Fa on pienentynyt heidän mielessään. Meidän täytyy olla varovaisia heidän suhteen jotka eivät ole opiskelleet Dafaa pitkään aikaan, jotka eivät puhu Fa’n näkökannalta, eivät tee asioita Fa’n perustalla ja jotka ovat hyvin aktiivisia ja menevät useisiin paikkoihin kysellen totuudenselvennysmateriaalin lähteestä.

On sanottu että tuhansia agentteja ja vakoilijoita on lähetetty Pohjois-Amerikkaan kokoamaan tietoa Falun Gongista, puhumattakaan Kiinasta. He ottavat selville Kiinan ulkopuolella olevista harjoittajien sukulaisista ja ystävistä ja uhkaavat heidän henkilökohtaista turvallisuuttaan tai petkuttavat heitä aineellisilla eduilla houkutellakseen ulkomailla asuvat harjoittajat takaisin Kiinaan jotta heidät voitaisiin vangita. Heitä, jotka on aivopesty ja muutettu, käytetään myös houkuttelemaan ulkomailla asuvia harjoittajia palaamaan takaisin. Heillä on riittävästi väkeä, laitteita ja rahaa, joita Jiang Zemin on antanut, tekemään näitä asioita. He käyttävät kaikkein kehittyneimpiä välineitä kuuntelemaan Dafa harjoittajien puheluja. Pahuus ei voi vangita niitä harjoittajia jotka toimivat ja ajattelevat oikeamielisesti, mutta se voi nauhoittaa heidän puhelinsoittonsa ja vahingoittaa paljastumisen kautta.

On joitakin ”osa-aika” agentteja. ”610 toimisto” palkkaa nämä ihmiset ”suullisesti” menetelmän kautta, sukulaisten ja ystävien piiristä, joten sitä ei tunneta laajalti. Nämä ihmiset hankkivat ympäristöstään tietoa Falun Gongin harjoittajista ja heille maksetaan tiedon arvon mukaan. Nämä ihmiset ovat hiljaisia yhteiskunnassa, he eivät ehkä ota mitään kantaa Falun Gongia vastaan ja heitä ei erotta heidän ulkonäöstään.

Kun harjoittajat Kiina ulkopuolella kirjoittavat artikkeleita vainosta, jota he kokivat, he ovat hämmästyneitä eivätkä tiedä miksi pahuus tietää niin paljon heistä. Tarkoitukseni tämän artikkelin kirjoittamisella on, paljastaa käytetyt taktiikat, mieluummin kuin sanoa kuinka voimakas pahuus on. Niin kauan kun kenttämme on oikeamielinen, pahuus ei uskalla tulla sisään, mutta harjoittajat jotka eivät voi luopua kiintymyksistään voivat kokea vainon, mikä aiheuttaa vahinkoa Dafalle. Joten viimeisen jakson aikana kun vahvistamme Dafaa, meidän tulisi tehdä hyvin ne kolme asiaa joita Opettaja pyytää meitä tekemään. Meidän pitäisi kiinnittää huomiota turvallisuuteen kun opiskelemme Fa’ta, lähettää oikeamielisiä ajatuksia ja selventää totuus. Ollaksemme vastuussa Fa’sta, emme saa antaa pahuuden käyttää hyväkseen huolimattomuuttamme ja kiintymyksiämme.

Monet ihmiset Kansallisen turvallisuustoimiston sisäpuolella tietävät totuuden Dafasta, mutta heillä ei ole kattavaa ymmärrystä Dafasta. Heitä käytetään välineinä vainoamaan Dafaa Jiangin vallan väärinkäytön alla. Tosiasia siitä, että kansalliset turvallisuusagentit käyttävät kaikkein kehittyneimpiä välineitä vainoamaan Dafaa ja Dafa harjoittajia, todistaa että Jiang on kuolinkamppailussaan. Toivomme että harjoittajatoverit kaikilla alueilla Kiinassa, paljastavat internetissä kansallisen turvallisuuspoliisin ja turvallisuustoimiston toimistotyöntekijöiden puhelinnumerot. Toivomme myös, että harjoittajat Kiinan ulkopuolella soittavat näille ihmisille ja paljastavat pahuudet joita he ovat tehneet paikallisella alueellaan. Voimme yhdessä tuhota täydellisesti Kansallisen turvallisuustoimiston julman vainon Dafaa kohtaan.

Jotkut ihmiset Kansallisesta turvallisuustoimistosta ovat oppineet tuntemaan totuuden, joten he eivät enää seuraa Jiangin käskyjä. Jos kaikki Kansallisessa turvallisuustoimistossa tietäisivät totuudesta, he eivät petkuttaisi itseään eivätkä tekisi enää vahinkoa. He ovat vastuussa monista asioista joita on tehty harjoittajille Kiinan ulkopuolella, mukaan lukien puhelujen kuuntelu, häiritseminen ja henkilökohtaisten tietojen kerääminen. He ovat näytelleet osaa monissa vainon tapauksissa Kiinassa. Ehdotan että keräämme tietoa Kansallisen turvallisuustoimiston henkilökunnasta ja paljastamme heidän rikoksensa. Ehdotan että harjoittajat Kiinassa ja Kiinan ulkopuolella, työskentelevät yhdessä tukahduttaakseen pahuuden oikeamielisillä ajatuksillamme.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a17169-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.